Kotimaisia: Kati Närhi ja Agnes Hopea

Tarkan ajan ja paikan ulkopuolella syntyy kiehtovia hahmoja. Kaiken ei aina tarvitse sijoittua tarkkasti määriteltyyn paikkaan, kunhan kyetään luomaan sopivanlaista mielikuvaa sellaisesta. Auttaa, jos lukijalla on jo valmiiksi omanlaisensa skeema tietynlaisista tarinoiden maailmoista päässä. Ja genreissä on myös se hauska puoli, että koska niiden tarinarakenteet ovat luutuneet hyvin kaavamaisiksi, voi kaavaa rikkomalla onnistua myös yllättämään lukijan.

Kati Närhi on verraton humoristi ja nuoren Agnes Hopean kasvusta kertovat kolme sarjakuvakirjaa, Saniaislehdon salaisuudet, Mustasuon myseeri ja Seitsemäs vieras selkeästi hänen päätyönsä. Hieman kyllä kaipailen itse jo lisää Hanki elämä -esikoisen tyylisiä nopeita ja napakoita juttuja.

Kirjoista ensimmäinen, Saniaislahdon salaisuudet vielä muistuttaa näistä sarjakuva-vigneteistä. Agnesista kertovat lyhyet erilaisia sattumuksia kuvaavat jutut alkavat pikku hiljaa muotoutua kokonaisuudeksi. Hieman Addams Familyn Wednesdaytä muistuttava Agnes oppii aikuisista salaisuuksia ja elämästä realiteetteja. Hänen seikkailuja ja outouksia rakastava mielensä on törmäyskurssilla uuden, porvarillisen ja puhtoisen ystävänsä Julian tyttömäisemmän mielenmaiseman kanssa. Ensimmäisen kirjan teemana voi sanoa olevan naiseus ja sen kokeminen. Näkökulmahahmona yhdessä lyhyessä tarinassa käytetään myös Julian äitiä, jonka tärkeily auttaa häntä olemaan pohtimatta kovinkaan tarkasti erilaisia mystisiä asioita, kuten mistä tarkalleen hänen uusi palvelusväkensä on peräisin.

Hyvä esimerkki Närhen hupsusta huumorintajusta, joka saa myös lisää painoa kirjasarjan edetessä.

Kirjassa polkaistaan myös läpi trilogian ulottuva mysteeri, eli mitä tapahtui Agnesin vanhemmille, seikkaileville arkeologeille, joiden oletetaan menehtyneen tutkimusmatkalla Pariisin katakombeihin. Agnes elää humppaa rakastavan isoäitinsä luona, mutta kun kuvioihin ilmaantuu myös kauan kadoksissa ollut täti, alkaa käydä ilmi, ettei hän tiedä kaikkea perhehistoriastaan.

Mustasuon mysteerissä Agnes jatkaa tutkimuksiaan uudessa tyttökoulussaan. Naiseuden teema laajenee käsittelemään sitä, miten nuoret tytöt kohtelevat toisiaan. Agnes saa olla sivustakatsojana kun selviää, miksi jotain koulukiusataan kovasti, ja miksi jotkut romantiikannälkäiset tytöt tuntuvat katoavan jäljettömiin koulua lähellä olevassa metsässä.

Sanoisin, että kyseessä on myös trilogian heikoin lenkki. Närhi tekee keskellä kirjaa pitkähkön pastissin Edward Goreylle ja hänen hirtehisille loruilleen kertoessaan yksi kerrallaan tytöistä, jotka ovat kadonneet jäljettömiin. Hän ei vain oikein pääse samalle nokkeluuden tasolle ja hänen sinänsä pätevä kuvituskaan ei saa samankaltaista aavemaista tunnelmaa aikaan.

Tai okei, ainakaan siinä jaksossa. Tässä kohtaa toimii hyvin! Närhi on muuten kerronnassaan ja kuvituksessaan myös selvästi velkaa Tove Janssonille.

