Allison, Treiman & Sarin: Giant Days

giantdays7

Eräs verkon pitkäaikaisimpia sarjakuvantekijöitä on brittiläinen John Allison, joka loi jo 90-luvulla sarjan nimeltä Bobbins, jonka laajasta hahmogalleriasta on sitten saatu aikaan tarinoita yli 20 vuoden ajan. Samaan jatkumoon liittyvät myös sarjat Scary-Go-Round, Bad Machinery ja Giant Days.

Giant-Days-1

Allisonin omaa piirrostyyliä nähdään sarjan ”demoina” toimineessa Giant Days -omakustanteessa.

Allison on aivan verraton käsikirjoittaja, joka saa hahmojensa puheenparren täytettyä valtavalla määrällä kuivaa brittihuumoria. Piirtäjänä hän ei kuitenkaan ole ihan parhaasta päästä, vaikka persoonallista jälkeä tekeekin. Niin paljon kuin Scary-Go-Roundista ja etenkin mysteereitä selvittävistä teineistä kertovasta Bad Machinerystä pidänkin, on selvää että niiden hahmot näyttävät hyvin kankeilta ja ilmeet ovat turhan hienovaraisia, jopa ristiriitaisia tekstin kanssa.

giantdays1

Lissa Treiman kuvaa byronilaisen herrasmiehen iskemisen ongelmia

Siksipä Giant Days onkin niin raikas tuulahdus tekijän tuotannossa. Alun perin sen jäljestä vastasi Disney-animaattori Lissa Treiman, joka loi sen hahmoille ja ympäristölle animaatiomaisen ja ilmeikkään ulkoasun. Pian piirustusvastuu siirtyi eteenpäin ja sen sai suomalainen Max Sarin, joka tuli kuin tyhjästä ottaen sarjan heti omakseen. Seurauksena tästä oli esimerkiksi Eisner- ja Harvey-palkintoehdokkuudet. Nyt Giant Daysiä on vaikea kuvitella ilman Sarinin lennokasta viivaa.

giantdays2

Yhtään Treimania vähättelemättä.

Allisonin maailmassa hahmot vanhenevat ajan myötä. Scary-Go-Roundissa nähtiin gootahtavan Esther de Grootin teinivuosia, kun tämä heilasteli erään päähenkilöistä ”The Boyn” kanssa. Yliopistoon mentäessä suhde ei kuitenkaan kestänyt, ja seuraamme Estherin edesottamuksia tämän jälkeen. Mukana kulkevat hänen ystävänsä, karski Susan ja ujohko mutta pirteä Daisy.

giantdays3

Siinä missä Scary-Go-Roundissa on usein yliluonnollinen viba, tuntuu minusta että Allison saa parhaimman materiaalinsa irti mahdollisimman arkisista ja maanläheisistä tilanteista. Maailmassa on nyky-Britannian realiteetit, joissa opiskelijahintaisen asunnon hakeminen on huippuvaikeaa, politiikka on läpensä korruptoitunutta ja rikkaimman kerroksen hallinnassa ja sukupuolten välisen tasa-arvon erot näyttäytyvät räikeinä. Painavatkin aiheet ovat kuitenkin humoristisesti käsiteltyjä, ja jo hahmojen välinen kemia saa usein hymyn huulille.

giantdays5

Tarpeeksi hauska piirros vie tarinaa eteenpäin kuin huomaamatta.

Allisonille tyypillisesti matkan edetessä myös hahmokaarti kasvaa ja pääsemme syvemmälle sisälle sivuhahmojenkin elämään. Täytyy ihailla tarkkanäköisyyttä, ihmissuhdekiemurat ja muut kasvukivut tuntuvat aidoilta ja kouriintuvilta. Makuasiahan on kyseessä, mutta jotenkin minusta Allisonin lähestymistapa näihin on jotenkin paljon luontevampi kuin vaikkapa Villimmän Pohjolan.

giantdays4

Samaistun kovasti ujon ja nörtähtävän Edin vaikeuksiin. Vaikka hänellä on parisuhderintamalla kyllä itseäni huomattavasti paremmin vientiä.

Osaksi tästä on ansion antaminen myös ekonomiselle tilankäytölle. Jokainen numero kertooyhdestä aiheesta yhdestä näkökulmasta, mutta mukana on hyvin materiaalia, joka linkittää tarinakuvion myös meneillään olevaan maailmaan, ja antaa nopeilla käännöillä teasausta seuraavaan. Tämä on esimerkiksi supersankarisarjakuvista tuttu kaava, joka on myös aivan eri mallisessa sarjakuvassa valjastettu edukseen.

giantdays8

Esimerkiksi tässä on kahdessa ruudussa asetettu kaikki tarvittava seuraavan numeron tarinaan, ja Estherin seuraavaan kasvun paikkaan.

Sarinin nousu on ihan hyvä esimerkki siitä, miten netin ansiosta ihan fanipiirrospiireistä ja omilla ehdoillaan taitaviksi nousseet tekijät voivat yhtäkkiä putkahtaa esille aivan valmiiksi hiottuina. Toinen esimerkki suomesta viime ajoilta tästä on Spider-Gwen -sarjaa piirtämään päässyt Rosi Kämpe. Mutta hänestä sitten lisää toiste.

giantdays9

Oli vielä lisättävä tässä erään suosikkihahmoni esittelyruudut.

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): English, Huumori, Ihmissuhteet, Kasvutarina, Komedia, Sarjakuvat Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s