Durbiano: Punainen pukee teitä

punainenpukee2

Lucie Durbianolla rakkaus ei ole seikkailusatu, vaan elämänkolhuja antava faabeli.

punainenpukeeRanskalaisen Lucie Durbianon (1969-)  molemmissa suomennetuissa teoksissa on vahva nostalgisen romanttinen vire. Romantiikalla tarkoitan tässä tiettyyn aikakauteen sunnattua tunteellisuutta ja nostalgisointia. Mutta samalla Durbiano tosiaankin myös täyttää kertomuksensa toisiinsa rakastuvilla hahmoilla, yleensä onnettomilla.

Punainen pukee teitä ja muita tarinoita vuodelta 2007 käsittelee rakkautta eri näkökulmista. Teoksen parin keskeisen tarinan aiheet (myös nimitarinan) on haettu kaikkien tuntemista saduista. Durbianon tulkinnat ovat raadollisempia, myyttien tavoin käyttäen eläinhahmoje tietynlaisten miesten vertauskuvana. Kun satujen päätös on yleensä selvä loppu, jättää Durbiano omilla faabeleillaan usein keskeisiä kysymyksiä auki.

punainenpukee3

Kujeileva ja pohjattoman utelias Liisa on kirjan hahmoista ärsyttävimmän tyttömäinen.

Teoksen parhaiden tarinoiden Punahilkka ja Liisa ovat naiiveja nuoria tyttöjä, jotka romanssin janossaan tulevat saamaan kovan opetuksen rakkauden realiteeteista. Etenkin Liisalla on myrskyn merkit koko ajan edessään, mutta rankemmasta petoksesta huolimatta voi myös hänen loppunsa tulkita kultareunaisemmaksi.

punainenpukee4

Durbiano osaa vaihdella tyyliään kertomuksen sävyn perusteella. Myös värityksellä on tässä merkittävä rooli

Durbiano uskaltaa olla myös kliseinen (kuten hänen toinen teoksensa, pastissimainen seikkailutarina Aarre, osoittaa). Lilin ja luolassa asuvan kääpiön (!), Charlien, tuhoon tuomittu, tummasävyinen rakkauskertomus on juonen peruspointeiltaan varmasti kaikille entuudestaan tuttu. Mutta siitäkin jää auki suuria kysymyksiä, kuten mikä oli tuo outo olento, joka haaveili rauhallisesta elämästä San Fransiscosta, ja jota tytön isä piti silkkana hirviönä.

Durbianon teoksen kaikkein seksuaalisimmassa tarinassa, kahden miesrakastavaisen intiimi keskustelu kiehtoo siinä määrin, että menee oma aikansa että tarinan pystyy edes sijoittamaan oikealle historialliselle jaksolle. LGBT-suhde tuntuu lopulta kirjassa esitetyistä suhteista kaikkein eheimmältä ja sikäli romanttisimmalta.

Eräänlaista satua on myös teksasilaisten rikkaan suvun jäsenten naimakaupat ja flirttailupeli, sekä muotisuunnittelijan seurapiirielämä. Sisar seuraa veljeään tällaisiin juhliin seuraa kirjan päätösjaksossa. Ihailtu näyttelijä ei ole sitä, mitä olisi toivonut. Peilattuna alkujakson susi osoitti olevansa juuri sitä, mistä Punahilkkaa varoitti.

punainenpukee1

Susi ei valehtele, mutta tietää silti, mistä naruista kokematonta Punahilkkaa nykiä.

Tuntuu, että kirjan edetessä tarinoiden hahmot saavat kovempia kolhuja ja oppivat yhä tärkeämmin läksyjä, jolloin naiiveista tytöistä muuntuu määrätietoisempia naisia. Moni rakkaudessa pettyminen esitetään kasvutarinana. Naisen tehtävä on kirjoittaa oma kertomuksensa, eikä lähteä seuraamaan kiehtovana pitämäänsä miestä, jolle on vain sivuosahahmo.

Durbianon yksinkertainen ja värikäs tyyli on pilakuvamainen, mutta hänen satukirjaansa lukemalla ei huvitu niinkään paljon kuin tuntee oppivansa jotakin.

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): fantasia, france, Hall of Fame, Ihmissuhteet, LGBTI, rakkaus, Sarjakuvat Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s