Goscinny & Uderzo: Joonatan Pistooli

Täytyy myöntää, etten itse ihan aina tajua, miten sarjakuvamarkkinat Suomen kokoisessa maassa toimivat. Esimerkiksi Pikoa ja Fantasioa julkaistaan säännöllisesti, vaikka uudet seikkailut eivät mitenkään pärjää laadussa vanhoille. Silti vanhoja ja hyviä (lue: Franquinin tekemiä) ei kovin usein uudelleenjulkaista. Asterixia ja Lucky Lukea sen sijaan julkaistaan uusintapainoksina koko ajan, kuten myös uusien tekijöiden kehnomman puoleisia seikkailuja. Tuttu hahmo siis vetoaa laatua paremmin, se on selvä. Voisi kuitenkin uskoa, että myös lojaaliutta alkuperäisiä tekijöitä kohtaan olisi.

Muutama vuosi sitten Egmont teki kulttuuriteon ja julkaisi pari paksukantista kirjaa René Goscinnyn ja Albert Uderzon varhaisia yhteistuotoksia. Hahmot eivät ole Asterixin veroisia, mutta tuttu tekijäkaksikko on tietysti parempi laadun tae. Kuitenkaan vastaavia kirjoja ei ole enää näkynyt, ja jäi arvoitukseksi, kuinka hyvin opukset vetosivat suomalaislukijoihin.

Intiaanisoturi Umpah-pah on ainakin tuttu pidemmän kaavan seikkailusarjojen lukijoille, sillä hahmon albumeita julkaistiin suomessa 70-luvulla. Joonatan Pistooli sen sijaan on minulle tuntemattomampi hahmo. Kyseessä on kuitenkin Goscinnyn ja Uderzon ensimmäinen yhteistyö, vuosilta 1952-56.

Pahiksilla on aina hauskempaa.

Albumeissa onkin jonkin verran kokeilua ja haparointia. Ensimmäisessä albumissa Uderzon kokeilee realistisempaa tyyliä, joka ei kertakaikkiaan sovi Goscinnyn kermakakkuhuumoriin. Hiljalleen kuitenkin Uderzonkin piirrosjälki sulavoituu ja hän kehittyy etenkin toiminnan kuvaajana aivan silmissä. Loppupään albumeissa päästään samaan taitavuuteen kuin varhaisissa Asterixeissa.

Samoin Goscinny ei ole vielä ihan parhaassa terässään, vaikka selkeää kehitystä albumeiden mittaan onkin havaittavissa. Usein niin tarkka koomisten hahmojen tyylittelijä ei oikein osaa löytää vielä hahmokatraastaan eroja, ja etenkin Pistoolin miehistö koheltaa aika pitkälti keskenään samalla tavalla. Roistohahmot ovat usein mehevämpiä, mutta esimerkiksi tarinan Joonatan Pistooli ja vakooja nimessä esiintyvä vakooja pyörähtää kuvassa vain parin sivun ajan!

Pistoolin miehistö.

Puhutaanpa sitten sarjan historiallisesta kontekstista. Goscinnyn ja Uderzon tarkoitus on luoda ranskalaisnen swashbuckler, meriseikkailu Errol Flynnin ja Douglas Fairbanksin huikeimpien elokuvien hengessä. Kuitenkin valittu historiallinen konteksti tekee Pistoolista Ranskan kuninkaan nimittämän kolonialistin, jonka tehtävänä on valloittaa uusia alusmaita! Tuo kansanmurhan ja orjuutuksen aikakausi ei hyvällä tahdollakaan oikein tahdo vääntyä leikkisäksi seikkailumeiningiksi.

Raiskaushuumoria?

Mieleen tuli, että esimerkiksi Lucky Luketkin tavallaan sijoittuvat intiaanien kansanmurhan kontekstiin. Kuitenkin lännensarjalla on hieman paremmin varaa olla parodinen, koska villin lännen aika on olemassa mielissämme pääasiassa sepitteenä, elokuvina ja sarjakuvina joissa ei ole historiallista totuutta nimeksikään. Ainakaan suomalainen lukija ei voi sanoa samaa Ranskan kolonialismin ajoista. Ehkä turvallisimman tuntuinen albumeista onkin Amerikka-seikkailu, jossa koko uudisraivauksen idea on esitetty suurena huvipuistona, jota kaupataan hyväuskoisille turisteille.

Sarjoissa on myös muutenkin ikävän stereotyyppisiä näkemyksiä eteläisten maiden asukkaista. Tämähän on toki vainonnut Asterixiakin, mutta tässä paksuhuuliset alkuasukkaat ovat isommassa roolissa. On hieman hölmö tuomita näin vanhaa sarjakuvaa rasismista, mutta kyllä siitä tietty piittaamattomuus ja ranskalaisuuden keskipisteenä pitämisen taka-ajatus huokuu.

Kyllä sitä ollaan niin sivistyneitä jo.

Kritisoinnista huolimatta on kehnomman puoleinenkin Goscinny-Uderzo -yhteistyö silti ehdottomasti lukemisen arvoista tavaraa. Meritaistelusekoilu on saatu parhaimmillaan eläväksi kuin animaatioelokuvassa ja gagitkin kyllä parhaimmillaan uppoavat varsin hyvin, vaikkei nyt Asterix-albumeiden tykityksestä olekaan kyse.

Veitsenheittelyhuumori ja sen tasainen rytmitys huvittavat.

Suomenkielisessä laitoksessa on erikoisena piirteenä myös muinaisten virheiden toisinto. Pistolet-nimellä alun perin kulkenut päähenkilö kun joutui vaihtamaan vähäeleisesti kesken kaiken nimensä Soupoletiksi. Siksi käännöksessäkin Pistooli muuttuu aina sattumanvaraisesti Vaskooliksi.

Goscinnyn seikkailuille tyypillisesti tässäkin haettiin tiettyä lopetusruutua, johon voisi aina palata.