Vappuhan on työväen juhla, joten miksei sitten voitaisi tehdä katsausta työelämään. Ja ei huolta, kanadalainen Anouk Ricard kyllä pitää huolen, että huumoria piisaa muuten wappuisaan perinteeseen sopivalla mitalla.
Hassut hatuthan ovat olennainen osa wappuisaa huumoria.
Nuorehko Richard saa pestin käkikellotehtaalta. Ensin hän saa havaita omistaja Bensonin olevan aika kukkuu-kreisi. Sitten hän saa huomata työkavereiden (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) olevan samasta maasta. Ja lopulta hän saa huomata ettei hänen edeltäjänsä ole poistunut mitenkään vapaaehtoisesti, vaan yllättäen ja jälkiä jättämättä.
Kaikki juontaa juurensa tietenkin työpaikan ilmapiiriin, jossa tukahdutetaan niin agressiivisia kuin seksuaalisiakin impulsseja. Benson itse on tietenkin The Office -tyylinen hanslankari, joka luulee itse olevansa kamalan kiva ja rento, mutta on oikeasti vain hämmentävä ja epämiellyttävä. Tuntuu, että tekijällä on omaakin kokemusta epämieluisista työpaikoista, ja pitää hauskaa purkamalla niitä sarjakuvallaan.
Ricardin naivistinen piirrostyyli muistuttaa aika paljon omaa Roope Erostamme. Jotain yhteistä tekijöillä on myös että aika lapsellisella jäljellä saadaan aikaan kierohkoa huumoria, joka tuntuu olevan aina hieman mutkan takana ja katsojan tulkinnan silmässä.
Nimittäin Benson’s Cuckoos ei ole hauskimmillaan silloin kun tapahtuu jotain outoa kuten pomo pitää hassuja hattuja hississä. Sen hauskimmat kohdat muistuttavat pikemminkin oikean elämän hankaluuksista. Kyllähän se saa kiemurtelemaan kun saa seurata, kuinka ensin pomo kutsuu lounaalle ja sitten sen peruuttaa, ja kun tekee muita suunnitelmia muiden työkavereiden kanssa, pomo peruuttaakin peruuttamisen ja vaatii lähtöä saman tien ennen kuin voi kertoa työkavereille suunnitelmanmuutoksesta.
Muiden kanssa toimeen tuleminen voi olla työpaikan kuin työpaikan kammottavin asia.
Mukana on toki monimutkainen rikosjuoni, jonka ratkaisua kohdellaan hyvin hälläväliä-meiningillä. Ongelmana ehkä on hieman se, että sarjakuvalla saisi vielä olla jonkin verran enemmän pituutta, jotta kahjojen työkavereiden luonteisiin pääsisi paremmin sisälle ja näin voisi aidosti yllättyä kun selviää, kuka oikein salajuonen takana on.
Benson’s Cuckoos on vähän sellaista peruslaadukasta Drawn + Quarterly -laatua, että en usein oikein viitsisi tehdä tekstejä. Siinä ei ole oikein mitään isompaa vikaa, jota pääsisi repostelemaan, mutta toisaalta se on vielä parin askeleen päässä niin hyvästä, että sitä kehtaisi suositella. Kuitenkin omassa genressään se on perushyvä teos, joka antaa muutamia meheviä hihityksenaiheita, erityisesti firman matkatessa metsään tiiminrakennusmatkalle.
Ehkä Ricardinkin voisi tutustuttaa Jaiksfukin-tyyppiseen jatkuvajuonisen lehden tekoon.
Ahvenaario 