Mazzucchelli: Asterios Polyp

Arkkitehtuuri sarjakuvissa on kiehtova aihe, johon itse olen valitettavan puusilmäinen ottamaan vakavasti kantaa. Huomioitava on vaikkapa Richard McGuiren Here. Tätä hivenen aikaisemmin ehti jo David Mazzucchellin erinomainen Asterios Polyp, joka kyllä käsittelee paljon muutakin kuin arkkitehtuuria. Se on pohjimmiltaan ihmissuhdetarina. Tosin arkkitehdin näkökulma on oleellinen, jos aikoo ottaa selvän sarjakuvan päähenkilöstä.

Nimihahmo Asterios Polyp on palkittu ja arvostettu arkkitehtuurin asiantuntija. Kuitenkaan yhtään hänen suunnittelemaansa taloa ei koskaan ole rakennettu. Suurimman osan urastaan hän on tehnyt opettaessaan korkeakoulussa arkkitehtuuria muille.

Hanan tuomat esineet ovat ainoat ei-geometriset muodot Asterioksen asunnossa.

Sarjakuva on epälineaarinen, ja liikkuu pääasiassa kahdessa aikatasossa. Nykypäivänä seurataan kaiken menettäneen Asteriosin irtiottoa. Hän tarvitsee uudet piirustukset uuteen elämään ja hän lähtee rahattomana uuteen kaupunkiin. Toisaalta seurataan Asteriosin avioliittoa lahjakkaan kuvanveistäjävaimonsa Hanan kanssa.

Monta sivua jatkuvassa kollaasissa nähdään Hanan vähemmän viehkoja puolia, ja keskellä yllättävän hellä hetki avioparin välillä. Linkkuveitsi on oleellinen esine sarjakuvan juonessa.

Frasierin ystäville koppava Asterios on kenties ihan tutunoloinen hahmo. Nirppanokkainen ja koppava ukkeli uskoo tietävänsä itse kaiken parhaiten, eikä osaa huomioida ympäröivää maailmaansa. Hiljainen Hana-rassu jää hänelle toistuvasti alakynteen. Vertaisensa snobin Asterios kohtaa vasta tanssinohjaaja Willy Iliumin kanssa, joka on Niles hänen Frasierilleen ja siksi arkkivihollinen.

Café Nervosassa tavataan.

Asterioksen näkökulma on yrittää etsiä symmetriaa ja tiettyä runoutta elämästä, joka tietenkin todellisuudessa on sattumanvaraista ja kaoottista. Täten hän pyrkii vastasuuntaan aina kun asiat uhkaavat kiertää väärään suuntaan.

Keskeisiä teemoja kirjassa juuri onkin ihmisen dualismi. Sisäiset ristiriidat ovat ne, mitkä ohjaavat suuntaamme. Antiikin teoria siitä, miten ihmiset etsivät koko ikänsä kadonnutta toista puoliskoaan konkretisoituu Asterioksessa, joka on menettänyt jo kohdussa kaksoisveljensä, mutta näkee tästä yhä unia. Toinen merkittävä metafora on Orpheuksen tarina, oman rakkaan hakeminen manalasta asti.

Teoksen merkityksiä on tutkittu pitkissäkin esseissä, mutta keskiössä oleva uudelleenrakentamisen tarina ei kuitenkaan ole lainkaan hankalaa seurattavaa.

Dualismi konkretisoituu myös tyylissä. Hanan punainen, suttuinen tyyli ja näkökulma yhdistyy geometrisista muodoista tehdyn Asterioksen näkökulman kanssa kun nämä tapaavat ensi kertaa. Nykypäivän masennuksen kourista ponnistavan Asterioksen elämässä alkaa keltainen ottaa yhä enemmän valtaa. Ruututaitto, sommittelu ja yksinkertaiset mutta informatiiviset kuvat ovat viimeiseen asti suunniteltuja ja lukeminen on joka sivulla innovatiivista ja sarjakuvan keinoja parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntävä. McGuiren lisäksi tällä tavalla kanvastaan osaa hyödyntää lähinnä Chris Ware.

Punainen ja sininen ovat suunnittelutöissä käytettäviä värejä.

Mazzucchelli muistetaan erityisesti 80-luvun yhteistyöstä Frank Millerin kanssa Batmanin ja Daredevilin parissa. Asterios Polyp ei juuri voisi olla erilaisempi niihin verrattuna. Täten ei ole vaikeaa lukea taiteilijaa myös omaa itseään ja uraansa peilaamassa sarjakuvan parissa. Asterios Polyp on helppo nähdä hänen päätyönään. Sen tekemiseen meni yli 10 vuotta.