Kirjoitettuani koko sarjasta mustavalko-Tinttejä, oli minun palattava vielä kerran aiheeseen suomalaisesta näkökulmasta perinteisempien väriversioiden pariin. Tuore Tintti kuussa -kokoelma antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Ensimmäisen miehitetyn kuulennon 50-vuotisjuhlien yhteyteen julkaistiin nimittäin yksissä kansissa nuo 50-luvun Tintti-seikkailut, Päämääränä kuu ja Tintti kuun kamaralla.
Mitäs muutakaan tässä haluaisi nähdä?
Hieman nyt tämän erikoisjulkaisun tehoa syö, ettei mukana ole mitään ekstramateriaalia. Olisi kiehtovaa kuulla hieman siitä, miten Hergé teki tarkkaa tutkimustyötä tuolloin vielä niin mystisen kuun todellisuudesta. Vaikka 50-luvulla scifi-aiheet olivat suosittuja niin sarjakuvissa kuin valkokankailla, harva jaksoi ottaa aiheen yhtä tosissaan ja välttää mitään kuu-ukkoja ynnä muita ylimääräisiä elementtejä pitäytyen faktatasolla suhteellisen suoralla linjalla. Sittemmin Hergé kyllä sortui käyttämään avaruusolentoja seikkailussa Lento 714.
Tässä seikkailussa nähdään vain luurankomiehiä.
Osin juuri tästä taustamateriaalin koonnista sarjaa varten varmaan johtuukin se, että sarja alun perin jaettiin kahteen osaan. Päämääränä kuu on retken valmistelua käsittelevä osa, kun taas Kuun kamaralla sitten kuvaa seikkailuita, joihin tutut hahmot avaruudessa joutuvat. Tästä johtuen on ensimmäisen osan päähenkilö oikeastaan professori Tuhatkauno, joka oikeastaan ainoan kerran ei ole niinkään koominen hahmo (hän ottaa käyttöönsä kuulolaitteen), kuin oikeasti asialleen omistautunut tiedemies.
Kaikesta huolimatta on hauskaa kun Tuhatkaunolla keittää viimein yli kun häön oikeasti kuulee Haddockin solvaukset. Täällähän ei muuten ruveta haihattelemaan!
Onko sarjakuvissa enää sitten samanlaista ihmeen tuntua kun Tuhatkaunon tutkimuksen mullistuksellisuudestakin ollaan ajettu ohi jo 50 vuotta sitten? Kyllä ja ei. Päämääränä kuu ei suoranaisesti ole albumisarjan parhaimmistoa. Se kun on lähinnä selitystä siitä, mitä aiotaan tehdä, vaikka tieteellis-tekninen puoli onkin jätetty maallikolle ymmärrettäväksi. Syldaviaan sijoittuva osa koettaa hankkia Tintille tekemistä yrittäessä etsiä vieraan vallan vakoojia, mutta tietenkään asiaa ei voida ratkaista kun on vielä seuraava osa tulossa.
Teddykarhujen piknik-retki.
Erityisesti osan slapstick-komedia tuntuu hieman väsähtäneeltä. Kapteeni Haddock kiukuttelee ja Dupodtit törmäilevät kellontarkasti joka välissä jotta vältettäisiin tutkimustyön herättämä tylsyys, mutta nämä osat tuntuvat väkinäisemmiltä kun niitä ei ole lomitettu kovinkaan jännittävän seikkailun lomaan. Nykypäivän näkökulmasta on myös ihmeteltävä miten ei perustella lainkaan, miksi ensimmäiselle kuulennolle otetaan vain keski-iän ylittäneitä tiedemiehiä, mitään soveltuvaa koulutusta saamaton lehtimies koiransa kanssa ja hämmentävimpänä pahasti alkoholisoitunut, luonteenlaadultaan ailahteleva ja iäkäs merimies joka ei vieläpä missään nimessä tahdo lähteä matkaan.
Tuskinpa nämä doupit breakdance-taidot nyt hänestä niin välttämättömän tekevät.
Ensimmäinen osa pelaa aika tarkkaan juuri ikonisen kuuraketin visuaalisuudella ja varsinaisen seikkailun alkamisen odotuksella. Onneksi sitten Tintti kuun kamaralla kykenee lunastamaan nämä odotukset. Kuten monissa parhaissa Tintti-seikkailuissa, kyseessä on aika synkkä kertomus, jossa kuoleman uhka on läsnä jo alusta saakka kun Dupondtit löytyvät aluksesta happivarastoa tyhjentämässä ja humalainen Haddock uhkaa leijua avaruuden tyhjyyteen.
Paineet saavat jopa Tintin lopultakin hermostumaan. Tintin! Joka otti koko Kultasaksisen ravunkin sekoilut ihan kuin vettä hanhen selästä.
Kuun karu autiuus ja hiljaisuus kuvastavat myös tätä alakuloista mielenmaisemaa. Pikkutarkasti piirretyt kraaterit ja luolat onnistuvat yhä herättämään vau-elämyksen, vaikka nyttemmin me kaikki jo tiedämme ettei kuussa ole kuin kiviä ja pölyä. Veitsenterällä olevat tilanteet seuraavat toisiaan eikä siis mitään sen kummempaa avaruuden uhkaa tarvita kuin kuollut ympäristö muutenkin uhkaa vetää hahmot manan majoille joka tapauksessa. Eli siis kärsivällisille lukijoille tupla-albumi on yhä huikeaa luettavaa. Ehkä muutkin sarjan tuplaseikkailut voitaisiin julkaista samalla tavoin seuraavaksi?
Merkittävä löytö kuun kamaralta.
Näillä sarjakuvilla on minulle myös henkilökohtaista merkitystä, sillä Tintti kuun kamaralla oli ensimmäinen sarjan albumi, jonka lainasin kirjastosta. En silloin tiennyt, että se oli oikeastaan vasta seikkailun toinen osa, ja muutenkin sisältää jonkin verran jatkumoa aiemmista seikkailuista. Dupondtien mieletöntä tautia, joka saa heidät kasvattamaan pitkää värillistä tukkaa ja partaa sekä sylkemään saippuakuplia, ei juuri pohjusteta. Sen he saivat seikkailussa Mustan kullan maa. Lisäksi mukana on eräs yllätyshahmo aiemmasta seikkailusta, jota sentään hieman taustoitetaan. Hergén suhtautuminen jatkumoon tuppasi aina vaihtelemaan tilanteen mukaan, mutta tässä vaiheessa se oli pahimmillaan. Kun olin ensimmäisen Tintti-sarjani lukenut, pidin siitä eteenpäin visusti huolen, että luin kaikki oikeassa järjestyksessä.
Vaikka onhan aina tärkeää myös Vapaus!
Ahvenaario 