Q&A: Howard the Duck

Q: Mitä hittoa, Howard the Duck?

A: No, olen puhunut jo niistä kolmesta muusta tunnetusta sarjakuva-ankasta, niin lienee jo aika käsitellä neljättä.

Howardille on syötetty narratiivi, jossa häntä pidetään eräänlaisena Marvelin Jar Jar Binksinä, hävettynä hahmona, josta mieluummin ollaan puhumatta. Parin viime vuoden aikana asenteet ovat onneksi pehmenneet, kiitos suurimmaksi osaksi James Gunnin joka pitää hahmosta niin paljon, että sijoitti hänet cameo-rooliin molemmissa Guardians of the Galaxy -elokuvissa.

Pikemminkin ehkä Howard toimii esimerkkinä hahmosta, joka on joutunut hakemaan oikeaa tekijää. Hahmo on nykypäivänä parhaiten muistettu George Lucasin tuottamasta vuoden 1986 elokuvasta, josta tuli kultamunia munivan hanhen sijaan eräs kaikkien aikojen kalkkunoista. Kääk! Mutta Howard ei turhaan päätynyt ensimmäisenä Marvel-hahmona ison budjetin elokuvahahmoksi, vaan taustalla oli myös vankka suosiopohja.

Howardin esiintyi ensimmäisen kerran Adventure Into Fear -lehdessä vuonna 1973. Man-Thing -sarjakuvaa tehneet käsikirjoittaja Steve Gerber ja piirtäjä Val Mayerik esittelivät hahmon alun perin vain vitsinä – sarjakuvassa eri ulottuvuuksista saapuu vieraita, ja eräs universumi sattui olemaan Disney-tyylinen maailma, jossa ankat puhuivat ja polttelivat sikareita. Hahmon luonne oli alusta saakka kärttyisä.

Vastoin odotuksia kuitenkin ”vakavaan” Marvel-universumiin saapunut ankka oli monen lukijan mielestä hullun hauska hahmo ja lisäseikkailuita Man-Thingin oheen oli luvassa. Gerber oli Marvelin toisen polven tekijöistä se aito hippi, mies joka haistatti pitkät kaikenlaisille säännöille ja konservatiivisuudelle. Mielellään kosmisia kokeiluita tehnyt kirjoittaja vetosi samalla tavalla kaikenlaisista omituisuuksista pitäviin opiskelijoihin. Koska Gerber näki itua Howardissa Marvel-universumin rakenteen rikkojana, oli hän pian Howardin oman lehden päätekijä.

1976 alkaneessa Howard-lehdessä omasta universumistaan maapallolle karvattomien apinoiden pariin viskattu äreä Howard yrittää tulla sinuiksi häntä kohtaan vihamielisen maailman kanssa. Jatkuva vitsi on, että vaikka asukkaat ovat nähneet kaikennäköisiä kosmisia entiteettejä, velhoja, barbaareita ja ties mitä Marvel-sarjakuviin kuuluvaa, on puhuva ankka aina kaikista ällistyttävin asia, mitä he ovat ikinä nähneet. Tapakulttuurin lisäksi satirisoitiin esimerkiksi politiikkaa, sosiaali- ja terveysalaa ja sarjakuvan konventioita. Gerber löysi herkästi uusia keinoja välttää lukijoiden odotuksia.

Hämmentävä sarjakuvavierailija: sell-out -ryhmä KISS.

Nämä alkuperäiset sarjat eivät ehkä nykypäivänä vaikuta enää niin rajoja rikkovilta. Kuitenkin 70-luvulla, juuri kun tietty Marvel-kaava oli vakiinnutettu ja hakattu kiveen, oli omalaatuista yhtäkkiä nähdä tarinoita, joissa tapeltiin vitsikkäitä superrikollisia vastaan kuten The Beaver, Turnipsimies tai Dr. Bong (joka on siis kellopäinen tyyppi, mitä muuta oikein ajattelitte?). Howard myös kohtaa Marvel-universumin muita hylkiöitä ja saa heidät näyttämään paremmilta. Tyyppejä, kuten Hämähäkkimies, Dr. Strange ja Son of Satan, joista kuitenkaan kukaan ei kykene auttamaan Howardia palaamaan kotiin Clevelandistä. Ajan mittaan ankka alkoi vakiintua ja heilastella kuvankauniin Beverlyn kanssa, vaikkakin alkuaikoina tuon suhteen olemassaolo sisältyi lähinnä vihjauksiin.

