Thompson: Pellon reuna

Loppukesästä on tapahtunut paljon. Koulut alkoivat jälleen. Ja erittäin arvostettu sarjakuvataiteilija Richard Thompson (1957-2016) menehtyi. Nämä muun muassa. Keskitytään nyt lähinnä Thompsonin elämäntyöhön, Pellon reuna -strippisarjakuvaan (alun perin Cul de Sac, 2004-2012).

Minulla meni jonkin aikaa, ennen kuin opin arvostamaan Thompsonia sarjakuvantekijänä. Lassin ja Leevin jälkeen tuntuu, että puolissa uusissa (amerikkalaissa) sarjakuvissa on näsäviisaita ja pikkuvanhoja lapsia, joilla on ylivilkas mielikuvitus. On helppo niputtaa myös Pellon reuna ensikatsomalta samaan kastiin. Thompson on kuitenkin huomattavasti hienovaraisempi tekijä kuin keskiverto wannabe-Watterson. Jopa itse erakko-Bill oli Thompsonin jäljestä haltioissaan, ja kirjoitti ihailevan esipuheen sarjakuvan ensimmäiseen kokoelmaan, joka myös suomeksi käännettiin.

Pellon reuna kertoo esikaupunkialueen elämästä. Keskushahmo on nelivuotias pikkutyttö Aliisa, jonka vilkkaus ja energia tekevät muille hänen perässään pysymisestä haasteellista. Keskeinen hahmo, johon tätä sinkoilua rinnastetaan, on Aliisan läpensä neuroottinen ja letarginen isoveli Pete, joka mieluiten pysyttelisi huoneessaan sarjakuvia lukien. Vastoin tyypillisimpiä konventioita, aikuiset yrittävät parhaansa mukaan ymmärtää, eivätkä torjua Aliisan maailmaa. Tuo tuhoon tuomittu yritys on usein strippien komiikan lähteenä.

Thompsonin sarjakuvapiirtäjäkollegat arvostivat erityisesti hänen jazzahtavasti improvisoidun oloista, mutta erittäin tarkasti hallittua pensselijälkeä. Thompsonilla onkin taito saada kesytettyä arvaamattoman näköinen viiva palvelemaan lopputulosta täydellisesti. Monet jaksot hykerryttävät jo pelkästään hahmojen hienovaraisten ilmeiden myötä. Alun perin sunnuntaisarjaformaatissa julkaistut stripit on myöskin upeasti väritetty vesiväreillä.

Sarja myös lähtee pisteestä, jossa hahmot ja näiden keskinäiset suhteet tuntuvat olevan jo tarkkaan määritettyjä. Etsikkoajasta kertoo lähinnä alkupään strippien keskittyminen kerskailevaan marsuun nimeltä Mr. Danders. Marsun seikkailut milloin minkäkin perässä eivät jaksa innostaa itseäni juurikaan, joten on helpotus, että Thompson ilmeisesti häivytti hahmon hiljakseen kokonaan pois. Söpöä puhuvaa eläintä kun ei varsinaisesti tarvita mihinkään.

Kadonnut marsu päätyy voileiväksi.

Sarjan toinen keskeinen elementti kuvituksen lisäksi on rapsakka dialogi, jossa usein jokainen hahmo on hieman omassa maailmassaan, ja vireillä saattaa olla useampikin vitsi samaan aikaan. Suomentaja tuntuu tosin yrittäneen hieman liikaa kääntää Thompsonin ytimekkään, mutta runollisen tekstin, ja käytetty suomi tuntuu hieman liian korostetun hupsulta. Englanniksi stripeissä ei ole mitään turhaa puheessakaan. Jokainen sana joko vie tilannetta eteenpäin, tai lisää sen hauskuutta.

Strippisarjakuva on ehkä väheksytyin sarjakuvan muoto, vaikka se on kovin haasteellinen. Hyvin rajatussa tilassa on osattava olla hauska ja toistaa sama äärettömyyksiin asti hieman varioiden. Hyvin harvinaista on, että sarjojen voi sanoa kertovan mistään sen enemmästä kuin hauskasta tilanteesta. Thompson ymmärtää hahmojaan ja näiden näkemystä maailmasta. Nelivuotiaalle maailma on jännittävä paikka, missä mitä tavanomaisinkin asia voi olla uusi hieno seikkailu. Vähän vanhemmalle, epävarmemmalle lapselle puolestaan maailma on epälooginen ja pelottava paikka, joka tarjoaa yhä enemmän mahdollisuuksia epäonnistua, joten odotuksiaan ei kannata nostaa liian korkealle.

Thompsonin viimeinen strippi oli uudelleen piirretty versio ensimmäisessä kokoelmassakin esiintyvästä sarjasta.

Tästä huolimatta kyynisyys on kaukana Thompsonin työstä. Sen lämmin lapsuuskuvaus ei esitä ketään hahmoa toista enemmän oikeassa olevana, ainoastaan näkökulmien erilaisuuden mahdollisuuden. Parkinsonin taudista kärsinyt Thompson myös lukeutui niihin sarjakuvantekijöihin, jotka saivat lopettaa sarjansa vapaasti siinä vaiheessa, kun se heistä parhaaksi tuntui. Sääli kyllä Thompsonilla kyse oli hänen tautinsa oireiden hiipivästä vaikutuksesta työhönsä. Uskon kuitenkin, että hänen elämäntyötään tullaan vielä lukemaan ja arvostamaan entistäkin enemmän hänen poismenonsa jälkeen.