Virtuaalipersoonat, avatarit ja uusien ihmisten tapaaminen online ovat jo niin arkipäivää, etteivät nuoret enää muista aikaa ennen niitä. Jotenkin tuntuu, että virtuaaliympäristöistä on kuitenkin ollut hankala kertoa, ehkä juuri koska liian vanhat miehet on niissä pistetty puikkoihin. Esimerkiksi elokuvamuodossa Warcraftiä tai Ready Player Onea katsomalla ei esimerkiksi ulkopuolinen pysty ymmärtämään, mikä massiivisissa verkkopeleissä tai online-olemuksissa viehättää.
Siispä kun asia tehdään hyvin, se on ihan huomionarvoista. Tällainen on Cory Doctorow’n ja Jen Wangin nuorille lukijoille ja erityisesti tytöille suunnattu sarjakuva IRL – In Real Life.
Teoksesta voi tehdä ennakko-oletuksia, joiden mukaan tarina menee. Hieman pyöreä teinityttö Anda innostuu verkkopeli Coarsegold Onlinesta ja viettää siellä yhä enemmän koulun jälkeistä aikaa. Hän tutustuu uusiin ystäviin ja kasvaa mahtavaksi soturinaiseksi pelissä. Mutta tietyt illuusiot tulevat menemään säpäleiksi tarinan mittaan. Tämä lienee selvää kun katsoo jo sarjakuvan kantta.
Tässä kohtaa on hieman romanssin vivahteita, joita ei onneksi turhaan viedä sen pitemmälle.
Mutta itse asiassa sarjakuvan sanoma onkin jossain aivan muualla kuin (pelkästään) virtuaalipelien luomien mahdollisuuksien ja uhkien ihailemisessa ja vihailemisessa. Nimittäin sarjakuva on myös nuorisolle toimiva oppitunti ammattiyhdistysliikkeestä ja liittoutumisen merkitys isompaa vihollista kohtaan rinnastetaan myös siihen, miten työläisten tulisi yhdistyä heitä sortavia kapitalisteja vastaan.
Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää!
Tämä esitetään tavalla, jolla Anda tienaa pelissä rahaa surmaamalla kiinalaisia kultafarmareita, eli grindaajia. Yksi hahmo paljastuu ihan oikeaksi nuoreksi kiinalaispojaksi, jolla on huonoista työoloista myös terveysongelmia. Anda päättää tämän tarvitsevan apua. Mutta Kiinan hyperkapitalistisessa maailmassa (joka jätetään aika pimentoon ja siihen viitataan vain virtuaalimaailman kautta) ei katsota liittoja kauhean hyvällä. Samalla Anda ajautuu kiistoihin mentorinsa kanssa, joten panoksina on ystävyys yhtäällä ja toisen elinkeino ja terveys toisaalla.
Oikean ihmisen kohtaaminen sitten videopuhelun välityksellä onkin sitten hieman epävarmaa.
Sarjassa on tietynlaista sinisilmäisyyttä sen suhteen, etteikö verkkopeleissä olisi oikeasti botteja ja pahantahtoisiakin huijareita. Mutta toisaalta on ihan yleistä hyvää antaa olettaa kuitenkin että keljusti toimivienkin pelihahmojen taustalla on ajatteleva, tunteva ihminen. Yhteistyötä korostava tarinan on toki myös korostettava luottamusta vieraisiin.
Jen Wangin sympaattinen kuvitus tekee Coarsegoldista lämpimän ja leppoisan näköisen paikan, jossa pienimmät hahmot näyttävät aika tovejanssonmaisilta. Toinen (lue: mies) piirtäjä olisi saattanut korostaa enemmän sotaisuutta ja fantasiakliseitä, mutta tällaisena myös virtuaalimaailma tuntuu miellyttävältä ja paikalta, jossa kuka vain voi olla mitä haluaa ja päästä potentiaaliinsa.
Mukana on myös pienempiä opetuksia siitä, ettei naiseuttaan tarvitse piilottaa tai hävetä.
Ahvenaario 