Lucky Luke -joulukalenteri: Luukku 12

valkoinen1

70-luvun edetessä Lucky Lukeje-tarinoiden lännenparodia kiihtyi lähes metatasoille. Käsikirjoittaja René Goscinny oli valmis leikittelemään jo ihan perustavan tason aineksilla vuonna 1975 (Suomessa 1976) ilmestyneessä Valkoisessa ratsastajassa.

lucky_luke_23Seikkailu vie Lucky Luken teatterin maailmaan, ja olomuodoltaan tarina on mysteeri. Kiertävän teatteriseurueen (jota johtaa John Barrymoren näköinen thespiaani) tullessa kaupunkiin tapahtuu aina ryöstöjä. Luke käy luonnollisesti epäluuloiseksi pömpöösejä näyttelijänplanttuja kohtaan. Ongelmia lisää se, että yksinkertaiset lännenmiehet eivät oikein tunnu tajuavan, missä menee kerrotun narratiivin ja todellisuuden raja.

Metatason kommenttina toimii Valkoinen ratsastaja -näytelmä, jossa on kolme keskushahmoa; viaton nuori tyttö, häijy mustiin pukeutunut roisto, sekä tietysti itse sankarillinen Valkoinen ratsastaja, joka saapuu pelastamaan hädän hetkellä.

valkoinen2

Neljännen tekijän voi tietysti tuoda mukaan triptyykkiin, mutta lopulta hän on vain tiellä. Huomaa muuten toisessa ruudussa oleva ikävä vihjaus siitä, että lännen ritarillisuus on usein vain pelkkää pintaa ja tosiasiassa misogyniaa.

Goscinny leikittelee tällä triptyykillä toisintamalla sen monta kertaa niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Lucky Luke on vastahakoinen tuuraamaan Valkoisen ratsastajan näyttelijää, mutta hänellä ei ole ongelmia toisintaa roolia muutoin.

valkoinen3

Lavaesiintyminenkin menee pieleen kun Luke pakenee mukavuusalueelleen, ampumaan kattoon.

Goscinny ei olisi Goscinny, jos ei hän osaisi  myös taitavasti kääntää pöytiä, joten Luke ei pysty pitäytymään suoraviivaisen sankarin roolissa tarinan tuoksinnassa. Niinpä hänsuojelijana suojelee viattoman sijaan myös (teatteri-)roistoa, tulee itse asetetuksi muita uhkailevan konnan rooliin ja on samalla myös uhri, kun häntä epäillään rosvon töistä. Hurjimmillaan Luke selviytyy tarinan mittaan hirttäjäisistä ja hyväuskoisen pelikaverin kanssa pelatusta venäläisestä ruletista.

valkoinen4

Näyttelijöille itselleen ei ole mitään vaikeuksia liukua roolista toiseen käden käänteessä.

Näyttelijäsakistakin ulkomuoto pettää: ratsastaja ei ole puhtoinen, roisto lopulta hirveän häijyluontoinen eikä tyttö viaton. Roolileikkien hämmentävyyttä kuvastaa myös Luken Nothing Gulchissa asustava ystävä Hank Wallys, jonka tapa osoittaa kiintymystä on syötää loukkauksia ystäviensä niskoille ja lavastaa leikkitappeluita. Kun hän toden teolla suuttuu, kukaan ei osaa enää sanoa, laskeeko hän leikkiä vai ei.

valkoinen5

Olen tällä lukukerralla vasta hoksannut, että Daltonit (ja Rantanplan) tekevät usein cameon viimeisissä ruuduissa kun ennakoidaan seuraavaa tarinaa, joka on Dalton-keskeinen. Huomenna kuitenkin jotain muuta.

Metatason leikittely on käsikirjoituksellisesti vaikuttavaa, mutta Valkoinen ratsastaja ei nouse komediallisesti aivan niin korkealle kuin voisi. Kolme Daltonia tälle.

daltons3

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): Huumori, Sarjakuvat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Lucky Luke -joulukalenteri: Luukku 12

  1. Atte Timonen sanoo:

    Tästä tulee kyllä varsinkin mieleen kuinka Lucky Lukeissa on ruutusommittelu kohdillaan lähes aina ja kuinka tärkeää moinen on ulkoiselle yleisannille. EI tuollaisia aina nuorempana osannut arvostaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s