Bá & Moon: How to talk to Girls at Parties

maxresdefault

26372Rakkautta & Anarkiaa hurahti ohi vauhdilla, enkä nyt sitten kerennyt päivittää ihan niin usein kuin olin kaavaillut. Kuitenkin voisin bonuksena käsitellä vielä yhtä sarjakuvaa, jolla on yhteys festivaalilla esitettyyn yllätyselokuvaan. Fábio Moonin ja Gabriel Bán How to Talk to Girls at Parties perustuu samaiseen Neil Gaimanin novelliin kuin John Cameron Mitchellin tuore elokuvakin.

En ole lukenut Gaimanin novellia, mutta kaksi adaptaatiota siitä ovat kiehtovan erilaisia. Olettaisin, että Bá ja Moon pitäytyvät lähempänä alkuperäistekstiä. Heidän tulkintansa kertoo nörtähtävästä nuorukaisesta, jolla on hankaluuksia päästä tekemisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa ennen kuin sattuu kaverinsa kanssa vääriin bileisiin. Mitchellin elokuva puolestaan kertoo ennemminkin 77-punkkareista, jotka ovat ymmällään uuden aallon muodin ja musiikin parissa. Henkilökohtaisemmat sävyt tuntuvat hukkuvan sekamelskaan, vaikka periaatteessa siinäkin on kyse ensirakkaudesta. Bán ja Moonin 60-sivuisen sarjakuvan käsittelemät asiat on elokuvassa käyty kymmenessä minuutissa.

HTGAP_WM-16

Kuten Gaimanin tuotantoa tunteva varmasti arvaa, bileiden nuoret naiset ovat jotain enemmän kuin miltä silmä näyttää. Elokuvassa kyseessä ovat ulkoavaruuden turistit, joilla on selkeä hierarkia, jota pojat voivat punk-kulttuurillaan häiritä. Sarjakuvassa pysyttäydytään omaperäisemmässä, mutta myös hankalemmin selitettävässä tulkinnassa; kyseessä ovat ikiaikaisen runouden ruumillistuneet säkeet, jotka tosin nekin vihjataan olevan ulkovaruutta kiertäviä ikuisia totuuksia.

Talk-to-Girls-2

Moon ja Bá ovat romantikkoja, joiden työt lipsuvat helposti ylilyödyn patetian puolelle. Tämäkin sarjakuva varmasti ammentaa tekijöiden omista kokemuksista. Hahmot esimerkiksi näyttävät paikoin brasilialaisilta kun tapahtumien tulisi sijoittua Lontoon Croydoniin. Ylipäänsä henkilöiden käyttämät vaatteet ovat oudon vanhanaikaisia, joka tosin ehkä tekee jutusta hankalemmin ajoitettavan. Nostalgisen keltasävytteinen väritys lisää tätä vaikutelmaa. Täytynee myös sanoa, etten juurikaan välitä grafiikan naishahmojen lautasen kokoisista silmistä, vaikka se toisaalta auttaa heitä näyttämään samaan aikaan viattoman naiiveilta että myös paljon enemmän tietäviltä kuin mitä antavat ymmärtää.

Gaiman-2

Jos kahdesta adaptaatiosta pitäisi valita, suosittelisin silti sarjakuvaa ennemmin kuin elokuvaa, joka ei tahdo oikein pysyä kasassa etenkään sen jälkeen kun sitä on kulunut tunti. Jotenkin myös sarjakuvan keskushenkilö vaikuttaa paljon sympaattisemmalta kuin jotenkin överi elokuvan sarjakuvanpiirtäjä-punkkari kavereineen. Olettaisin silti, että paras versio saattaa olla alkuperäinen novelli, jonka kautta hahmot ja tapahtumapaikan voi kuvitella ihan sellaisiksi kuin itse haluaa.

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): fantasia, Huumori, Ihmissuhteet, Kasvutarina, Sarjakuvat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s