Morrison, Case, ym.: Doom Patrol

doomp1

Koska Animal Man menestyi hyvin omintakeisella lähestymistavalla, sai käsikirjoittaja Grant Morrison entistä enemmän vapauksia tehdä DC:n universumissa mitä huvitti. Ja sen hän myös teki toisen DC-sarjansa kanssa. 60-luvun ”also ran” -hahmoihin perustuva Doom Patrol on eräs kaikkien aikojen oudoimpia mainstream-supersankarointeja.

Taustoituksena, alkuperäinen Doom Patrol oli 60-luvulla jo itsessään aika erikoinen tapaus. Arnold Draken ja Bruno Premianin luoma ryhmä oli kokoelma erilaisia rikkinäisiä ja vammautuneita (ja niiden kautta supervoimaisia) hahmoja, jotka kokoontuivat yhteen ja taistelivat yhtä lailla pahuuden voimia kuin yhteiskunnan pelkoa ja ahdistusta heidän erilaisuuttaan kohtaan. Usein sarjaa on sanottu vain hivenen myöhemmin aloittaneen X-Menin esikuvaksi, vaikka oikeastaan tämä uusioperheen ajatus on jo muutenkin aika profetaalinen, kun se nykyään tulee esille Guardians of the Galaxyn tai Suicide Squadin kautta.

doomp4

Morrison pitää vanhoista keskushahmoista mukana vain jokamiesmäisen Robotmanin, joka on käytännössä rallionnettomuudessa tuhoutuneen Cliff Steele -nimisen miehen aivot robotin kehossa. Muut ydinjoukon jäsenet ovat skitsofreeninen, 64 eri persoonallisuutensa voimat omaava Crazy Jane, ja negatiivista energiaa täynnä oleva ja liinoihin kääritty Rebis, joka on samaan aikaan mies- ja naissukupuolinen. Jälkimmäistä varmaankin kohdeltaisiin nykyään eri tavalla, kun sukupuolten moninaisuus ei ole enää itsessään mikään hämmästeltävä sirkusfriikkiominaisuus. On kuitenkin sanottava, että koska transhahmoja ei kovinkaan usein sarjakuvissa näe, on hahmo puutteineenkin kiinnostava edelläkävijä.

doomp3

Lähinnä ajatus sukupuolesta binäärisenä konseptina on vanhentunut.

Hahmojen ympärillä pyörii sitten vielä liuta muita erilaisia hahmoja. Eräs hauskimmista tuttavuuksista on Danny the Street, maapallon satunnaisiin kolkkiin avautuva iloinen kadunpätkä, joka kommunikoi kuin herttaisen camp-asenteinen homomies. Tärkeässä osassa on myös nuori tyttö, Dorothy, jolla on omien traumojensa kautta kyky herättää elottomia esineitä eloon.

Kuten useimpia muita myöhempiä Morrisonin tekosia, on hieman hankala ymmärtää sarjaa, jos ei tunne tekijän ajatusmaailmaa (tai vaikka sen tietäisikin). Morrison on omaksunut Platonisen maailmankuvan, jonka pohjalta hän ajattelee että asioilla ja esineillä on puhdas, täysiverinen olemuksensa, jota emme voi täysin omilla aisteillamme havaita. Tällaisessa maailmassa ideoilla ja ajatuksillakin on konkreettinen ideaalinsa. Koska supersankarit ovat itsessään ihmiskunnan piirteiden ideaaleja, ovat ne Morrisonin maailmankäsityksen mukaan ihan yhtä todellisia kuin mikä tahansa muukin asia.

doomp2

Brotherhood of Dada ehtoollisella ennen Amerikan valloitusta.

Doom Patrolin selkkaukset ovatkin usein juuri tilanteita, joissa jokin todellisuuden kerroksista siirtyy toiselle tasolle. Esimerkiksi halvasta sarjakuvalehden bodaussetin mainoksesta peräisin oleva Flex Mentallo onkin yhtäkkiä ihan yhtä todellinen sarjakuvahahmo kuin kaikki muutkin, ja hänellä on lisäksi hankalasti määriteltävissä olevan ”muskelimysteerin” supervoima.

doomp7

On olennaista, ettei Morrison juuri saarnaa, vaan kertoo kaikki sanomansa ilon kautta.

doomforce You and me both, buddy.

