Peyo & Walthéry: Benjamin

Klassisia europpalaisia seikkailusarjakuvia soisi näkevän useamminkin uusintapainoksena. Tai oikeastaan siis laajemmalta skaalalta kuin iänikuisia Asterixeja ja Tinttejä aina vain uusimalla. Muinaisen Non Stop– (ja Ruutu-) lehden raunioille onkin ilahduttavasti noussut Otavan kirjasarja, joka lyöttää useamman lehdestä (vai lehdistä?) tutun hahmon albumin samaan.

Koska en ollut 70-luvulla syntynytkään, on näiden sarjakuvien sisältö sitten minulle monelta osalta vierasta. Mutta sarjakuvanystävänä tunnistan toki joitakin tuttuja hahmoja, joiden edesottamuksista olen palanut halusta päästä lukemaan. Näihin lukeutuu myös maailman vahvin pikkupoika, Benjamin.

Smurffien (tai Strumffien, jos olet puritaani naavaparta) isänä tunnetun Peyon luomus (alunperin nimeltään Benoît Brisefer) on päälle päin tavallisen oloinen pikkupoika, luonteeltaan naivistisen kiltti, ja täten myös helposti höplästä vedettävä. Benjamin jaksaa nostaa autoja, helikoptereita tai vaikka ison patsaan, juosta autoa nopeammin ja vahvoilla jaloillaan ottaa hulkmaisia loikkia.

Kukaan ei tosin tahdo oikein uskoa kun hän yrittää kertoa voimistaan, joten hän on päättänyt mieluummin pitää ne salaisuutena. Benjaminin heikkous on tavallinen flunssa, joka tarttuu häneen aina salamannopeasti, ja vie samalla kaikki voimat mennessään.

Mutta se ei silti estä häntä moralisoimasta.

Yllättäen kirjassa julkaistut kolme tarinaa eivät ole ne ensimmäiset Benjamin-seikkailut, vaan järjestyksessä tarinat 4, 5 ja 6 vuosilta 1968-73. Siispä jää selvittämättä, mistä Benjamin on yliluonnolliset voimansa saanut. Sinänsä sillä ei tietenkään ole mitään väliä. Kun amerikkalaiset voimamiestarinat jaksavat aina jankata alkuperätarinoita, on mukavaa kun päästään seikkailun tuoksintaan saman tien.

Etenkin kirjan kolmas tarina, Madame d’Elfina, on melko hersyvä juttu, sillä se on suoraa jatkoa jollekin aiemmalle tarinalle. Täten se noin vain olettaa lukijan hyväksyvän, että patterikäyttöinen, ihmisen oloinen mummorobotti pystyy henkiin herätessään saman tien alkavan toimia rikollisliigan johtajana. Ilahduttavan järkijättöinen asetelma. Siihen sotkeutuu lisäksi vielä meksikolaisia gangstereita ja montercarlomainen kasinoympäristö.

Rakastan zoomivitsejä huutaviin naamoihin.

Kaksi muuta tarinaa, Bruno-eno ja Sirkus Bodoni, ovat tavanomaisempia. Ensimmäisessä Benjamin ottaa mittaa mitä omituisempia vekottimia omaavien agenttien kanssa, ja toisessa yrittää auttaa rahavaikeuksissa olevaa sirkusseuruetta pärjäämään. Kummankin tarinan tenho toimii siinä, että älyttömän väkevän pikkupojan ilmaantuminen kuvioihin on käänne, jota kukaan asianomainen ei osaa millään tavalla ennakoida, ja yrittävät sitten tehdä korjausliikkeitä saadakseen käännettyä tilanteen jälleen edukseen.

Agenteilla ei ole helppoa.

Peyo on ollut oikeastaan vain työnjohtajana, kuten monessa muussakin eurooppalaisessa seikkailusarjassa tapaa olla. Francois Walthéry, lentoemäntä Natashan luoja, on puolestaan ollut päävastuussa piirtämisestä. Kummallakin on ollut koko joukko avustajia, joista kertoo myös kirjan turhankin yksityiskohtainen esipuhe.

Yllättävän paljon on myös aikuisille suunnattuja kulttuurivitsejä.

Erityisesti Sirkus-tarinassa komitean kanssa tehty tarina näkyy, ja eri kohdissa tarina tuntuu junnaavan ja liitävän aivan eri tavalla. Se olisi ehkä kiinnostavampi osissa luettuna kuin kokonaisena. Ensimmäinen tarina puolestaan on lähes yhtä takaa-ajoa. Parhaiten tasapainossa on kolmas juttu, jossa tosin huvittavasti lopussa hommat ratkeavat kuin käden käänteestä heti kun Benjamin pääsee häntä riivaavasta flunssasta eroon.

Don Martinin veroisesti ääniefektejä.

Nostalgiaan pohjautuva kirja ei ole onneksi uudistanut turhan moderniksi sarjakuvien väritystä. Joustava viiva näkyy hyvin, vaikka painopaperi on vähän karheaa. Tekstaus tosin tietenkin on tietokoneella tehtyä nyt.

Olisin ehkä toivonut jutuilta vielä lennokkaampaa kekseliäisyyttä, vaikka tällaisenaankin jutut viihdyttävät kyllä hyvin. Oikeastaan vielä enemmän minua kiinnostaisi lukea se sarja, jossa kerrotaan Rouva Adolfinan alkuperä.