TW. seksuaalinen väkivalta
Nuoruus on rajojen koettelun ja vapauden etsinnän aikaa. Kun meno on kovaa, ei yleensä kauheasti mieti edessäpäin odottavia mahdollisia vaaroja, tai sitä, että vaikka
yhteiskunnan haluaisi kaataa pinnallisista syistä, on se kuitenkin myös juuri se tukijalka joka mahdollistaa vapauden etsinnän.
Vieraillessaan Helsingin sarjakuvamessuilla 2013, sarjakuvantekijä Ulli Lust (1967-) kertoi, ettei kadu tai muuten harmittele nuoruudessaan tehtyjä virheitä. Ne ovat olleet hänelle opetuksia. Hän kyllä sai kokea melko kauheita asioita nuoruuden reissullaan Italiassa, mutta ei ole antanut niiden lannistaa itseään. Rohkea teko on tietysti myös tehdä niistä sarjakuvaa.
Kuten opuksen nimestäkin voi huomata, nuori Ulli pitää asenteenaan elää kuin olisi Loppuelämänsä viimeinen päivä. Punk-henkinen neito pummailee tarvittavan Wienin kaduilla, auktoriteetteja halveksuen. Kun talven kylmä koittaa, päättävät he ystävänsä Edin kanssa lähteä liftaten Italiaan, mukanaan lähinnä vain makuupussi ja vaatteet päällään. Kulttuurit törmäävät varsin pian, ja käy selväksi ettei samanlainen punk-elämä onnistu rajan takana.
Pahin järkytys on naisten kohtelussa. Wienin punkkaripiirit ovat pyörineet jokseenkin tasa-arvoisesti, kunnioittaen toistensa rajoja ja myös sekstaillessa toisiaan hyvin kohdellen. Välimeren macho-kulttuurissa nainen taas on joko äiti tai huora. Ja äitinä ei Ullia ja Ediä ainakaan kohdella. Tilanne pahenee, mitä etelämmäksi tytöt matkustavat.
Edi sopeutuu tilanteeseen huolestuttavankin hyvin, ensin vapaan seksin pyörteissä ja myöhemmin myös kovien huumeiden astuessa kuvioon.
Ulli puolestaan yrittää pysyä matkassa, mutta tulee hyväksikäytetyksi ja huijatuksi. Lopulta saalistavan miehen takia matkatoverit eroavat toisistaan ja Ullin on kaivettava
omat voimavarat pohjalta asti, jotta pystyy jatkamaan.
Loppupuolella kirjaa on myös jonkin verran lähes Delislemäistä taustoitusta. Sisiliaan päästessä nimittäin kuvioihin tulee mafia, eli ”perhe”, joka kontrolloi alueella kaikkea.
Mafian otteessa Edi ja Ulli ovat itsekin vähällä joutua kauppatavaraksi, mutta lähinnä historiallinen sattuman oikku lopulta pelastaa heidät.
Käy kuitenkin selväksi, että miehiseen ”kunniakoodiin” ja hiljaisuuden muuriin perustuvaan toimintaan ei hevin lasketa ulkopuolisia mukaan, eikä anneta ainakaan
itse heidän päättää omista menemisistään. Naisen osa on totella ja olla hiljaa.
Lustin luonnosmainen jälki hakee ekspressionistista tulkintaa tapahtumista. Tunnelmaa luodaan karsimalla yksityiskohtaisuutta, ruutujen rajoja, jopa tekstitystä.
Toisaalta sitten mukana on myös suuria hetkiä, joissa on tumman eri sävyjä, jopa kultaista korostusväriä.
Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä on matkasarjakuvien aatelia, hauska, jännittävä, aidon tuntuinen ja surullinenkin teos. Ihan kaikki ei varmaankaan ole mennyt täysin kuin sarjakuvassa esitetään, mutta muistoja tukemalla käyttäen on saatu aikaan etittäin kiehtova tarina, joka kestää monia lukukertoja.
Ahvenaario 