Toisaalta taas Doom Patrolin arkkivihollisina on Dadan veljeskunta, joka erityisesti osaa käyttää kuvataiteen esittäviä mahdollisuuksia ja keinoja kumota yhteiskuntaan luutuneita odotuksia hyväkseen levittäessään kaaosta. Jos taide on ikkuna taiteilijan ajatusmaailmaan, onhan se huomioitava, että ikkunasta näkee sisään tai ulos.

Sarjana Doom Patrol sai olla ihan mitä vain, kunhan se oli outoa. Joten paikoin Morrison pääsi myös irroittelemaan irvailemalla aikansa sarjakuvien ryppyotsaisuudelle ja grimdark-ajatusmaailmalle. Marvelin tuon ajan suosituimpiin hahmoihin lukeutunut Punisher oli Doom Patrolin maailmassa partoja vihaava psykopaatti, joka tarkasti kuitenkin kirjasi partapotsojen metsästyksensä kuvailemisen omaan päiväkirjaansa.

Doom Force -one-offissa sen sijaan korvataan lähes kaikki tutut hahmot irvistelevillä liefieldmäisyyksillä, joilla on toinen toistaan typerämpiä supervoimia, kuten ajatuksen avulla reikien luominen ja kertaluontoinen vuoreksi muuttuminen. Tästä sitten angstaillaan ja taistellaan splashpaneleissä mahdollisimman ohuen juonen puitteissa. Onpa Doom Patrolissa myös yksi numero, joka on mahdollisimman kosminen ja pömpöösi Jack Kirby -pastissi.

doomp6

Kyseessä ei ole ainoa legendaarinen tekijä, jonka kustannuksella irvitään.

Kuten arvata saattaa, myös Richard Casen ja muiden vaihtuvien kuvittajien piirrosmaailma ottaa mahdollisuuksista kaiken irti. Casella etenkin vaikuttaa olevan valtava repretuaari kuvittaa erilaisia todellisuuksia ja Morrisonin hankalia konsepteja. doomp5Samalla keskushahmojen inhimillisyys poikkeavuudestaan huolimatta juurretaan hyvin tarkkanäköisen kuvauksen avulla. Kunnianhimoisen käsikirjoittajan työparit ansaisisivat yleisesti enemmän kunniaa. Lisäksi taitaa olla ainoa kerta kun Jamie Hewlettin omaperäinen jälki sopii aivan perustellusti mainstream-sarjakuvan viikon vierailevaksi kuvittajaksi.

Koska Doom Patrolin kuvaama todellisuus on epästabiili ja jatkuvan muutoksen alaisena oleva, muotoutuu sarjan mittaan sen sankareille keskeisiä ongelmia muodostaa luottamusta. Kehen voi luottaa jos kaikki todellisuudet ovat samanvertaisia ja asiat voivat niissä olla keskenään aivan ristiriitaisia? Tiettyä kiinnekohtaa kuitenkin löydetään, ja ryhmän jäsenet oikeasti löytävät lohtua ja tukea toisistaan. Erikoisuudestaan huolimatta he ovat kuitenkin kaikki samassa veneessä.

Doom Patrol

Pahistenkin motivaatioita voi ymmärtää.

Huomioitavaa on, että yleensä supersankarit taistelevat status quon säilyttämisen puolesta. Doom Patrol on siinä selvä poikkeus, sillä sen hahmot saavat huomata, että maailma ei voi pysyä samana ja he voi elää, ennen kuin tietyt asiat muuttuvat. Kenties lukijoillekin siis valui hieman jotain ajatuksesta että outoina pitämämme erilaisuus kaipaa myös omia puolustajia, ja todellisuuden on taivuttava heidän avukseen, eikä valtavirran mukaan.

doomp8

Doom Patrolista Morrison  on jotenkin onnistunut lyömään vielä omituisemmaksi omaperäisen ajatusmaailmansa kanssa esimerkiksi sarjoissa The Invisibles, The Filth, erityisen paljon rinnakkaisuniversumeja hyödyntävässä Multiversityssä sekä Flex Mentallon omassa sooloseikkailussa. Saapa nähdä, kykeneekö näitä koskaan arvostelemaan vai joutuuko hullujenhuoneelle ennen kuin niistä ymmärtää mitään.

Mainokset

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): American, fantasia, Filosofia, Mainstream, mysteeri, parodia, Sarjakuvat, satiiri, scifi, seikkailu, Supersankarit, surrealismi Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s