Olli, Huonoa seksiä #1
Sain kesällä ihailijalta ison satsin takavuosien omakustanteisia sarjakuvia, ja lupasin ne jossakin vaiheessa blogissani arvioida. No, tässä meni tovi, mutta Sarjakuvafestivaaliviikko on tälle artikkelille varmaankin paras mahdollinen ajoitus. Festivaalit kun mahdollistavat jännittävien uusien kykyjen ja tiimien sarjakuvien löytämisen. Mikäli tekijä nousee kulttisuosioon, saattaa ammoisten zinejen kysyntä ja hintakin kohota melkoisen kovaksi, kuten vaikkapa eilen esittelemälleni Jyrki Nissiselle esimerkiksi on käynyt.
Reetta Niemensivu: Fanitytöt vol. 1 ja II
Pidin Niemensivun teoksesta Saniainen kukkii juhannuksena kovasti. Nämä ovat sitä kepeämpiä strippejä, joissa esiintyy trio teinityttöjä, joiden päähän mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Ja se tietysti on heidän suosikki-idolinsa. Vitsit ovat vähän helppoja, mutta Niemensivu tekee hahmojensa eleiden ja ilmeiden avuilla hommasta elävämpää. Zine-tyyliä tuo myös kirjoituskonemainen tekstaus.
Itseironiaa vai tilanteen nurin kääntämistä?
Petrus Pavas & Laura Heikkala: Kirotuksia
Vitsikuvia, joissa kuvitettuna erilaisia kirjoitusvirheitä eri lähteistä. Hupaisaa, vaikka aihepiiri on kuin vanhasta kiertosähköpostista (muistatteko ne?) ja toteutus kuin vappulehdestä. Eivät nämä välttämättä huonoja asioita ole, ja kyllä tämä onnistuu huvittamaan omaperäisen kuvituksensa ansiosta. Hahmoissa on paikoin tiettyä lastenmanga-vaikutteisuutta minimalistisine piirteineen.
Benjamin Bergman: Troll-on
Sattui tuttavan tekemä sarja. Bergman kuuluu Kutikuti-kollektiiviin ja vihkonen jatkaa värikästä tyyliä, jota on myös Kuti-lehdessä nähty. Fantasia-aiheinen mykkäsarjakuva vie juonta eteenpäin kiitettävän rivakasti. Animaatiolta näyttävä tyyli välillä näyttääkin pysäytyskuvilta. Bergman tuo tavanomaisiin fantasiatrooppeihin hauskaa uutta kierrettä.
Jätti olikin Iso ja Kiltti.
Huonoa seksiä #1
Vähemmän yllättäen tämä oli ulospäin satsin eräs kiinnostavimman oloisista teoksista. Tekijätiimin vetäjänä on feministisen sarjakuvan elävä legenda Johanna ”Roju” Rojola. Eri tekijät käsittelevät nimen mukaista aihetta enemmän tai vähemmän rehellisesti, mutta pääasiassa hupaisasti. Vaikka en ehkä olisi uskonut, kyllä itsensäkin jostakin jutusta löytää. Alkupuolen inhorealitisemmat vedot jäävät mieleenpainuvimmiksi, ja kyllähän tätä lisääkin mielellään lukisi. Toivottavasti jatkoa seuraa vielä.
Liimalapset
Ilmeisesti vuonna 2010 ”Sarjiskerhon” jäsenten tekemä kokoelma. Tämänkin tekijöiden joukosta löytyi tuttuja. Tästä on hankala sanoa kootusti mitään, sillä pääasiassa absurdit sarjakuvat edustavat kuitenkin laajaa kirjoa erilaisia tyylejä ja lähestymistapohja. Osassa on hyviä oivalluksia, mutta näkee, että useimmat kerholaiset ovat kuitenkin harrastelijoita. Mukana on myös poliittista kantaaottavuutta ja arkipäiväisiin tapahtumiin perustuvia juttuja. Loppupuolelta löytyy Sarjiskerhon Vihalista. Toivottavasti en tämän myötä joudu sinne, tai kuka tietää vaikka olisin jo oudolla lempinimellä.
Helmi Kajasteen babylonialaistyylinen satu Boris-setä
Miia Ahokainen: Kaljaa Freddien kanssa
Unenomainen kertomus, jossa nuori nainen käy läpi suhdettaan Freddie Mercuryyn ja Kuolemaan. Tai ehkä vain näiden oloisiin miehiin. Paikoin ihan kaunista tunnelmointia, mutta vähän tästä tuli kyllä tuntuma lukion kuvisluokan lopputyöstä.
Kohtaaminen lemmenkipeän Kuoleman kanssa.
Hippopotatismos: Livet luktar skit
Ruotsini on lievästi sanottuna ruosteessa, joten en ihan ymmärtänyt tämän runsasta tekstimäärää. Siinä mielessä olisin toivonut sellaista sarjakuvaa, että kuvat olisivat kannatelleet tarinaa. No, osa lyhyemmistä stripeistä on ymmärrettävämpiä. Tämä on vähän myös puberteettisen rankistelun oloista hassuttelua. Tykkään ryyppäys-, väkivalta- ja seksihuumorista, mutta tämä ei ihan viittaa siihen että olisi sekä älyllä että sydämellä tehtyä sellaista. Vaikuttaa tämän satsin pahnanpohjimmaiselta.
Irtoparta Numero 5
Hyeena-kustannuksen feministinen sarjakuvakokoelma, jossa on mukana tunnettujenkin nimien töitä Tiitu Takalon ja Solja Järvenpään taidonnäytteillä. Tässä on parhaimmillaan satsin parhaita juttuja (etenkin Takalon työt, kuinkas muutenkaan) Mukana on ajatuksia herättäviä ja kauniita kertomuksia. Mukana on myös pysäyttävämpiä, rujoja ja kantaa ottavampia juttuja. Lisääkin siis voisi lukea. Ison osan lehdykästä vie Anna-Kaisa Laineen sarjakuvapäiväkirja Beniniin ja Espanjaan. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta vaatisivat hieman lisää lihaa luidensa ympärille, että niistä saisi kunnolla mitään irti. Ne tavoittavat kuitenkin jotakin tunteesta uniikin sijainnin ja/tai vaihtoehtoisen elämäntavan mukaanaan tuomista oivalluksista. Laineen sivusommitelmatkin ovat mukavia katsella.
Laineen Beninin-kokemuksia
Ahvenaario 