Roskasarjat: Aku Ankan taskukirja – Olympiakuume

Jälleen järjestetään olympialaiset, jotka ovat kai aika iso juttu. Disney-konsernikin on jälleen halunnut hyödyntää tapahtuman näkyvyyden, joten jälleen on kaupan hyllyllä näkynyt myös Rioon sijoittuvia Aku Ankka -sarjakuvia. Suomessa oli pienimuotoinen kohu, kun AA-lehden kannesta poistettiin Rio de Janeiron tunnetuin maamerkki, valtava Kristus-patsas. Uskontoa ja puhuvia ankkoja onkin hieman hankala yhdistellä.

Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun tosimaailman realiteetit ovat aiheuttaneet päänvaivaa Akun olympialaisseikkailuissa. Aku Ankan taskukirja -sarjassa nähtiin vuonna 1988 erikoisnumero Soulin olympialaisten kunniaksi. Etelä-Koreassa toki huomattavin asia on maan kylmät suhteet pohjoiseen naapuriinsa. Kummallisesti nämä tosimaailman ulkopoliittiset kriisit otettiin myös Italian ankkamaestro Romano Scarpan piirtämässä sarjakuvassa keskiöön.

Olympiakuume on niitä tarinoita, joita pystyttiin tekemään vain Italiassa. Mukaan marssitetaan hahmoja sekä Ankka- että Hiiri-universumista, ja runsain mitoin myös Italialle eksklusiivisia hahmoja, kuten Kölli, Jaakko Jäyhä ja kuningas Astroankka. Keskeisistä hahmoista syystä tai toisesta puuttuu pelkästään Hessu. Sentään tällä kertaa Disneyn piirroselokuvista ei ole lainattu hahmoja (mikä ei ollut sekään poissuljettu ajatus taskukirjojen hullulla kultakaudella).

Italialle edes yksi Touho ei ollut tarpeeksi.

Tarinan keskiössä on taianomainen tomu, josta Pelle Peloton osaa väsätä linssin, joka videokamerassa käytettynä osaa kuvata hetken tulevaisuuteen. Roope-setä näkee tietenkin tässä kaikenlaisia rahanansaintakeinoja, mutta Sudenpennut onnistuvat saamaan hänt suuntaamaan kameran pelkästään Olympialaisten televisiolähetysten kuvaamiseen. Niin että lehtien erikoisnumerot kerkeävät ajoissa painoon. Kyllä, tämä sarja on internetin myötä jo pahasti vanhentunut.

Tekijöillä on ollut myös aika utopistiset näkemykset 80-luvun kotimikrojen käyttökelpoisuudesta.

Kuten Nicolas Cagen klassikkoelokuvassa Next, tovin tulevaisuuteen näkeminen tuo mukanaan paitsi valtaa, myös kaikenlaisia harmeja. Musta Pekka, Karhukopla ja pari muuta konnaa saavat vihiä kamerasta, ja aikovat toki vohkia sen ja käyttää itsekkäisiin tarkoituksiin. Näiden kelmien kiinniottamiseen tarvitaan Mikki Hiirtä, sekä Kuru Korppia, jota vihaan kaikesta sydämestäni. Hessu in memoriam.

Saattaa olla, että Olympiakuume on alun perin ilmestynyt jatkosarjana, niin episodimainen se lopulta on. Kummia käänteitä tulee aina kun edellisestä on selvitty, ja huomion keskipiste vaihtuu Ankoista Hiireen ja takaisin. Kuitenkin sarjassa on jotain vanhanaikaista hupia, italialaistyyppistä huumoria, ja hauskaa kieltä.
”Tervetuloa, muhkeat muukalaiset!”

Kuten juonikuvauksesta voi jo arvella, itse kisat jäävät selkeästi taka-alalle kun kameran perässä kohelletaan. Loppupuolella yritetään tuoda jotakin puolivillaista olympiahengen sanomaa, kun ollaan kisaamassa kullanhimoisia avaruusolentoja vastaan (!). Tarina ei myöskään ole aivan tarpeeksi huikea hulluudessaan, että nousisi saman tien taskukirjojen kunniakaartiin.

Jos nämä paskakisat ovat kerran universaalit, niin pitäisi minusta myös avaruusolentojen sallia ottaa osaa. Saavathan vesilinnutkin kilpailla ihmisten kanssa.

Etelä-Korea vs. Pohjois-Korea matkailukohteina.

Entä sitten tuo Koreoiden välinen vihanpito? Tarinassa taustalla välillä käydään läpi Ankkalinnan olympiajoukkueen (ainoan?) jäsenen Jon Ank-Lin treenausta ja taustaa. Jon oli lapsena tavannut pohjois-Koreassa tytön, Tsen-dai Lenin, jonka kuitenkin maiden vihanpito on eristänyt. Kun Jon saa vihiä, että Tsen edustaa pohjois-Koreaa kisoissa, syntyy hieman painetta siitä, uhraako hän urheilumenestyksen rakkautensa eteen. Kuitenkaan tätä konfliktia ei rakenneta kovinkaan pitkälle, ja geneeriset urheilijahahmot jäävät unohdettaviksi.

Sanomana tietysti kaikkien kansojen yhdistyminen olympia-aatteen tieltä on ihan jalo, mutta tuntuu hieman banaalilta latistaa niin monimutkainen asia kuin Koreoiden vihanpito Disney-sarjakuvamaisesti Romeota ja Juliaa erillään pitäviksi hyvän ja pahan valtakunniksi. Sarja tavallaan myös kavahtaa itse sitä, ja yrittää pyöritellä muita kuvioita. Rakkauskriisi ratkeaa tuossa käden käänteessä.

Maailmanluokan urheilijoiden luulisi kyllä löytävän muutakin seuraa kuin haikailla vanhan leikkikaverin perään, jonka tunsi aikanaan päivän.

Tämän sarjakuvan arvostelu oli lukijatoive. Jos sinulla on sarjakuva, jonka haluaisit Ahvenaarion katsastavan, siitä voi kertoa lähettämällä palautetta, tai Twitterissä @pmihal.