Kotimaan loppukatsaus

richert6

Näin kymmenen viimeisen kirjoituksen aikana ei taida olla enää muuta tilaisuutta käsitellä kotimaisia sarjakuvia. Piti alun perin tehdä tämä teksti pelkästään Hannele Richertin uutuusteoksesta Suuntavaisto, mutta ehkä tähän nyt voisi samaan lyödä muutaman kylkiäisen. Ihan että muistetaan pitää lippu korkealla näin Itsenäisyyspäivänä! Suomessahan on mitä erinomaisin sarjakuvaskene ja on niin paljon hienoja teoksia, joita tämä blogi ei kerennyt koskaan ottaa käsiteltäväkseen.

richert2

Hannele Richert: Suuntavaisto

Richert kuuluu eturivin kotimaisiin tekijöihin, vaikka kyseessä on vasta hänen toinen pitkä teoksensa. Lyhyempiä sarjakuvia, omakustanteita ja kollaboraatioita, hän on kuitenkin tehnyt jo parikymmentä vuotta. Suuntavaisto käsittelee samankaltaista nuoren, lukiosta valmistuvan naisen haaveilua ja epävarmuutta kuin esikoispitkä Enimmäkseen hyvä näkyvyys. Tällä kertaa Richert on lomittanut tarinansa väliin eläviä unijaksoja. Lisäksi sarjakuva linkittyy hänen aiemmin julkaisemaansa omakustanteeseen ”Tänä talvena eletään viime kesä”. Se itse asiassa seuraa samoja hahmoja vuosia myöhemmin, joten teoksen lukeminen tuo tarinaan lisää katkeransuloisuutta ja melankoliaa.

richert3

Felix-kissa toimii symbolina kummassakin teoksessa.

Pienellä paikkakunnalla lukiosta kirjoittava Mirjami haluaa löytää uuden suunnan elämälleen, ja muuttaa kahvilatyöntekijäksi kaupunkiin. Olennainen osa on myös Mirjamin muusta maailmasta poikkeava katse. Hän näkee kauneutta sellaisissa paikoissa, jotka muut ohittavat, joten hän katsoo kaupunkia ja sen hahmojakin eri tavalla kuin muut. Ennakkoluulottomalla asenteella pääsee eteenpäin. Mirjami löytää esimerkiksi asuintalon ihan reilujen kommuunihippien myötä.

Richertin mustekynän jälki arkijaksoissa muistuttaa Pekka Mannisen vastaavaa. Ehkä tästä voi lukea viitteen Mannisen Uniaika-sarjakuviin Tähtivaeltajassa. Richertille ominaisesti tekotapa saattaa vaihdella sarjakuvan mittaan, ja unijaksoissa on synkempiä sävyjä, ja ne on tehty tummaa kartonkia raaputtamalla. Tämä kuvastaa hyvin myös Richertin hahmojen henkistä elämää. Arki on harmaata, pakkopuuron omaista elelyä, ja kunnon sfäärit löytyvät kallon sisältä. Ongelmia hahmoille tulee näiden kahden yhteen sovittamisesta.

richert1

Unijaksot jäsentävät sitä osaa, jota Mirjami maailmassa tuntee.

Richertin sarjakuvissa nautin siitä, kuinka painokkaana hän saa esitettyä ruudut. Kaikesta on kaivettavissa esiin symboliikkaa tai vihjauksia ruutujen ulkopuoliseen maailmana. Vaikka tarinan kulkiessa ei vaikuta tapahtuvan mitään hirvittävän erikoista tai mullistavaa, sarjakuvista jää aina fiilis siitä, että ne ovat vain pieni palanen jotain isompaa kertomusta. Tässä tilanteessa tiedämme jo merkittävän osan tätä jos olemme lukeneet Tänä talvena eletään viime kesän.

richert5

Mirjamin käytöksestä ja elekielestä voi lukea, että tämä tungetteleva hyypiö on aiemmin tehnyt jotain karmeaa.

