Muistatte varmaan vielä Minne tuuli kuljettaa (When the Wind Blows) -sarjakuvan ja siitä tehdyn elokuvan? Siinä kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Raymond Briggs (1934-) käytännössä koetti esittää, miten hänen omat vanhempansa reagoisivat ydintuhoon. Apokalypsin laajuus on hukassa yksinkertaista elämää eläville maalaisille, jotka ovat tottuneet pitämään leukansa ylhäällä ja tottelemaan auktoriteetteja.
Tuokin teos saa uusia sävyjä, kun lukee Briggsin sarjakuvan todellisista vanhemmistaan, Ethelistä ja Ernestistä. Kuvajaisten uppiniskaisuutta alkaa ymmärtämään entistä paremmin. Työväenluokkainen rakkaustarina vie läpi vuosikymmenten, sodan ja puutekausien. 20-luvulla tapaava pari aloittaa sisäkkönä ja lähettinä, mutta ei nouse yhteiskunnassa hirveästi sitä korkeammalle. He kuitenkin oppivat nauttimaan pienistä asioista ja olostaan.
Sarjakuva etenee pienten hetkien myötä. Briggsin taitoa on saada kerrottua pienillä eleillä ja käytöksillä paljon syvempiä tunteita, epävarmuuksia ja peiteltyjä pelkoja. Ethelissä ja Ernestissä hurmaavinta on juuri heidän puutteellisuutensa, sillä kumpikin on hieman yksinkertainen, eikä osaa aina perustella ihan sitä, mikä on ajanut heidät ajattelemaan milläkin tavalla. Se vain on niin. Kiinnostavasti myös hahmojen ideologiat eroavat, sillä Ernest on labourin kannattaja, joka kannattaa hyvinvointivaltiota, kun taas rikkaita palvelemaan tottunut Ethel on Tory, joka kannattaa vahvoja valtionjohtajia. Isompaa riitaa ei asiasta synny, vaan hahmot tapaavat piikitellä toisiaan uutisten perusteella.
Laajat kaaret Britannian historiasta ennen ja jölkeen toisen maailmansodan on hyvä tietää, mutta ei tarvitse silti tuntea sitä etu- ja takaperin sarjakuvasta nauttiakseen. On melko yllättävääkin, kuinka moni kohtaus sijoittuu radiouutisten äärelle. Historiallisuus tulee eri tavalla esille, kun sitä katsoo hahmojen sammakkoperspektiivistä.
Oikeat Ethel ja Ernest ovat menehtyneet jo 70-luvulla, joten sarjakuva on tietysti väritetty tulkinta heidän elämästään. Sukupolvikuilu pojan välille värittää etenkin sarjakuvakirjan viimeisiä kappaleita, mutta on myös selvää että Raymond ajattelee vanhempiaan lämmöllä ja ymmärtäen.
Ethel & Ernest toimii todisteena siitä että arkisen ja tavallisen omaisestakin tarinasta pystyy tekemään kiehtovan tarinan. Sarjakuvasta tehty animaatioelokuva oli viime vuonna Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, mutta harmikseni en päässyt sitä katsomaan.
Ahvenaario 