Juuri Puupäähattujen jakamisen aattona saapui suru-uutinen kertomaan Pauli Heikkilän menehtymisestä. Muistan elävästi vielä, kun Heikkilä ja Markku Paretskoi saivat hattunsa Vanhoista herroista (tarkistaa lapusta) vuonna 1998! Eli siis 20 vuotta sitten! Huh, tätä ajan kiitoa.
Tombunkmaista huumorin lentoa.
Heikkilä oli eräs olennaisimpia Pahkasika-lehden tekijöitä, toimien juuri päätoimittaja Paretskoin työtoverina. Onpa juuri tuo pitkäaikainen sarja Vanhat herrat eräänlainen satiiri juuri Heikkilän ja Paretskoin edesottamuksista.
En tosin tiedä, partioivatko he Myrskylintuina pitkin Tampereen katuja.
Alun perin sarja luotiin vuonna 1982, juuri kun John Belushi menehtyi. Heikkilä ja Paretskoi päättivät tehdä tietynlaisen tribuutin, joten Tumma ja Vanha Herra ilmaantuivat eräänlaiseksi Suomen Blues Brothersin vastineeksi, huonon käytöksen ja moitteettoman pukeutumisen myötä. Parin jakson jälkeen he perustivat myös oman bändin, Bat Guanon.
Radioääniksi he päätyivät vielä myöhemmin.
Pahkasiassa Heikkilä osasi piirtää selkeää viivaa ja konsepteja. Hän ei ollut monien aikalaistensa tapaan juuri kuitenkaan ilkeä huumorissaan. Ihan Pahkasian meniningin mukaan kaikenlainen senaikainen hölmöys oli kyllä pilkan aiheena, mutta Heikkilä ei sortunut yleensä shokkihuumoriin, jossa vitsejä revittäisiin huonompiosaisten kustannuksella, saati sitten synkistä aiheista, kuten seksuaalisesta väkivallasta.
Heikkilän taidonnäyte alkupään Pahkasiasta.
Vanhat Herrat vastaavasti on melko kilttiä sekoilua. Mielellään pullosta naukkaavat Herrat joutuvat kyllä kommelluksiin, mutta alkoholiharrastuksen huonoja puolia ei juuri näy, ja keskeinen ystävyys kestää mitkä tahansa edesottamukset. Nimessä on tiettyä ironiaa, sillä Vanhat herrat toimivat usein kuin lapset, upoten omaan mielikuvitusmaailmaansa ja kujeillen ympäriinsä.
Arvelin tämän olevan Lassin ja Leevin vaikutusta, mutta esimerkiksi tämä jakso ilmestyi jo toisena, ennen kuin Bill Watterson oli ehtinyt tarttua kynään.
Mikä sitten on sarjan suhde todellisuuteen? On selkeää, etteivät kaikki huumorin tasot ihan aukea, jollei tunne tamperelaisskenen meninkejä 80- ja 90-luvuilta. Osa sivuhenkilöistä on tehty tuttujen hahmojen pohjalta, esimerkiksi Vanhojen herrojen kunnioitettu Setä on kuin ilmetty rock-kriitikko Juho Juntunen, ja piippua poltteleva Etu-Esukki muistuttaa Pahkasian silloista avustajaa ja Alivaltiosihteeri-bändin jäsentä Pasi Heikuraa.
Kuka on sitten Pikku Vilmeri? Groucho Marx?
Ja tätä todellisuuden kanssa flirttailua tai toisaalta siitä hippulat vinkuen pakenemista kommentoitiin myös sarjakuvassa. Vanhat Herrat pantiin myös kohtaamaan omat tekijänsä, mutta toisaalta entistä enemmän arkisista kuvioista kaukaisempiin tarinoihin, road tripille tai ulkoavaruuteen. Parhaimmillaan sarja oli, kun Herrat keksivät tehdä omanlaisensa version jostain tutusta asiasta, kuten vaikkapa soittolistaradiosta mainoksineen ja tyhjänpäiväisine ohjelmineen.
Heikkilä oli toki myös Tapiiri-lehden päätoimittaja ja täten vastuussa mm. Ankardon maahantuonnista. Uutta lehteä kommentointiin myös sarjakuvassa.
Ihan siis Suomen Friikkilän veljeksiä ei sarjasta tullut, mutta nykyäänkin sarjaa lukiessa saa lämpimän nostalgisen aallon. Niin kaukana undergroundista oltiin, että herrat toimivat jopa mainoslehtisen mannekiineina Suomen vaihtaessa valuuttansa euroon.
Pahkasika lopetti vuonna 2000, ja tietääkseni uusia Vanhat herrat -stooreja ei ilmestynyt sitten Taru Vanhoista Herroista -albumin bonustarinan jälkeen. Taitaa siis olla niin, että Herrojen seikkailut on täten taputeltu. Eräänlainen aikakausi pääsee päätökseen kun Pahkasian tekijöistäkin alkaa aika jo jättää.
Tyypillinen lopetus Vanhoille herroille.
Ahvenaario 