Carla Speed McNeilin Finder-sarjan selittäminen lyhyesti tuntuu hankalalta, kuin selittäisi Tulen ja jään laulun pääpiirteitä. Pitkäikäinen sarjakuva on ajattelevan lukijan scifiä, eli sellaista jossa joka ruutu on täynnä pieniä informaatiohippusia ja yksityiskohtia, joita voi sitten bongata McNeilin loppuviitteiden avulla.
Tietynlaista taikuuttakin esiintyy.
Tekijä itse summaa teoksensa olevan ”aboriginaalia sci-fiä”. Ilmeisesti tulevaisuuteen sijoittuvassa maailmassa resurssit ovat niukkoja kuin autiomaassa. Samalla tilanteita ja tapahtumia käsitellään elävillä unijaksoilla ja symbolismilla, joka avaa kysymyksiä entisestään. Jos scifille on allerginen, Finder saattaa sopia silti hyvin, sillä kaikenlainen toismaailmallinen teknologia ja monimutkainen maailma eri klaaneineen ja esimerkiksi eläinihmisineen on pääasiassa taka-alalla. Etusijalla ovat ajatukset ja hahmojen väliset suhteet.
Kirjakaupassakin vilistää kaikennäköisiä pieniä dinosauruksia.
Sarjan näkökulmat vaihtelevat. Toistuva hahmo on Jaeger, romunkerääjä ja vaeltaja, jolla virtaa alkuperäisasukkaan veri. Hahmo toimii kuin kulkukissa, Wolverine tai Nuuskamuikkunen, hän vain ilmaantuu eräänä päivänä tuttujen luokse ja asettuu taloksi määrittelemättömäksi ajaksi, kunnes taas häviää. Finderin ensimmäinen kertomus vei loukkaantuneen Jaegerin hoivattavaksi Grosvenor-Lockhartin perheen luokse. Suhde perheen äitiin vaikuttaa olevan läheisempikin, kun taas perheen sairauden rapistavalla isällä ja Jaegerilla on yllättävää yhteistä taustaa.
Isän nykyinen olotila on myös merkittävässä asemassa Talismanissa.
Ja tästä päästäänkin sitten tarinaan Talisman, jota monet pitävät helpoimpana porttina Finderin maailmaan. Se ei ole turhan pitkä, ja pysyy rajattuna kasassa, vaikka sisältää paljon yhteyksiä muihin tarinoihin, erityisesti juuri sarjan avaavaan kokonaisuuteen, joka on myöhemmin saanut nimen Sin-eater. Se palauttaa näkökulmaa jälleen Lockhartin kolmeen lapseen.
Hahmot vetävät yhtä köyttä ja rohkaisevat toisiaan, mutta erilaisilla kulmilla.
Tarinan neljäntenä volyyminä ilmestynyt Talisman seuraa alussa pikkutyttönä nähtyä Marcieta, joka kasvaa saamaan oman idetiteettinsä ja itsenäisyytensä. Jaeger nähdään vain tapahtuman aluille panijana, sillä hän ostaa seitsenvuotiaalle Marcielle kirjan, joka tulee muuttamaan kaiken.
Finderin maailmassa, jossa toisaalta esineillä on tiukka hyötyarvo, ja toisaalta on olemassa erilaisia e-kirja -tekniikoita suoraan aivoihin, ovat vanhanaikaiset painokirjat väheksyttyjä esineitä. Sarjan voima onkin juuri siinä, että se osaa esittää kolmessa luvussa kolme tärkeää argumenttia siitä, mikä kirjan arvo on.
Tuolla nimellä on merkittävä asema siitä, miksi pieni Marcie niin tästä kirjasta alkaa välittää.
Alussa lapsena nähtävälle Marcielle kirja on läheisyyden mittari. Ensin Jaeger lukee hänelle ostamaansa kirjaa, mutta tämän lähdettyä jälleen omille teille, hän käy läpi läheisensä jotta nämä lukisivat kirjaa eteenpäin. Kuitenkaan kaikkien kerrontataito, moraali tai kiinnostus ei tahdo kantaa. Kunnes lopulta äiti heittää roskana pitämänsä kirjan menemään.
Tämän teon myötä opuksesta tulee otsikon Talismaani, mystinen objekti, jota on vaikea saada käsiinsä ja jolla on mittaamaton tunnearvo. Se myös sytyttää Marciessa mielikuvituksen liekin kun hän uniensa ja päänsisäisten unelmiensa avulla yrittää luoda maailmoja, jotka vertautuisivat kirjaan. Tietysti ei liene suurikaan spoileri, mutta kun kirjan saa takaisin, se ei ole omalta sisällöltään tämän arvoinen.
Kaikki lapset ovat omaksuneet ihailemaltaan Jaegerilta jotain. Transsukupuolinen Lynne saattaa olla omaksunut kaikkein eniten tämän filosofiaa.
Lopulta sitten fiilistellään tyhjiä kirjoja ja niiden antamaa potentiaalia mihin hyvänsä. Sarjakuvassa on myös aika banaalin oloinen tulevaisuuden elokuva, joka pystyy manipuloimaan katsojiensa tunteita suoraan, kuten Hitchcock aikanaan haaveili. Tällainen suora mielikuvituksettomuus tyrmätään täysin, mikä on omaan makuuni hieman turhan elokuvataidetta vähättelevä, mutta tarinan kontekstissa toimiva ratkaisu. Sarja on kaikille kirjailijanaluille inspiroiva, ja antaa avaimia koettaa ymmärtää kaoottista maailmaa ympärillämme.
Se käsittelee myös rehellisesti kirjoittajan kokemia ongelmia.
Minulla meni aikani alkaa ymmärtää Finderia, mutta Talismaniin päästyäni olin jo totaalisesti junassa McNeilin omaperäisen kerrontatavan kanssa. Hän on säilyttänyt jotain omakustanteista tai verkkosarjakuvan jälkeä tarinoissaan, vaikka ne ovat hyvin tarkkaan suunniteltuja ja piirrettyjä. Juttu voi olla turhankin monimutkainen monille lukijoille, mutta jos haluaa haastaa lukijana itseään, Finder on erittäin hyvä tuttavuus ja Talisman siihen erittäin hyvä alkuaskel.
Ahvenaario 