Lupasin ammoin arvostelevani Osamu Tezukan Phoenix-sarjan muutkin osat. Niin paljon kuin Tezukan sarjakuvista pidänkin, tulee niitä jostain syystä luettua kuitenkin melko harvoin. En taida olla yksin tämän ongelman kanssa länsimaissa, sillä niin loistava kuin Phoenix-sarja onkin, ovat sen osat aika lailla kiven alla.
No, kirjastosta löytyi vielä kaksi lisäosaa, voluumit 5 ja 6, joten voisi olla aika tehdä katsaus näihin. Muistutuksena Phoenix-sarjassa jokainen osa on oma kokonaisuutensa, joten ei ole isommin ongelmaa lukea osat erillään ja väärässä järjestyksessä. Jonkin verran kuitenkin on jatkumoa ja yhtäläisiä elementtejä, joista itse asiassa saadaankin jotain vihiä jo osassa 5, joka tunnetaan nimellä Karma. Alun perin sarja ilmestyi vuosina 1969-70.
Innovatiivista juoksua marginaaleissa asti.
Sarja sijoittuu japanilaisen Nara-aikakauden alkuun, 700-luvun puoliväliin. Tuo aika on oleellinen sikäli, että buddhismi löi läpi maassa ja uskonnon myötä maahan pystytettiin merkittäviä rakennuksia ja patsaita, jotka näyttelevät myös sarjassa oleellista osaa.
Arkkitehtuurin mestarinäytteet on erittäin pikkutarkasti mallinnettu.
Tarinassa nähdään tutunnäköisiä hahmoja, jotka poikkeavat kuitenkin siitä, mitä muistamme hahmojen aiemmasta käytöksestä. Esimerkiksi ärtsy ja erakoitunut tiedemies onkin nyt brutaali ja julma ryöväri, joka tekee tuhojaan pitkin maita ja mantuja. Pahuus juontaa juurensa tämän eristyneisyydestä sekä katkeruudesta menettämäänsä kättään kohtaan, joten hän kierrättää omat tuskansa viattomille. Tämän käytöksen pohjalta paljastuu myös syy siihen, miksi tällä on niin uskomattoman ruma nenä.
Yksikätinen ryöväri on etenkin naisia kohtaan erityisen häijy ja armoton.
Huomattavasti oleellisempi paljastus tässä osassa on, että saamme tunteä hieman tarkemmin Feeniks-linnusta, joka esiintyy sarjan jokaisessa osassa. Merkittävää on esimerkiksi sen kyky puhua ja halu vaikuttaa hahmojen kohtaloihin. Lintu osaa myös muuttaa muotoaan. Feeniks ja sen edustama kuolemattomuus muodostuu usealle hahmolle suureksi obsessioksi. Tezuka haluaa näyttää, että koska aika on syklimäinen ja uudelleensyntymä vääjäämätön, on tällainen pyrkimys tuhoon tuomittu ja turha. Kuten nimestä voi päätellä, oleellinen osa tarinaa on myös synnin palkat, pahoista teoista saa kärsiä seurauksia jopa omaa elämäänsä pitemmälle, sukupolvien ja vuosisatojen ajan.
Japanin kulttuuria ja historiaa paremmin tuntevalle sarja on varmasti vielä isompi aarrearkku, mutta myös meille maallikoille löytyy pohjustusta.
Jälleen tarina ottaa yllättäviä ulottuvuuksia, ja vaihtaa näkökulmahenkilöä lennosta. Varsinainen päähenkilö ei ole alussa tavattava ryöväri, vaan köyhä kuvanveistäjä, joka sotkeutuu ensin roiston elämään, ja sitä kautta myös Feeniks-linnun tavoitteluun ja tavoitteisiin. Lopussa jälleen nähdään trippaavia näkyjä ja ajatuksia ajan kulun luonteesta ja uudelleensyntymästä. Karmaa pidetään kenties sarjan parhaana osana, ja se on myös adaptoitu niin animaatioksi kuin videopeliksikin.
Robita tiputtaa omistajalleen pommin.