Tämän myötä tuntuu, että jokaisella keskeisellä henkilöhahmolla on jokin merkittävä kamppailu kontollaan. Isällä on alkoholi ja masennus, äidillä vanhenemisen ja kuoleman pelko, päähenkilöllä päämäärättömyyden tunne. Richert saa ujutettua myös feministisiä sävyjä sarjakuvaansa, tietty epäreiluus ja kelvottomat tyypit vaatimuksineen tuntuvat pyörivän ympärillä. Koti pikkukaupungissa tuntuu kuluneelta ja ahdistavalta, mutta boheemista kaupunkielämästä tai opiskelijoiden sekoilustakaan ei välttämättä saa sitä vapauden tunnetta, mitä kaipaa. Richert löytää aina jonkin lohdullisen lopputilanteen hahmoilleen, kuin kehotuksena että ei se nyt niin huonosti tule menemään. Kuitenkin oman ilmoituksensa mukaan Mirjamin edesottamuksia pitäisi seurata vielä kaksi jaksoa. Tätä voi suositella lähipiirin nuorisolle.

maalarisiskot4

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot

Niemensivun teosta Saniainen kukkii juhannuksena käsittelin eräänä blogin ensimmäisistä kotimaisista sarjakuvista silloin aikanaan. Hänen tunnistettava piirrosjälkensä on yhä yhtä hurmaavaa, mutta aiheet ovat siirtyneet historialliseen kuvaukseen. Maalarisiskot kuvaa taidemaalareiden Helene Schjerfbeckin sekä ystäviensä Helena Westermarckin, Maria Wiikin ja Ada Thilénin vuosia Pariisissa 1800-luvun lopulla.

maalarisiskot1

Pariisin maisemia nähdään vähän, ne ovat kylmiä ja viitteellisiä. Sarjakuvassa tärkeämpiä ovat sen kuvaamat hahmot kuin paikan tuntu.

Ujo ja vetäytyväinen Schjerfbeck ei sovellu parhaimmalla mahdollisella tavalla vilkkaiden Pariisin seurapiirien maailmaan. Mutta hän haluaa olla ystäviensä parissa, toinen toistaan tukemassa. Sarjakuvan tärkeitä teemoja tarinalle on naisten oman äänen löytyminen ja miesten heille asettamien oletusten ja vähättelyn ylittäminen.  Varmasti näkee, miten aihe resonoi  myös nykypäivänä kun miesneroja yhä ylistetään, vaikka taitavammat naiset jäävät varjoon. No, Schjerfbeck tosin sai kyllä juuri ihan mittavan retrospektiivin Lontoossa, että kyllähän häntä arvostetaan, mutta eiköhän Guardianin mieskriitikko käynyt senkin sitten lyttäämässä seksistisellä sniiduilulla.

maalarisiskot2

Suoranaisesti en ollut ihan vakuuttunut tarinan käsikirjoituksesta. Historiallisiin sarjakuviin liittyy aina pohjatiedon kaivelua, ja informaation tuominen esiin sarjakuvassa voi olla haasteellista. Tässä tapauksessa koin, että faktat oli tuotu paikoin hieman kökösti esille. Jos kyseessä on kuitenkin fiktiivinen tulkinta maalaajien elämästä, niin keskeiset asiat voisi tuoda esille paljon kätevämminkin kuin tönköllä dialogilla.

maalarisiskot3

Erityisesti minua harmistuttaa tämä näyttelykohtaus, jossa kirjoitetaan auki päähenkilöiden suhtautuminen saman aikakauden impressionismin aaltoon.

maalarisiskot5Tämä ei kuitenkaan koske koko albumia. Paras osuus sarjakuvasta kuvaa vilkkaan lapsimallin saapumista Schjerfbeckin luokse. Lähes sanaton jakso heijastaa sitä, miten tuberkuloosiin sairastuva taiteilija panee tauluihin enemmän itseään kuin kuvaamiaan aiheita. Lopputuloksena on eräs Schjerfbeckin tunnetuimmista tauluista, Toipilas. Tällaista vähäsanaista kerrontaa, josta taidehistorian tuntija voi poimia jyviä, voisi sarjassa olla enemmänkin. Kaikkiaan minusta tuntuu että sarjakuva ehkä on lopulta liian tiivis kuvaamaan kaikkia isoja aiheitaan. Isompi sivumäärä auttaisi tuomaan ilmavampaa kerrontaa eikä tarvitsisi olla infodumppauksen armoilla.

