Sfar: Rabbin katti

rabbinkatti1

Ranskalainen uuden aallon sarjakuva on antanut tekijöille uudenlaisia mahdollisuuksia tarttua aiheisiin. Leimallisesti aikakauden sarjakuvia tuntuu yhdistävän tietty lastensarjakuville ominaisen naiiviuden (kuten puhuvat eläimet) ja monitahoisten, haastavien aiheiden käsittely. On hyvä syy, miksi Joann Sfaria pidetään liikkeen keskeisenä tekijänä.

rabbinkatti2

Rabbin katti on kertomus 1930-luvulta lähtein juutalaisten elämästä ja filosofiasta. Ja sitä seurataan puhuvan kissan välityksellä, helposti lähestyttävästi ja humoristisesti. Juutalaiselle oppi-isälle ja tämän kuvankauniille tyttärelle kuuluva kissa oppii puhumaan hotkaistuaan suihinsa ärsyttävän papukaijan. Rabbi pitää sitä mukanaan opettaakseen sen kunnon juutalaisen tavoille, mutta koska kissa ei tunnu kuuluvansa uskontoon, on se myös koko ajan haastamassa luutuneita käsityksiä ja kommentoimassa asioiden kulkua.

rabbinkatti3

Piru olkapäällä.

Suurempaa tarinankaarta ei oikeastaan voi sanoa olevan. Rabbi ja katti ajelehtivat paikasta ja ajasta toiseen, tavaten kiehtovia hahmoja ja keskustellen näiden kanssa maailman menosta ja uskonnon asemasta. Huikea dialogi heittelee lennokkaista konsepteja ilmaan ja saa ehkä katsomaan maailmaakin hieman erilaisin silmin.

rabbinkatti8

Alkukohtaus toisesta Rabbin katti -kirjasta, ja siten neljännestä albumista.

Siinäpä sitä on konseptia kerrakseen. Aiheesta on toki tehty myös animaatioelokuva, ja Sfar itse on myös sittemmin siirtynyt elokuvan pariin. Mutta leimallisesti ei tällaisia kertomuksia oikein saa kerrottua mitenkään muuten kuin sarjakuvan välityksellä. Toki on myös maagisen realismin romaaneja, mutta se menettää kerronnassa pari oleellista jujua.

rabbinkatti6

Kuvataide ja runous yhdistyvät.

Sfar nimittäin vaihtelee myös tyyliään. Vaikka useimmiten keskushahmot ovat karrikoituja, välähtää näiden realistinen muoto silloin tällöin ruuduissa, ja saattaapa linja mennä entistä alkeellisemman näköiseksi. Linja on huolella tehty improvisoidun oloiseksi, mutta tärkeintä on luoda oikeanlainen miljöö, ymmärrys paikasta ja sen olosuhteista. Sfar muistuttaa hieman tässä Ville Rantaa, joten ei ole ihme että jälkimmäinen on Ranskassa niin suosittu.

rabbinkatti9

Juutalaista toimintaa!

Tapahtumat on tietenkin sijoitettu tilanteeseen, jossa juutalaisten olemassaoloa aletaan uhata. Tässä kuvattu aikakausi alkaa nostaa antisemitistisiä näkemyksiä pintaan, mikä tietenkin tulee kulminoitumaan holokaustiin. Kuitenkin lämmin väritys ja rehevät maisemat eivät anna ymmärtää että uhka on vielä niin paha kuin se oikeasti on, vaikka siihen tarinassakin viitataan. Lukija tuo itse oman historian painolastinsa tarinaan, joka ei sitä liiemmälti korosta. Taitavasti myös näin vältetään kliseet juutalaisuuden kuvaamisessa, ja historiallisesti pikkutarkka kertomus onnistuu opettamaan jotain uutta uskonnon historiasta Euroopassa ja pohjois-Afrikassa.

rabbinkatti91

Venäjänjuutalainen pakolainen saapuu toisessa kirjassa.

Sfar on alun perin suunnitellut sarjansa jatkuvan vielä useammankin kirjan ajan. Voisi uskoa että sen oli tarkoitus edetä lähemmäs toista maailmansotaa. Harmi kyllä Sfar pitää itsensä kiireisenä muiden projektien parissa, eikä uudesta ole tietääkseni ole kuultu vähään aikaan mitään. Mutta kyllä se silti jossain vaiheessa saattaakin ilmestyä, onhan kysessä tuotteliaan sarjakuvantekijän kiistaton pääteos.

rabbinkatti7.jpg

 

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): fantasia, Filosofia, france, historia, Huumori, Sarjakuvat, seikkailu Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s