Joku taisi sanoa Twitterissä, että piti vuoden 1989 José Carioca -teemanumeroa kaikkein huonoimpana Aku Ankan Taskukirjana. Koska muistin, että se on mökillä hyllyssä, pitihän tämä väite testata.
Kyseisen pokkarin tarinat ovat siis brasilialaista Disney-tuotantoa. Vähemmän yllättävistä syistä Rio de Janeirossa asuvasta papukaijasta on muodostunut sinne Disney-maailman suosituin hahmo. Kolmesta Caballerosta Panchito-kukko on käsittääkseni myös suosittu Meksikossa.
Brasilian Turhapuro tässä, päivää.
Koska José asuu kaukana Ankkalinnasta, on hänelle kehitetty oma kaarti tuttavia. Turhankin selvästi hahmot ovat aika samasta puusta veistettyjä kuin tutummat ankkahahmot. On tuittupäinen tyttöystävä, kerskaileva kilpakosija ja töppäilevä paras kaveri. Ei hyvin mene kun omaperäisin lisäys kaartiin on helposti höynäytettävä pizzanpaistaja, joka ilmeisesti tykkää pyöräillä(?). Hirveän paljon hahmoja kuitenkin on, tuntuu että iso osa niistä on karikatyyrejä joistain henkilöistä, joita ei kotimaansa ulkopuolella tunneta.
Pokkarin hauskimmat ruudut.
Itse Josékaan ei ole luonteeltaan hirveän kaukana Akusta. Hän on patalaiska, työtön tyhjätasku ja keplottelija. Itse Rion ”Nättikylän” miljöössä kiinnostavinta on ilmeisesti erilaisiin katujengeihin viittaava kilpailutilanne. Häijyt jengiläiset uhkaavat alati Josén kaveripiirin klubitaloa hajottamisella. Pahempaa jengiväkivaltaa ei sentään esitetä, vaikka Brasiliassa ollaan, onhan kyseessä tietty Disney-sarjis.
”He kaikki saivat turpiinsa. Sen pituinen se.”
Koska omat eväät ovat varsin ohuet, joutuu José pokkarin mittaan lentämään monta kertaa edes takaisin Calisotaan asti. Ei ihme että hän on tyhjätasku. Brasilialaisten kuvaama Ankkalinna on jumittunut 60- ja 70-luvun tusinasarjoihin, joissa Aku ja Touho työskentelevät Roopen sanomalehdelle. Jymyjuttu on jostain käsittämättömästä syystä erakkomaisen hillbillyn haastattelun saaminen, mihin tarvitaan Josén suostuttelutaitoja.
Paukku Pete.
Kauhean kaksisiksi ei siis José Carioca -sarjoja voi väittää, mutta eivät ne nyt silmiinpistävän kelvottomiakaan ole. Niistä puuttuu Giuseppe Peregon Esinäytösten täydellinen piirustuskyvyttömyys ja kaheleimpien italokirjoittajien ja saksalaisten sensoreiden yhdessä luomien satuseksotkujen dadaistisuus. Pokkarin huonoin sarjakuva on silti Minni Hiiri -tarina, jossa naiset ratkaisevat tyypillisen ääliömäisen mikkihiiri-varaskoplajuonen pölöttämällä puhelimeen. Aina saa ihmetellä, miten keheenkään naispuoliseen voisi vedota moinen alentuvuus millään tasolla.
Piirroskomedian huippu: viimeisen ruudun suutahtaneiden takaa-ajo ruudusta hamaan tulevaisuuteen.
Ahvenaario 
Mukavaa, että twiittini on herättänyt ajatuksia. Oikeastaan puhuin tästä Jose Carioca -pokkarista vain huonoimpana taskukirjojen erikoisnumerona, mutta nyt miettiessä en kyllä keksi yhtään huonompaa perussarjan taskariakaan.
Makuasiat ovat tietysti makuasioita, mutta sen verran haluan omaa näkemystäni avata, että minulle Jose Cariocan erikoisnumero näyttäytyi todella persoonattomana ja on luultavasti siksi se huonoin kaikista taskukirjoista. Kirjoitat, ettei piirrostyyli ole pokkarin tarinoissa yhtä huono kuin Giuseppe Peregon Esinäytöksissä tai tarinat eivät ole yhtä kummallisia kuin jotkin muut luodut. Juuri tämä tasaisuus Jose Cariocassa häiritsee. Minulle huono piirrostyyli on sentään jonkinlainen tekijänsä leima, joka jää mieleen, mutta näissä enimmäkseen Miyauran piirtämissä Carioca-jutuissa piirrokset eivät pomppaa esiin hyvässä, mutta eivät myöskään pahassa. Sama juttu tarinoiden kanssa. Kun ne kerran on lukenut, ei niitä kohta enää muista.
Persoonattomuuden lisäksi huonon tästä tekee se, ettei tätäkään pokkaria ole saatu edes täytettyä Jose Cariocan omilla tarinoilla, vaan mukaan on pitänyt ottaa myös tutumpien hahmojen tarinoita, joissa niissäkään ei ole mitään, mikä jäisi mieleen. Sama mitäänsanomattomuus jatkuu.
Nostat kiinnostavasti esiin muitakin huomioita taskukirjasta ja niissä on kyllä vähintään totuuden siemen mukana. En aiemmin ole juurikaan blogiasi ajan puutteen vuoksi seurannut, mutta koitan parantaa tapani jatkossa. Kiitos mielenkiintoisesta blogista!
Kiitos kommentista! Olen samaa mieltä siinä, ettei keskinkertaisuus ja mitäänsanomattomuus ole läheskään yhtä kiinnostavaa kuin aivan överi tökeryys. Kieltämättä Carioca-taskarista ei jää käteen juuri mitään muuta kuin Brasilia-ulottuvuuden pohtiminen. Mutta juurikin myös tästä syystä nuo kehnomman puoleiset taskarit jäävät helposti mielestä. Itselläni on tämäkin tekele ollut hyllyssä varmaan ilmestymisestään lähtien ja vaikka sen lukisi aina parin vuoden välein, ei siitä tosiaankaan ikinä muista yhtään mitään.
Paluuviite: Showata: Bat-Manga | Ahvenaario