mustapukuinen

Ari Kutila: Mustapukuinen mies

mustapukuinen2Haluaisin korostaa sitä, että nerokkaaseen sarjakuvataiteeseen ei tarvita maailmanluokan pohjatyötä, aihetta todellisesta elämästä ja pikkutarkkaa kuvitustyötä. Sarjakuvaneuvos Ari Kutila (1961-2010) teki tästä oivallista esimerkkiä pikkusarjakuvallaan Mustapukuinen mies. Ilahduttavissa stripeissä leikitellään sarjakuvan muodoilla ja mahdollisuuksilla, jossain määrin myös erityisen viitteelliseksi jäävän kuvituksen erikoisuuksilla. Sanaakaan siinä ei pukahdeta. Tästä minulla ei ole kummempaa sanottavaa, kunhan vain että pidän tällaisesta kovasti.

 

näkymättömät1

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

Tietääkseni ainoastaan kerran Finlandia-palkintoehdokkaana on ollut sarjakuvakirja. Tämä tapahtui tietynlaisena murroshetkenä kotimaisen sarjakuvan saralla. Ville Tietäväinen oli tehnyt aivan järjettömän paljon pohjatyötä teoksensa Näkymättömät kädet pohjalle, ja paksusta sarjakuvaromaanista tuli monitasoinen, surullinen, tarkkanäköinen ja kaikin puolin laadukas sarjakuvateos. En kyllä itse näe, miksi sitä pitäisi pistää kilpailemaan täysin erilaisilla kerrontatavoilla pelaavan kirjallisuuden kanssa. Mutta toisaalta, onhan Sarjakuva-Finlandiakin tavallaan epäreilu kilpailu, joka ei edes palkinnut Jaiksfukinia.

näkymättömät2

Tietäväisen kirja kertoo marokkolaisesta siirtolaisesta, tällaisesta niin kutsutusta elintasopakolaisesta, joka julkeaa toivoa parempaa elämää itselleen ja perheelleen Euroopan puolelta. Siksi Rashid lähtee laittomaksi siirtolaiseksi, mutta saa pian huomata että Euroopassa onnellisuus on hyvin tarkasti suljettu hänen kaltaisiltaan. Hän joutuu karmivaan pakkotyöhön ja siirtolaisia täynnä olevalle leirille. Kaikki kirjassa kuvaillut epäinhimillisyydet perustuvat todellisiin tilanteisiin.

näkymättömät4

Tietäväinen on tavallaan sarjakuvantekijänä tietynlainen maaginen realisti. Vaikka kirja käsittelee tosimaailman kauhuja, on sen piirrosjälki selkeää Tarmo Koiviston perikuntaa, toisin sanoen hahmot ovat karrikoituja, vaikka suhteet ja maisemat on toteutettu pikkutarkkaan. Myös värien käyttö väkevöittää tunnelmaa entistä hiostavammaksi, kirjassa tulee nähtyä erilaisen kellertävien värien sinfonia.

näkymättömät5

Rashidin pään sisälle pääsee kylliksi, että häntä kohtaan voi tuntea alussa myötätuntoa ja loppupuolella järkyttyä kun järjen valo alkaa kadota hänen kaltoinkohtelunsa seurauksena. Hyvin Tietäväinen myös välttää liian nyyhkymäisen uhrikuvan synnyttämisen. Tarinan arabit ovat omia toimijoitaan, joilla on omat tavoitteensa ja näkökulmansa. He eivät tee kaikissa tilanteessa aina kaikkea oikein. Lisäksi radikalisoituminen ääri-islamismiin on uhka, joka leijuu jatkuvasti ilmassa. Ei tätä hyvän mielen sarjakuvaksi voi kehua.

näkymättömät3

Näin mittavaan työskentelyyn ei valitettavasti kotimaisilla sarjakuvantekijöillä yleensä riitä resurssit. Tietäväinen saikin apurahaa Suomen Kulttuurirahastolta. Kirja toimii hyvänä artefaktina siihen, että mikä tahansa on kulttuurillinen laatutuote mahdollista tehdä Suomessa jos siihen vain löytyy varat. Muistakaa tukea kotimaista sarjakuvaa!

näkymättömät6

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): art, eri tekijöitä, historia, Huumori, Ihmissuhteet, Kotimaisia, Mykkä, Sarjakuvat, Suomi, Taide, Weltzschmertz Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s