Hyvää äitienpäivää! Muistetaan tänään paitsi äitejä, myös äidillisiä ihmisiä. Rocklegenda ”Mama” Cass Elliott on tällainen. Tulihan hänkin kyllä äidiksi vuonna 1967 mutta ranskalaisen Pénélope Bagieun sarjakuva California Dreamin’ käsittelee ennemminkin aiempia vuosia kuin hänestä tuli ”Mama”.
The Mamas & the Papas ei ole suurinta hittibiisiään lukuun ottamatta hirveän tuttu yhtye minulle. Kuitenkin jos yhtyeen ulosantia ajattelee, niin tuo tietynlainen stemmassa laulaminen, vastaileva tyyli ja aikansa folk-tyylin sekoittaminen tarttuvaan poppiin kieltämättä on varsin omaperäistä.
Bagieun sarjakuva avaa myös muuten, mikä Elliotin ulosannissa oli niin rajoja rikkovaa. Muhkean muotoinen nainen tuli tyrmätyksi monta kertaa ulkonäkökeskeisen pop-koneiston rattaissa, mutta hän kamppaili silti tiensä tähtiin pelkän määrätietoisuutensa ja kiistämättömän lahjakkuutensa myötä. Silti pääasiassa häntä piti pinnalla muu Mamas and the Papas -yhtye, tietynlainen perhe joka tavallaan saatiin kokoon puolivahingossa, ja joka keskeisen parisuhdedraaman takia oli koko ajan särkymispisteessä.
Tuo draama on kuitenkin vasta sarjakuvien muutaman viimeisen kappaleen taakkana. Sitä aiemmin Bagieu on tarjoillut monipuolisia näkökulmia Ellen Cohenina syntyneen Cassin nuoruuteen ja kasvuun. Se esittelee teemoja, jotka tulivat määrittämään myöhemminkin häntä, kuten sisarusten välisen kilvoittelun, huomionkipeyden siemenet sekä toki myös epäonniset miessuhteet.
Kohtalokas lapsuus.
Vaikka erilaiset näkökulmat palvelevat kokonaiskuvaa, olen silti hieman pettynyt että vahvan naisen kehityskertomuksen langat loppuen lopuksi viedään nimen omaan romanssiin ja yksipuoliseen ihastumiseen mieheen. Mama Cassin ääni häviää loppupuolella, kun miehet vievät lopullisen menestyksen kynnykselle. Tämä siitäkin huolimatta, että häntä yritettiin töniä pois yhtyeestä, ja näin olisi käynytkin ellei levy-yhtiö olisi rakastanut hänen lauluääntään.
Jokaisessa rock-elämäkerrassa on toki oltava kohtaus, jossa kehitetään juuri SE hittibiisi.
Sarjakuva on monipuolinen ja paljon ajatuksia herättävä, mutta olisi toivonut sen myös korostavan Cass Elliotin pärjäämistä omillaan. Soolotuotannon vuodet on jätetty kirjasta pois, vaikka tosin niissä olisi paljon vielä surullisempaa kertomusta, alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöä. Mama Cass kuoli 1974 vain 32-vuotiaana. Yhtäläisyyksiä loppuun käytetyistä naisista showbusineksessä löytyy yllin kyllin myöhemminkin, esimerkiksi Amy Winehouse, mitä Bagieu tuntuu myös korostavan.
Bagieun piirrosjälki miellyttää silmääni kovin. Se on Disneyn animaatioelokuvien tapaisen sulavaa, mutta toisaalta myös särmikästä ja sopivan karkeaa, koska on lyijykynäluonnoksen näköistä. Ei ole yllätys, että Bagieulla on vankka tausta animaation parissa, monet California Dreamin’in sivut voisivat olla storyboardeja elokuvaa varten. Paitsi, että hahmojen ilmeet ja eleet ovat eläväisiä, myös tapahtumien liikutus, ajan käyttö ja paikkojen vaihtuminen muistuttavat elokuvan katsomista.
Rockin historia on tunnetusti erittäin mieslähtöistä, ja naisartisitienkin taustalla on yleensä ollut erittäin miesvoittoinen lauma tuottajia ja levy-yhtiöpamppuja. Kuitenkin vahvat naiset ansaitsevat tulla muistetuksi sukkuloidessaan tässä savotassa ja antaessaan yleisölleen toivonkipinöitä myös omasta pärjäämisestään. Cass Elliot on saanut arvoisensa sarjakuvan, jota on erittäin miellyttävä lukea.
Ahvenaario 