DC:llä on ollut jo pitkään aikaa ongelmia tuoda klassisia sankareitaan nykypäivään. Kornit ja lapselliset, värikkäät hahmot kun suunnattiin aikanaan tulevaisuudenuskoisille lapsille, kun nykyään kohderyhmää ovat kyyniset ja äreät aikuiset miehet, jotka toisaalta eivät halua päästää irti lapsuutensa sankareista, mutta toisaalta vaativat näiltä ”aikuisempia” aiheita, eli väkivaltaa ja nihilismiä.
Toisaalta sarjakuvaimperiumin tyypillinen toimintasuunnitelma on myös hakea ”definitiivisiä” tarinoita supersankareistaan kiinnostavilta kyvyiltä, koska silloin kovakantiset uusintapainokset myyvät paremmin kuin sekavat kuukausittaiset lehdykät, jotka vaativat pitkäjänteistä lukemista.
Täytyy siis sanoa, että DC on osunut kultasuoneen kun on palkannut Luupäistään tunnetun Jeff Smithin päivittämään entistä Captain Marveliaan, jota ei tekijänoikeudellisista syistä saisi kutsua kuin nimellä Shazam. Smithillä on lämmin, sarjakuvamainen tyyli, joka miellyttää kaikenikäisiä. Toisaalta hän ei kaihda pelottaviakaan aiheita ja osaa rivien välissä käsitellä myös meidän aikuisten maailmasta tuttuja teemojakin.
Smith tulkitsee uudelleen klassisisa Captain Marvelin seikkailuja, kun hahmon omisti vielä Fawcett-kustantamo. 40-luvulla Captain Marvel oli kaikkein suosituin supersankari, joka peittosi esimerkiksi Teräsmiehen myyntiluvuissaan. Otto Binderin ja C.C. Beckin alkuperäinen tarinakokonaisuus ”The Monster Society of Evil” on sikälikin merkittävä tarina, että isompi juonikokonaisuus jatkui yksittäisiä lehtiä pidemmälle, jatkuen kaikkiaan vuuodesta 1943 vuoteen 1945.
Päivityksessään Smith ei ole kaihtanut alkuperäisen sarjakuvan hassumpia menoja. Mukana on siis niin krokotiilimiehiä, puhuva tiikeri nimeltä Tawky Tawny ja pääpahiksena pikkuruinen mutta mieleltään väkevä matonen nimeltä Mister Mind.
Orpo ja koditon poika nimeltä Billy Batson eksyy muinaisen velhon luolaan, joka haluaa kamppailla ihmiskuntaa vaivaavia mielen heikkouksia vastaan. Billy saa taikasanan, jolla hän omaksuu muinaisen hengen, joka ilmentää tarujen sankareiden vahvimpia ominaisuuksia. Smithin tulkinnassa Batson ja Captain Marvel ovat toisaalta erillisiä olentoja, joilla on omat tuntemuksensa ja tietonsa, mutta toisaalta myös yksittäinen hahmo, joka toimii määrätietoisesti maaliensa eteen.
Esipuheessaan Smith kertoo, kuinka Syyskuun 11. iskut inspiroivat tarinaa. Se siis luonnollisesti sijoittuu New Yorkiin, jota uhkaavat käsittämättömät uhkat, joiden edessä niin media kuin sotilasvoimatkin ovat avuttomia. Newyorkilaiset voivat vain seurata vierestä, kun keskelle Central Parkia ilmestyy yksi kerrallaan uhkaavia jättiläisrobotteja, jotka uhkaavat koko maailmaa.
Huomionarvoisin yhtäläisyys tosimaailmaan koskee Marvelin arkkivihollisen, Tri Sivanan käsittelyä. Hänestä on tehty hyvin bushilainen oikeusministeri, häikäilemätön oman edun tavoittelija, jolle sota on vain mahdollisuus tienata ja joka ei kaihda likaisia keinoja pärjätäkseen. Kovinkaan paljon ei siis nähdä hahmon hullun keksijän ominaisuuksia, Mister Mind kun on se olento joka oikeasti vastaa kaikista New Yorkiin tupsahtavista hirviöistä.
Krokotiilin kyyneliä.
Smithin tuotannon tuntevan on helppo vetää yhtäläisyyksiä Luupäihin. Jopa omissa muistiinpanoissaan tekijä vertaa hahmojaan edellisen epookkinsa henkilöihin. Kovin paljon hän ei siis repertuaariaan uudista. Tarinan keskiössä on tässäkin uuden perheen luominen ja yhteistyön tekemisen oppiminen. Tavallaan koska nyt keskiössä ovat oikeamman kaltaiset lapset, ja vieläpä orvot, tuntuu siinä mielessä lämmin loppuratkaisu miellyttävämmältä kuin Luupäiden katkeransuloisuus.
Vaikka lisää luvataan, ikävä kyllä Smith ei ole valmistumisen jälkeen enää tarttunut Captain Marvelin seikkailuihin. Sääli, koska tämän kaltainen koko perheen seikkailu on raikas tuulahdus DC:n maailmassa, jossa yleensä vain tapetaan läjäpäin viattomia, ennen kuin sankari hakkaa pääpahiksen nyrkeillään muussiksi. Shazam hakee inhimillisempiä ratkaisukeinoja.
Ahvenaario 