Tezukan uran eräs kestäviä peruskysymyksiä on inhimillisyyden ja koneellisuuden rajat. Hän tutki näitä eräästä varhaisimmista mangoistaan, Metropoliksesta, lähtien, tietysti myös tunnetuimmassa työssään Astro Boyssa. Kysymyksen asettelu on huomattavan kompleksinen ja monitahoinen myös Phoenix-sarjan osassa Resurrection, joka ilmestyi vuosina 1970-71, eli siis samoihin aikoihin kun Philip K. Dickin ja Isaac Asimovin kaltaiset klassiset scifikirjailijat koettivat myös kasata uran kysymyksen ympärille.
Hoitorobottia pidetään inhimillisempänä kuin uncanny valleyhyn jumiin jäänyttä ihmismäistä olentoa.
Lähitulevaisuudessa auto-onnettomuudessa menehtynyt nuori mies saadaan pelastettua kybernetiikan avulla, mutta leikkaus vaikuttaa hänen kykyynsä tunnistaa ihmishahmoja. Koska ihmiset näyttävät elottomilta möykyiltä, hän erakoituu, kunnes näkee ihmismäisen palvelurobotin, johon rakastuu palavasti. Samalla myös hän joutuu kiistelemään perinnöstään ahneiden sukulaistensa kanssa, koska ei ole enää laillisesti ottaen elossa.
Murhamysteeri sysää juonta liikkeelle, mutta isommassa kuvassa se jää lopulta melko toissijaiseksi elementiksi.
Tezuka tekee aikahyppyjä myös lähemmäksi Future-osan aikakautta, jossa nähdään tuosta osasta tunnetut Robita-palvelurobotit ensin massatuotettuina kulutushyödykkeinä. Eräänä päivänä eräs niistä ilmoittaa olevansa ihminen eikä kone. Lopulta kaikki Robitat päätyvät kapinoimaan oman ihmisyytensä puolesta, mikä johtaa lopulta niiden massaitsemurhaan.
Bite-our-shiny-metal-asses-meatbags.
Vaikka kuulostaa, että tässäkin sarjassa on aika syviä vesiä, on se aika suoraviivainen romanttinen seikkailu verrattuna niihin sfääreihin, joita kappaleet Karma tai Future ottavat loppuvaiheissaan. Kuitenkin, kuten aina, Tezukalla on kiehtova hahmogalleria, joiden kohtalot risteävät yllättävällä tavalla, ja kokonaiskuvasta Phoenix-saagasta saadaan selvitettyä muutama oleellinen aukko. Tunteellinen mutta konemainen Robita-robotti muodostuu entistä traagisemmaksi hahmoksi, jonka kohtalosta ei voi olla liikuttumatta.
Kätensä menettänyt päähenkilö löytää Feeniksin parantavan vaikutuksen.
Nämä kaksi osaa vaikuttavat kuuluvan Tezukan väkevimpään luomiskauteen, missä ylenpalttisesta lapsekkaasta karikatyyrimäisyydestä ollaan päästy jo suuremmaksi osaksi irti, ja alettu keskittyä yksityiskohtiin myös kuvituksessa. Etenkin Karma-osan näkymät ovat aivan henkeäsalpaavia. Lisäksi tarinat ovat uutta uraa luovia, kekseliäitä ja yllättäviä, mikä heijastuu myös kuvissa.
Toki Japanin johtavana sarjakuvantekijänä Tezukalla on oletettvasti ollut myös studiossaan apulaisiaan Hergén tavoin taustoja ja muita pikkuasioita viilaamassa. Joka tapauksessa nämä osat osoittavat hyvin, miksi hän on eräs kaikkien aikojen suurimmista sarjakuvantekijöistä. Jälleen on myös osoitettava toive tyhjiöön, voi kunpa saisimme uudet painokset Phoenix-voluumeista. Mielellään vielä sellaiset, joissa ruutuja ei ole peilattu näiden osien tapaan.
Turhauttavaa joutua vain katsomaan karuja sarjakuvia, tiedän, mutta ettehän pura vihaanne viattomiin koiriin.
Ahvenaario 