Jo kauan ennen kuin Frank Miller tykitteli menemään Sin Cityään, José Muñoz ja Carlos Sampayo fiilistelivät noir-tunnelmia, mustan ja valkoisen leikkiä ja karun näköisiä kavereita. Työt eivät ole yhtä toiminnantäyteisiä, mutta niissä on yhtä lailla ekspressiivisen synkeä maailmankuva ja jos eivät hahmot olisi niin epätoivoisia, he olisivat täysin toivottomuuden huipentumia.
Joen baari on suurkaupunkiahdistuksen kuvaus. Ihmisiä pursuaa joka paikassa eri agendoillaan, joskus niin paljon että keskushenkilöitä, joiden tarinaa kuvata, tulee lähes etsiä kuvasta. Viidessä erillisessä tarinassa seurataa eri ihmiskohtaloita, joita yhdistää lähinnä sama geneerinen baari, jossa he istuskelevat.
Tarinoissa seurataan esimerkiksi kahden vanhan miehen ystävystymistä, kunnianhimoista nuorta nyrkkeilylupausta tai teini-ikäisen pullukan ensi-ihastumista. Kaavaan kuuluu, että aluksi annettu lupaus paremmasta tulee julmasti ohitettua, olosuhteet ovat koko ajan olleet pientä ihmistä vastaan ja loppu on murheellinen.

Huonosti käy sille, joka ystävyyteen uskoo.
Itse tarinat sinänsä ovat melko geneerisiä. Albumin päälankana ei ole kertoa tarinoita, vaan auttaa sisäistämään hahmojen kokema maailmantuska ja sulatusuunina toimivan kaupungin säälimättömyys. Albumi käsittelee paljon rotujen välisiä kohtaamisia. Jännitteitä ei juuri lausuta ääneen, mutta tiettyä eriarvoisuuteen liittyvää sähäkkyyttä ja lausumattomien asioiden vaikeuttavaa kommunikaatiota on vahvasti ilmassa.

Rodullistetut piirteet menevät kyllä toisinaan hieman överiksi.
On muitakin syitä että Joen baari sijaitsee latinolaiskorttelissa kuin se, että se antaa tekosyyn tuoda myös latinomusiikkijaksoja Muñozin kuvitettavaksi.

Uudempi musa edustaa vain banaaliutta.
Muñozin improvisoidun oloinen, mutta erittäin hallittu piirrosjälki tuo tarinaan jatsahtavuutta. Surunsinisen saksofonin voi jo lähes kuulla, tai kapakkalavan lintusen puolitolkuissaan kuullun kirkkaan kauniin laulusuorituksen. Tällä kertaa on ihan pätevä syy sille, miksi piirtäjän nimi on kannessa ennen varsinaista käsikirjoittajaa.
Työpari on ilmeisesti työstänyt kolme Le Bar à Joe -albumia, joten on sääli että vain ensimmäinen niistä on käännettu suomeksi.