
Franquin: Hämäräperäinen hylky
Tervetuloa uudistettuun Ahvenaarioon! Olen jo pitemmän päälle haaveillut uuden sarjakuvablogin perustamisesta, joten päätin vihdoinkin tarttua tuumasta toimeen.
Olen rakastanut sarjakuvia niin viihteenä kuin taiteena jo lapsesta saakka. Mielestäni niistä voitaisiin myös käydä entistä enemmän keskustelua, sillä nykyään se on suomenkielisessä verkossa keskittynyt lähinnä muutamalle sivustolle. Olen tehnyt jo pitkään elokuvablogia, joita riittää keskeisten sivujen lisäksi – miksei siis sarjakuvistakin olisi verkossa enemmän kirjoittajia? Ja suomeksi.
Tämän blogin idea on siis esitellä sarjakuvan ihmeellistä maailmaa lukijoille. Blogin erilaisten tekstien formaatti ei ole vielä aivan selvinnyt, mutta minulla on tiettyjä ajatuksia siitä, mistä ja miten haluan kirjoittaa. Haluan ainakin esitellä hienoja yksittäisteoksia, joista suurimpia, kivenkovia klassikkoja varten aion tehdä kunniataulukon. Olen keskustellut usein sarjakuvien kaanonista, johon ei tunnut kuuluvan elokuviin verrattuna läheskään niin paljon suuremman yleisön tuntemia klassikkoja. Sarjakuvan maailma on paljon muutakin kuin Watchmen, Carl Barks ja Mämmilä.
Minulle on tärkeää esitellä sarjakuvataiteen monipuolisuutta ja eri näkökulmista kertovaa sarjakuvaa. Kun tärkeätkin sarjakuva-alan tapahtumat saattavat antaa ymmärtää, että sarjakuvan historia ja nykyisyys ovat molemmat lähinnä valkoisten miesten käsissä, näin ei ole. Koska olen kuitenkin itse valkoinen heteromies, ymmärrän, että minulla voi olla näkökulmaongelmia. Toivoisinkin myös lukijoilta hyviä vinkkejä käsiteltäviksi teoksiksi ja pientä tönäisyä, mikäli alkaa näyttää siltä että blogi keskittyy liikaa vain tietyntyyppisiin tai tietynlaisten tekijöiden töihin.
Koetan tehdä sivustolle tällä viikolla jonkin verran aineistoa, jotta se pääsee kunnolla rullaamaan. Tämän jälkeen tähtään viikoittaiseen julkaisutahtiin, mutta mikäli juttua ja aikaa riittää, voin tarvittaessa myös kirjoittaa useammin.
Tällä sivustolla on pitkä historia, josta muistumana olen siivouksen yhteydessä jättänyt luettavaksi kolme sarjakuvia käsittelevää tekstiä vuosien varrelta. Mielestäni on tärkeää jättää jokin jäänne siitä, miten sivusto on kehittynyt ja toivottavasti myös oma kirjoitustaitoni. Teksteissä ei vaikuta pikaisella lukemisella olevan myöskään mielipiteitä, joita en enää allekirjoittaisi. Toivon mukaan en näyttäydy niiden kautta aivan aasina.
Hei, nyt kun pääsin tähän asti niin pitää todeta: Hieno blogi! Seuraavia kirjoituksia innolla odottaen. 🙂
Kiitos! Mukava kuulla. Uusia kirjoituksia on idea-asteella vaikka kuinka paljon, sääli että niiden purkaminen myös tekstimuotoon vie oman aikansa.
Paluuviite: Grande finale: Sarjakuva – näkymätön taide | Ahvenaario