Eniten teoksessa häiritsee sen tapa tavallaan rikkoa muiden osien maailmaa. Mukana on nimittäin selkeästi yliluonnollinen hahmo, itse Kuolema, joka lemmennälkäisenä poikamiehenä koettaa ujosti lähentyä nuoria tyttöjä, joista osa on häneen palavasti ihastunut. Kuitenkin Kuolema ei oikein toimi romanttisena hahmona, ja hänen osuutensa tuntuu vähän läpikäydyltä lällyilyltä. Itse tyttökoulun asukkaat, heidän sisäinen kokemusmaailmansa ja heidän keskinäinen dynamiikkansa on kiinnostavampaa, mutta sekin oiotaan lopulta varsin yksioikoiseksi. Parasta onkin seurata varsinaista kirjasarjan pääjuonta. Agnes selvittää mystisen salaseuran toimintaa ja koettaa saada heistä johtolankaa vanhempiensa kohtalosta.

Huumoria unohtamatta!

Sarjan viimeinen osa, Seitsemäs vieras, onkin sitten kokonaan omistettu loppujen lankojen sidonnalle. Kun edelliset osat ammensivat lasten- ja nuortenromaaneista, on nyt kyseessä Agatha Christie -parodia. Kuusi vierasta erilaisista taustoista on kutsuttu syrjäiselle saarelle lomanviettoon. Närhi kiusoittelee lukijaa, joka alkaa odottaa genren hengessä että ruumiita alkaa tulla esittämällä kaikki oletetut kuolemat väärinä hälytyksinä.

Seitsemäs vieras on Sarjakuva-Finlandialla palkittu ja ilmestymisvuonnaan en ihan perustanut siitä. Uusintalukeminen oli kuitenkin paikallaan ja nyt jo osaan arvostaa sarjakuvaa enemmän. Närhi käyttää paljon aikaa ja sivuja eri henkilöhahmojensa taustojen valaisuun ja tunnelman rakentamiseen. Näin loppukohtauksissa alkaa tulla kiire kun kirjan sivut alkavat loppua kesken. Itse kirjasarjan läpi kulkenut mysteerikin on lopulta ratkaisultaan antiklimaattinen. Joku saattaa kuollakin, mutta enemmän harmillisena sattumana ja tyyppikin oli henkilö, josta kukaan ei erityisemmin välittänyt.

Helpoilta tuntuvat loput ärsyttivät ennen, mutta sittemmin olen tajunnut niiden toimivan jälleen yhtenä tapana kiertää loputtoman kuluneen genren konventioita ja osoittaa, että ei elämässä lopulta välttämättä saa katarsista kokemistaan tragedioista tai paljasta elämän mullistavaa salaisuutta. Faktat ovat usein vähän ikäviä seikkoja, joiden kanssa on vain elettävä.

Agnes itse pysyy koko kirjasarjan uteliaana ja ihmisistä kiinnostuneena, jos vähän sisäänpäin kääntyneenä hahmona. Suurta käännettä tai kaarta ei hänen elämässään koidu, lähinnä suhde omiin sukulaisiin muuttuu ajan kuluessa. Vaikka Agnes kasvaa isoksi, siitä ei oikeastaan koidu mitään suurempaa etua tutkimuksissa. Päin vastoin, mikä hänelle sallittiin lapsena, ei välttämättä mene enää yhtä hyvin aikuisena. Myös miehet suhtautuvat nuoreen naiseen hieman enemmän seksistisesti ajan kuluessa. Romantiikan puolesta olisin toivonut yhtä matter-of-fact -tyylistä käsittelyä kuin mysteerissä, nyt kaikki tuntuu käyvän Agnesille hieman turhan helposti.

Närhen sarjat käyttävät hienosti alakuloista mustan, valkoisen ja sinisen yhdistelmää, joka saa etenkin yöllisistä näkymistä tunnelmallisia. Välillä punaisen luikerrellessa värimaailmaan saadaan aikaan kiehtovaa kontrastia. Närhen kliioitellussa tyylissä ovat henkilöhahmot varsin hauskan näköisiä. Vasta Seitsemännessä vieraassa tuntuu että hahmomallit alkavat loppua kesken, kun pitää esimerkiksi käydä kesken lukemisen tarkistamassa ovatko X ja pastori sama henkilö tarkkailemalla heidän neneänmuotojaan.