Samalla kun Howardin suosio paisui ja paisui, Gerberkin halusi joustoa Marvelin ankarista säännöistä, esimerkiksi sensuurin suhteen. Lucasin elokuvassa oudoksuttava kaksimielisyyshuumori on oikeastaan ihan sarjakuvalle uskollista. Se on kieltämättä mautonta, ja tuntuu että sen tarkoitus lähinnä juuri on näyttää että Gerber tekee sarjoja mieluummin aikuisille. Samanlaista keskenkasvuisuutta, siis kuin yhä edelleen rymistelevat, synkeän väkivaltaiset yön kostajat, joiden esiinmarssi kuitenkin alkoi vasta vuosikymmen myöhemmin.

”No one laughs at the master of Quack Fu!”

Lopulta sitten kävi, kuten tapaa käydä; Marvel pihisti Howardin Gerberiltä ja alkoi tuottaa uusia seikkailuita ilman hahmon luojaa. Tuona aikana päätettiin kiertää Comics Code -sensuuria luomalla ”aikakauslehtiä”, eli sarjakuvalehtiä, joissa oli mukana myös jokin kirjoitettu osuus. Myös Howardille perustettiin oma lehti, jonka kai toivottiin olevan MAD-lehden kaltainen rahasampo. Kuitenkin omien kolmen lehden otannan perusteella Bill Mantlon käsikirjoittamat jutut eivät oikein pärjää Gerberille, ja 70-luvun rasvaiset vitsit ovat entistä kurjempia.

Mukana on taidetta joiltakin erikoisemmilta tekijöiltä, kuten Cerebus-taiteilija Dave Similtä.

Gerber oli ensimmäisiä sarjakuvantekijöitä, jotka panivat kunnolla kampoihin Marvel-koneistolle. Hän hankki joukkokanteeseen ison joukon muita kaltoin kohdeltuja suosittujen hahmojen luojia, mukaan lukien itse Jack Kirbyn. Lopulta Gerberille ei herunut oikeuksia Howardin hahmoon, joten hän loi Kirbyn kanssa hyvin tutunoloisen Destroyer Duck -hahmon.

Kuitenkin Marvelilla oli hankaluuksia saada Howardin laatu saada nostettua takaisin vanhalle tasolle. Elokuvan murska-arviot eivät auttaneet, saati Disneyn lakijuttu, jonka nojalla Howardin ulkonäköä jouduttiin muuttamaan enemmän eri näköiseksi Akusta. 90-luvulla Gerber houkuteltiin takaisin kirjoittamaan Howard-minisarja Marvelille. Omalla tahollaan Gerber teki samaan aikaan Imagelle Destroyer Duck -crossoveria. Mitä hän ei näyttänyt Marvelille oli, että molemmat sarjat näyttivät samoja tapahtumia eri kulmista. Destroyer Duckissa nähtiin, että Howard vaihdettiin klooniinsa, joka talutettiin takaisin Marvelin sarjakuvaan. Kotiin Gerberin hoiviin palannutta ankkaa sittenvietiin tosistajansuojeluun ja ulkonäköä muokkaamaan. Gerber voitti moraalisesti. Kaanonin mukaan Marvelin sarjakuvissa on siitä lähtien seikkaillut klooni.

Eräs mainitsemisen arvoinen sarja on juuri Guardians of the Galaxyn vanavedessä 2015-16 ilmestynyt HtD -sarja, jonka käsikirjoittajana toimi humoristi Chip Zdarsky ja piirtäjänä Joe Quinones. Se on Gerberin jälkeen onnistunein yhdistelmä outoja tilanteita ja hersyvää huumoria. Mutta mitä Gerber ei osannut tehdä oli syventää hahmoja yhtä hyvin kuin Zdarsky pystyi. Esimerkiksi Beverly ei enää ole pelkkä tyhmä bimbo, vaan nainen, jolla on omat tavoitteet elämässä, johon ei oikein pysty sekoittamaan antropomorfisen ankan mielipuolia seikkailuita juuri nyt. Mainittavan arvoinen on myös Howardin ja Rocket -pesukarhun naispuolisten kloonien Lindan ja Shocketin surullinen tarina.

Lisäksi mukana on hienoja avaruustaisteluita!

Zdarskyn sarjassa Howard on yksityisetsivä, joka tavoilleen uskollisesti ajautuu mitä älyttömämpiin seikkailuihin. Howardista tulee kosminen entiteetti ja hän tapaa myös elokuvansa tähtinäyttelijä Lea Thompsonin. Kyseessä on kompakti kokonaisuus, joka tosin ehkä valuu turhan itsetietoiseen neljännen seinän rikkomiseen lopuksi. Kuitenkin on ilo nähdä, miten vanhoihin hahmoihin kyetään vielä puhaltaa uutta virtaa, ei kopioimalla suoraan vanhaa, vaan antamalla sopivan tekijän toteuttaa omaa visiotaan hahmosta.

 

All images (c) Marvel.