Tämän blogin idea on siis esitellä sarjakuvan ihmeellistä maailmaa lukijoille. (…) Haluan ainakin esitellä hienoja yksittäisteoksia, joista suurimpia, kivenkovia klassikkoja varten aion tehdä kunniataulukon.
Olen keskustellut usein sarjakuvien kaanonista, johon ei tunnut kuuluvan elokuviin verrattuna läheskään niin paljon suuren yleisön tuntemia klassikkoja. Sarjakuvan maailma on paljon muutakin kuin Watchmen, Carl Barks ja Mämmilä.
Minulle on tärkeää esitellä sarjakuvataiteen monipuolisuutta ja eri näkökulmista kertovaa sarjakuvaa.
Näin kirjoitin tammikuussa 2016. Neljä vuotta on kulunut ja olen saanut aikaan sadan sarjakuvan kunniataulukon, ja lisäksi pari pienempää listaa, strippisarjakuville ja kotimaisille sarjakuville. Koska koetin välttää ilmiselvimpiä klassikkoja, toivon että näistä listoista on syventäväksi askeleeksi sarjakuvan maailmaan. Vielä tärkeämpää olisi, että näiden sarjakuvien esittelyn ansiosta lukija rohkaistuisi tutkimaan kiinnostavan oloisia sarjakuvateoksiaan omin päin ja löytää itselleen kiinnostavaa luettavaa.
Myös sarjakuvan rajapinnalta saattaa löytyä mestariteoksia. Tai siis kaikki sarjakuvan mestariteokset eivät kutsu itseään sarjakuvaksi.
Sillä nämä 313 tekstiä ovat vasta olleet pintaraapaisu sarjakuvan ihmeelliseen maailmaan. Joka vuosi tulee niin paljon korkeatasoista sarjakuvaa meiltä ja maailmalta, että perässä on vaikea pysyä. Aion nyt itse asettaa pyrkimykset viedä sarjakuvakritiikin sanomaa myös muualle ennemmin kuin pysyä omassa poterossani maailman tappiin asti. Tässä on hyvä alkuaskel, viedään ideaa tästä eteenpäin pitemmälle.
Top 10 suosituimmat postaukset (31.12.2019)
- Roskasarjat: Giuseppe Perego ja Esinäytös
- PiF: Eevertti
- Roskasarjat: José Carioca
- Roskasarjat: Aku Ankan taskukirja – Olympiakuume
- Sarjakuva-Finlandia 2017
- Jarla: Jäätävä Spede
- Lucky Luke: Jesse James / Daltonin veljekset
- Roskasarjat: Chick habit
- Q&A: Sarjakuva-Finlandia 2016
- Roskasarjat: Mikin dekkaripokkari 1-3
Old man yells at McCloud.
Eli nyt on tullut aika panna pillit pussiin tämän blogin osalta. Seuraamista tuskin kannattaa täysin lopettaa, sillä mahdollisesti ilmoitan vielä tulevista projekteista täällä. Haaveenani olisi esimerkiksi tehdä Ahvenaario-zine, jossa saisi vähän erilaisen formaatin kirjoituksille ja mahdollisuuden myös itse tehdä sarjakuvaa. Jos kaipaatte lisää kiinnostavien sarjakuvien esittelyitä, voitte seurata kollegojani Attea Suomi-Rivendell-Asgard -blogissa, sekä Eeroa Hyllyy-blogissa. Kukaties vielä jotain yhteistyökuviotakin heidän välillään järjestyy.
Kuuntele nyt kun selitän ideani.
Mutta vielä olisi yksi sarjakuva arvioitavana. Ja se onkin tärkeä sarjakuva, sillä se pohdiskelee juuri sarjakuvaa formaattina, taiteenlajina ja omanlaatuisena kielenään. Scott McCloudin Sarjakuva – näkymätön kieli, joka ilmestyi 1993 oli aikanaan erittäin tärkeä keskustelunavaus näistä aiheista.
Onko sarjakuva enää populaarilukemistoa? Kaikki lukeminen tuntuu olevan marginaalissa.
Yhdeksään osioon jaettu sarjakuva pohtii esimerkiksi sarjakuvan määritelmää, ruutujen välillä tapahtuvaa tyhjää tilaa, sarjakuvan tapaa kuvata aikaa, kuvan ja sanan yhteispeliä ja tapoja esitellä abstraktimpia, ekspressionistisia asioita. Kaikista, ilmiselviltäkin tuntuvista aiheista saadaan hyviä havaintoja aikaan ja kirjan luettuaan tuntuu kuin sarjakuvan olisi hoksannut aivan uudella tavalla.
Tajunnan täjäyttävä on esimerkiksi tämä vertailu ruutujen välisestä leikkauksesta. Tässä korostuu japanilaisen mangan erikoislaatuisuus.
Sarjakuvan ainutlaatuisiuus tulee esiin jo siitä, miten viihdyttävää tällaista purkamista on lukea. Elokuvallisesti voidaan kertoa editointitekniikasta, tai tekstioppaassa kirjoitustaidosta, mutta asioiden havainnollistamiseen sarjakuva on täysin vertaansa vailla, etenkin jos tekijä osaa sen muotokielen niin etu- ja takaperin kuin McCloud. Teos on hauska ja asiapitoinen samaan aikaan, erittäin harvinainen yhdistelmä.
Joka väittää, ettei sarjakuvia lukemalla kasvata mielikuvitustaan, on väärässä. Samalla tavoin kuin elokuva on leikkaustaidetta, on sarjakuvakin tarinan täydentämistä kuvien välillä.
McCloudin tarkoituksena on ollut tehdä helppotajuinen yleisteos, joka toimii itsessään todisteena sarjakuvan voimasta ja asemasta yhtenä taiteenlajina. Sittemmin tekijä on syventänyt teoksensa maailmaa niin kriitikoille (Reinventing Comics) kuin sarjakuvantekijöille (Making Comics), mutta ei ole kadottanut humoristista otettaan, erinomaista tapaansa havainnollistaa käsittelemänsä asiat, ja helppolukuisuuttaan.
Eli tässä siis inspiraationlähdettä itse kullekin. Haluaisin päättää blogin hieman lainaamalla erästä Bill Wattersonia.
Sarjakuvan maailma on ihmeellinen, vanha kamu. Lähdetään tutkimusretkelle!
Ahvenaario 
Paluuviite: Arvio: The Sculptor – Eniten tunteita, ei paras sarjakuva – Hyllyy