Marsupilami on kaapattu -albumi esittelee varsin hyvin jo André Franquinin tuotannossa toistuvia teemoja ja ajatuksia. Se myös jatkaa kahdesta edeltävästä albumista tuttuja juonenkulkuja ja palauttaa suosituimmat hahmot takaisin estradille, aloittaen perinteen jossa jokaisen albumin tapahtumilla on merkitystä ja jatkumoa.
Sieninevan kreivikin pistäytyy pienessä cameossa.
Keskeinen teema albumissa tietysti koskee eläinten oikeuksia. Taistelu perinnöstä -albumissa löydetty ihme-eläin Marsupilami ei viihdy eläintarhassa kalterien takana. Kun Piko ja Fantasio pähkäilevät, miten eläintä voisi auttaa, saavat he soiton, jonka mukaan eläin on kuollut. Kuitenkin jotain mätää tapahtumassa on, ja kun vikkelä varas yömyöhään vielä varastaa ruumiiksi oletetun ruhon, alkaa Pikon päässä syntyä uskomus, että Marsupilami onkin elossa.
Tupeloiva eläintenhoitaja Julius saa eniten sijaa uusista hahmoista.
Tarina siis toimii jälleen mysteerinä, jossa tehtävänä on selvittää, kuka kaappasi Marsupilamin ja mistä syytä. Ollakseen niin merkittävä kysymys, on vastaus salaliittoon lopulta aika lattea. Kiinnostavampia ovat muut näkökulmat. Yleensä eläimien sisäisiä ajatuksia pääsee näissä sarjoissa laukomaan vain Spip-orava. Huvittavasti tässä tarinassa päästään myös kokemaan, mitä esimerkiksi Niilin liskolla tai sirkuselefantilla on ajateltavaa kohtelustaan ihmisten tykönä.
Paitsi, että eläintarha esitetään eläimille masentavana paikkana, josta otukset mieluiten karkaisivat, on vastaavaa kritiikkiä myös sirkusta kohtaan albumin loppupuolella. Viihdykkeenä olevat eläimet tosin vaikuttavat hivenen tyytyväisemmiltä, mutta joutuvat toki silti kohtaamaan epätyypillisiä oloja lajikäytökselleen, sekä mielivaltaista väkivaltaa eläintenkesyttäjen toimesta.
Ja eläintenhoitajatkaan eivät aina ole tilanteen tasalla.
Eräs aika paljon sijaa saavat näkökulma albumiin myös on, miten Franquin jo tässä esittää halveksuvansa virkaintoisia passipoliiseja ja virkamiehiä. Pikoa ja Fantasiota kyykyttävät rajavartijat menevät niin pitkälle, että sankaripari jo turvautuu kunnon tappelunujakkaan mieluummin kuin kestää yhtään sen enempää.
Myöhemmin Niilo Pielinen -vitsisarjoissa Franquin sitten usein esitti erilaisia konsteja, joilla niskoitella poliisipellejä vastaan, ja toki laajensi myös eläinrakkauden teemoja. Toki nämä molemmat aiheet näkyvät äärimmilleen vietynä myös Mustat sivut -sarjoissa.
Kaikkiaan kaikille antiautoritiivisille eläinrakkaille, vegaanisille anarkisteille, voi hyvin suositella André Franquinin tuotantoa!
Ahvenaario 
Paluuviite: Piko & Fantasio -joulukalenteri: Luukku 5 | Ahvenaario