Minulla oli ajatus tehdä Teräsmies-aiheinen Roskasarjat -jakso ja alun perin aiheena olisi ollut kovakantisena julkaistu vuosikerta Teris-lehdestä vuodelta 1977. Siinä oli se ikävä puoli, että nuo sarjikset olivat umpitylsiä. Siis niin tylsiä, etten jaksanut kahlata niitä läpi, saatikka että olisin vielä kirjoittanut niistä päälle.
No, sitten tässä selailin omaa sarjakuvakokoelmaani löytääkseni vaihtoon meneviä teoksia Comics Swap -tapahtumaa varten. Ajattelin, että vuoden 1987 albumi tarinasta ”Kaksoisuhka” jossa DC:n ja Marvelin suurimmat sankarit kohtaavat toisen kerran olisi selkeää vaihtokamaa. Mutta jäin lukemaan sitä ja yllätyin, kuinka nautittava tarina oli. Säästän sen ehdottomasti hyllyssäni.
Täytyy todeta, että osasyy siihen, miksi niin paljon tästä hölmöilystä pidin, on puolueellisuuteni DC:n ja Marvelin välisessä kilvoittelussa. Albumi nimittäin pelaa selvästi enemmän Marvelin pussiin, koska nimihahmojen lisäksi jutussa nähdään J. Jonah Jameson, Hulk ja pääpahiksena itse Tri Doom! Aika tähtikaarti, sanoisin. DC:n puolelta vierailevat toki Ihmenainen, Lana Lang ja Parasiitti, mutta selvästi dialogi on painotettu antamaan mehevimmät sutkautukset Marvelin puolen porukoille.
Harvalla on sellaista swaggeriä kuin Doomilla.
Ihmekös tuo, sillä käsikirjoituksen laatija on ollut Marvelin tuolloinen päätoimittaja Jim Shooter. Kuvituksesta vastaa myös Marvelin kärkeä oleva John Buscema varsinaisen tussaaja-armadan lisäksi. Ja suomenkielinen laitos on erityisen hauskaa luettavaa, sillä kääntäjä on Suomen MADin legendaatinen toimittaja The Metsänen, joka on selvästi lisäillyt ihan omiaan käsikirjoitukseen. Voi mummon muusi!
Crossovereita tapahtui ennen vanhaan varsin säästeliäästi (eivätkä ne DC:n ja Marvelin välillä edelleenkään erityisen yleisiä ole), mutta Teris ja Hämis olivat tosiaan jo tavanneet aiemminkin ja ottaneet toisistaan mittaa. Tällä kertaa ei siis tarvita edes sitä pakollista supersankareiden yhteenottoa ennen kuin lyödään hynttyyt yhteen. On hauskaa, että DC:n ja Marvelin hahmot suhtautuvat toisiinsa yllättävänkin luontevasti, kuin olisivat tietoisia toisistaan jo pitkältä ajalta, mutta sattuman oikusta eivät ole vain koskaan törmänneet toisiinsa. meni yllättävän pitkään ennen kuin joku keksi että oikeasti DC:n ja Marvelin Universumit sijaitsevat keskenään eri todellisuuksissa, mutta tietysti tämä oikoo mutkia aika paljon kun ei tarvitse hypellä ulottuvuuksien välillä.
Tri Doom on avoimesti jälleen maailmanvalloitusaikeissa, ja on levittänyt operaatioitaan New Yorkista myös Metropoliksen puolelle. Vaikuttaa ensiksi siltä, että tämä manipuloi Hulkia tuhoamaan teräsmiehen kotikaupungin, mutta juoni ulottuukin paljon syvemmällekin ja Teräsmiehen voimia janoava Parasiitti on liittoutunut Doomin kanssa.
Näinpä myös Clark Kent ja Peter Parker lähtevät ristikkäin toistensa kaupunkeihin ottamaan tarkemmin selvää, mikä kupletin juoni on. Täten he saavat sitten myös tilaisuuden reagoida toistensa arkitilanteisiin. Parkerin onni ei kuki sen pearmmin Metropoliksen puolellakaan, Clark Kentiä puolestaan ihaillaan New Yorkin puolella reilusti.
Parker ei pelkää yrittää Teräsmiehen exää, mutta epävarmuus toki kostautuu.
Kuten usein tarinoissa käy, Doom varastaa parrasvalot tässäkin koko mitalta. Nykypäivän valossa hänellä on jopa todella jalot aikeet; tuhota kaikki fossiilinen energia maailmasta ja korvata se itse tuottamallaan kosmisella fuusioenergialla. Toki vaikka Doom voisi parantaa maailmaa, ovat hänen metodinsa niin kierot ja pienistä ihmisistä piittaamattomat, että tokihan hänet on estettävä. Ehkä tällä kertaa olisin kuitenkin suonut Doomin voittaa kun tietää, mikä vaihtoehto on.
Oikeastaan sarjan vikana on se, että ei koko kuplettia saa oikein paketoitua järkevästi. Se on vain sarja erilaisia tilanteita, joiden keskinäisen riippuvuussuhteen kanssa on vähän niin ja näin. Mutta se on myös joka sivulalan viihdyttävää luettavaa, hauskan dialoginsa, komiikkansa ja hyvän piirrosjälkensä puolesta. Minulla on pari muutakin vastaavaa crossoveria hyllyssäni ja voin kyllä sanoa, että erittäin harvoin niiden jälki on lähelläkään näin hyvää. Koska niissä niin harvoin näkee J. Jonah Jamesonia huutamassa naama punaisena Clark Kentille.
Ahvenaario 