Strömquist: Nousu ja tuho

liv5

Omassa kuplassani kenties tämän hetken puhutuimpiin sarjakuvataiteilijoihin kuuluu lundilainen Liv Strömquist (1978-), jonka tuotantoa on nopeasti alkanut ilmestyä myös Suomeksi. Strömquist on feministi, jonka sarjakuvilla on tarkoitus opettaa ja tuoda valoa asioihin, joista patriarkaalinen hegemonia haluaa yleensä mieluiten vaieta. Lähdeviitteitä löytyy, jos asiaan kuin asiaan tahtoo tutustua tarkemmin sarjakuvan ulkopuolellakin.

liv1

liv8Otan aiheeksi Nousun ja tuhon, en sen vuoksi, etteivätkö muutkin Strömquistin sarjakuvat olisi huomion tai lukemisen arvoisia, vaan koska omasta asemastani minun on helpoin kommentoida sitä. Asiasta kiinnostuneille tiedoksi, että Kielletty hedelmä käsittelee naisen ja naisoletettujen ssukupuolen ja seksuaalisuuden vähättelyä ja alistamista patriarkaatin alle läpi länsimaisen historian. Prinssi Charlesin tunne puolestaan käsittelee parinmuodostamisessa piileviä sukupuolittuneita oletuksia ja epätasa-arvoa.

Nousu-ja-tuhoNousu ja tuho puolestaan on hyperkapitalismin kritiikkiä. Myös poiketen kahdesta muusta suomennetusta Strömquistin teoksesta, sen on myös julkaistu väreissä. Tosin tekijälleen ominaisesti mukana on eri pituisia juttuja, joissa on käytetty erilaisia tehokeinoja kollaasimaisesta valokuvankäytöstä karuun mustavalkokontrastiin.

Mainittakoon nyt sellainen ilmeinen kritiikki, että sarjakuvallisesti Strömquist ei ole mikään huikea taituri. Hänen piirrosjälkensä on karkeaa ja kuvallisesti hahmot ovat usein ruudusta toisen samankaltaisia puhuvia päitä. Tekstiä vyörytetään sen sijaan hirveitä määriä, usein useissa eri laatikoissa ja puhekuplissa ja tärkeitä osia korostavissa ruuduissa.

liv2

Tekstaus on iso osa Strömquistin piirrosjälkeä. Kuten nykyään on tapana, on käsialasta tehty fontti, mikä tietysti tekee käännöksestä automaattiesti robottimaisemman ja vähemmän elävän lukea. Käsin tekstattu olisi parempi.

Kuten parhaat anarkistiset taiteilijat, Strömquist osaa käyttää nämä puutteet omaksi hyödykseen. Tavallaan karkeus tuo sarjakuviin helpompaa lähestymispintaa, ja korostaa älykästä huumoria. Sama on sallittu miehille (kuten Matt Groeningille), niin totta kai se on sallittava myös Strömquistille. Tekijälle on ominaista sarkastinen huumori, tietty hyväntuulisuus ja huvittuneisuus räikeimpienkin epätasa-arvoisten ja korjattavien asioiden äärellä.

liv3Ja kaikesta huolimatta tärkeintähän on tietysti, mistä puhutaan ja kuinka taidokkaasti se on rakennettu. Strömquist lähestyy kapitalistisia aiheita viistosta, ottaen odottamattoman näkökulman kritiikilleen. Esimerkiksi avausjaksossa hän vertaa kiihtyvällä tahdilla pahenevasta ilmastokriisistä piittaamattomien miljonäärien huolettomuutta parhaisiin zen-mestariehin. Överin kapitalismin uskomukset yhdistetään historialliseen kontekstiin ja löydetään megakulutuksen ja trickle downin uskonto, joka sorsii meitä aivan kuin iso kirkko silloin ennen vanhaan. Ayn Randin horinat otetaan suurennuslasin alle ja löydetään niiden alta katkeruus ja häikäilemätön narsismi.

Osansa saa myös hampaaton vasemmisto, joka puuttuu mieluiten yksittäisten ihmisten sanomisiin kuin sortavien rakenteiden kumoamiseen, ja toiminnan sijasta on jumittunut yleiseen paheksuntaan.

liv4

Paremman luokan edustajat saavat tehdä luovia hommia, köyhemmät hanttiduunia.

Nousussa ja tuhossa on samaa maailmantuskaa, joka vaikuttaa monen ajatteluun tänäkin päivänä ja lannistaa etenkin ahneuden hegemonian kriitikoita. Voi olla, että ilmastonmuutos on edennyt jo pysäyttämättömäksi, ja kun politiikkakin on tullut vain vielä yhdeksi uudeksi tienausmuodoksi etuoikeutetuille ökyrikkaille, voi nähdä että asiat eivät parane kovinkaan helpolla. Kuitenkin nykyiset realiteetit eivät ole olleet ikuisia ja aiemminkin kyseenalaistamattomia hegemonioita on onnistuttu kaatamaan.

liv6

Umpimielisyyttä ja hyväuskoisuutta ollaan aina käytetty hyväksi uskonjärjestelmien toimiessa vipuvartena valta-asetelmien ylläpitämiseen.

liv7

Mutta entä jos on kiinnostava sarjakuva, jota ei ole kirjastossa?

Strömquist näkee myös oman etuoikeutensa siinä, että voi keskiluokkaisena olla narisemassa näistä aiheista. Kuitenkin lopulta teoksella on selkeä kanta, ja se, että siinä missä kapitalismin kirkolle ollaan aivopesty kulttimaisia seuraajia, voi onnistua myös muratamaan luutuneet käsitykset ja oppimaan pois järjettömistä ja kestämättömistä varallisuuden kerrostumista. Kunhan jokainen nyt onnistuisi havaitsemaan, mikä loputtoman kulutuksen kulttuurissa tekee meistä tyytymättömiä ja onnettomia.

Äärimmäinen vauraus on vitsaus ja siitä voidaan myös hankkiutua eroon tasapuolisemman maailman hyväksi.

 

liv9

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): anarkismi, Filosofia, Hall of Fame, historia, Kansalaisaktivismi, Sarjakuvat, satiiri Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Strömquist: Nousu ja tuho

  1. Paluuviite: Sarjakuva-Finlandia 2018 | Ahvenaario

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s