Rakkautta & Anarkiaa -festivaali alkaa tänään taas ja kuten viime vuonnakin, esittelen taas muutamia sarjakuvateoksia jotka on käännetty elokuviksi, jotka on myös nähty R&A:ssa.
Daniel Clowes on jo aiemmin tullut tutuksi hienon Wilson-sarjakuvansa myötä (jonka elokuvaversion puuttumista tämän vuoden R&A-ohjelmistosta voimme vain ihmetellä). Hän on alkujaan toisen polven underground-sarjakuvantekijöitä, joka julkaisi sarjakuviaan pienlehdissä kuten Eightball ja Pussey. Tietty Crumbilta ja Pekarilta opittu omaelämäkerrallisuus on ollut niissä aina läsnä, Clowes on rakastanut nörttejä ja ujoja sarjakuvapiirtäjiä protagonisteinaan.
Steve Buscemi oli oiva valinta elokuvaversioon.
Toisaalta näihin hahmoihin liittyy myös väkevä häpeän ja maailmaan kuulumattomuuden tunne. Clowesin nörtit eivät ole iloisia, vaan yksinäisiä ihmisraunioita, joita muut, erityisesti tytöt pilkkaavat säälimättä. Kun piirtäjä keksi keskittyä tällaisiin pilkkaajiin (vähän kuin isoiksi kasvaneisiin Tenavien Telluihin), syntyi Ghost World, hänen läpimurtoteoksensa.
Uteliaisuuden puutteesta ei Enidiä voi syyttää.
Kaksi sarkastista teini-ikäistä tyttöä, Enid ja Rebecca kiertävät pikkukaupungissa rupattelemassa ja kritisoimassa kaikkea näkemäänsä. Vaikka ympäröivät ihmiset heitä ällöttävät, ei heillä ole kritiikkiä itseään kohtaan, eivätkä he (etenkään Enid) tajua miltä he itse ulkomaailmalle näyttävät. Osa hylkiöistä on limaisia pervoja, jotka ansaitsevatkin pilkkaa, mutta useimmat ovat vain ujoja tai jopa kärsivät epämuodostumista.
Lopulta pikkukaupunkiahdistus käy selkeäksi ja tyttöjen itsekäs maailmankuva ajaa heidät myös erilleen toisistaan. Ghost World oli alun perin vain yhden lyhyen tarinan nimi, mutta se kuvaa varsin hyvin maailmaa, jossa yksinäiset ihmiset lipuvat paikasta toiseen eivätkä koe kuuluvansa minnekään.
Kun Ghost World käännettiin Terry Zwigoffin ohjaamana elokuvaksi vuonna 2001, kävivät sarjakuvan puutteet selkeästi ilmi myös käsikirjoitusta koostaneelle Clowesille. Tarina on erittäin ohut, ja etenkin keskikohdalta puuttuu käänteitä ennen kuin päästään lopputoteamaan. Siksi tiettyjä vain vilaukselta nähtyjä hahmoja piti kehittää enemmän, kuten levynörtti Seymouria.
Myös keskushahmo Enidin tuli saada paljon kovempi läksy siinä, että ihmiset ovat erilaisia muutenkin kuin pällisteltävinä akvaariokaloina ja jokaisella on oma kohtalonsa, jonka kanssa he saavat kamppailla päivästä toiseen. Pidän elokuvaa sarjakuvaa onnistuneempana, vaikka pidän Clowesin selkeästä piirrosjäljestä ja sinertävän korostusvärin mukaan tuomasta melankoliasta enemmän kuin elokuvan värikkäästä kuvamaailmasta.
Ahvenaario 
Paluuviite: Clowes: Eightball | Ahvenaario