Tezuka: Phoenix – A Tale of the Future

Suurilla sarjakuvantekijöillä on usein tervettä kunnianhimoa. Kuitenkaan harva lähtee tekemään yhtä suurta projektia kuin mangan kummisetä Tezuka Osamu. Astro Boyn luojana parhaiten tunnettu Tezuka oli erittäin tuottelias tekijä, sekä minun kirjoissani eräs kaikkien aikojen kolmesta suurimmasta kyvystä.

Hänen itse nimittämänsä päätyönsä Phoenix alkoi jo 50-luvulla (ensimmäinen osa Dawn julkaistiin alun perin 1967) ja jatkui hänen kuolemaansa 1980. Kaikkiaan tuona aikana valmistui 12 osaa, joista osa sijoittuu historiallisiin ajanjaksoihin, osa taas tulevaisuuden scifi-visioihin. Tarinat ovat periaatteessa yksittäisiä, mutta niitä yhdistää myyttisen tulilinnun ilmaantuminen sekä elämän ja ihmisyyden suurten kysymysten tarkastelu.

Tezuka esittelee kehittyneenkin tieteen varsin mitättömänä universumin voimien rinnalla.

Upea perspektiivi!

Kuten nimestä voi päätellä, myös sarjan toinen osa, Future sijoittuu tulevaisuuteen. Se myös paljastaa sarjan syklisen luonteen ja pohjustaa tarinoiden lopullista yhteen nivoutumista. Sisältöä on suorastaan tajuntaa räjäyttävän paljon. Elokuvan ystävät voivat miettiä tarinaa, jossa olisi yhdistetty 2001: Avaruusseikkailu, Silent Running, Blade Runner sekä The Tree of Life.

Vuoden 3404 tienoilla maapallo on kuolemassa, ja ihmiset asuttavat viittä jättiläiskaupunkia, joissa on kussakin keinotekoinen ilmasto. Järjestyksenvalvoja Yamanoben suhde naisystäväänsä Tamamiin paljastetaan olevan todellisuudessa suhde muotoaan muuttavaan muukalaiseen, Moopieen. 50 vuotta aiemmin Moopiet olivat suosittuja lemmikkejä, mutta sittemmin ne on määrätty muiden eläinlajien tavoin hävitettäviksi.

Tämä kuva huvittaa minua.

Maapallon eläinlajien kirjoa yrittää samaan aikaan pitää yllä yksinäinen Tri Saruta. Kloonatut eliöt on pidettävä eristyksissä suurissa koeputkissa, jotta ne eivät sulaisi kosketuksissa ilman kanssa. Saruta on katkera ja pettynyt, koska ei ole onnistunut ratkomaan elämän peruskysymyksiä. Hän tarvitsisi esimerkiksi Moopien avuksi tutkimuksiinsa.

Tezuka pitää matkassa paljon mutkia, ja kolme päähenkilöä, sekä keskustietokoneelta määräyksensä saava Yamamoton esimies Roc sotkeentuvat maailmanlopun kokoisiin luonnonmullistuksiin. Salaperäinen feeniks-lintu tarjoaa uutta alkua, mutta se tulee kovan hinnan seurauksena. Herää kysymyksiä, mitä vanhasta maailmasta on säilytettävä ja miksi.

Vain Robita-robotti ymmärtää Sarutan yksinäisyyttä.

Armoton maailmanlopun visio esittelee hahmonsa täynnä heikkouksia ja epävarmuuksia. Inhimillisyyden tutkailuun kuuluvat myös melodramaattiset, suuret tunteet ja hahmojen ajaminen nurkkaan. Etenkin Sarutan traagisuus, mutta samalla moraalin harmaus kiehtoo. Itse pääpari on ehkä hivenen vanhanaikainen, sillä etenkin naisella ei ole paljon muuta funktiota kuin toimia miesten vaikuttimena. Tästä huolimatta Yamamoton ja Tamamin epäonninen rakkaustarina onnistuu koskettamaan.

Elämä on nauris.

Tezukan piirrostyö on erittäin taitavaa, ja hän osaa luoda vaikuttavia visioita niin tulevaisuuden teknologiasta, suurista luonnonmullistuksista kuin vaikkapa elämän synnystä. Pidän siitä, ettei hän jätä piirroksiaan ihan haudanvakaviksi, vaan esimerkiksi eläinhahmot voivat olla hyvinkin karrikoituja. Yhtä kaikki jäljessä on tarpeeksi maanläheisyyttä, että maailman tuhon kyllä tuntee. Tezukan tavaramerkkinä ovat myös pikkutarkat yksityiskohdat.

Tarinassa keretään tutustua jopa etanoiden sielunelämään.

Kaikesta tuhosta ja kuolemasta huolimatta Tezukan teos on myös lämminhenkinen ja täynnä toivoa. Toisen maailmansodan kauhut nähnyt tekijä jaksaa uskoa, että ihmisyydellä on vielä toivoa ja että vanhan päälle voidaan vielä rakentaa jotakin kaunista. Syklisyys tekee sarjan myöhemmissä jaksoista vanhasta uutta ja uudesta vanhaa. Kosminen baletti sen kuin jatkuu.

Phoenix: Future on niin isolta tuntuva teos, että on jopa hieman vaikea löytää sanoja sitä kuvaamaan. Valitettavasti en saanut käsiini ensimmäistä osaa, mutta pyrin kirjoittamaan jotakin sarjan kaikista jaksoista, jotka vastaisuudessa saan käsiini.