Shelton: Fabulous Furry Freak Bros.

Hippiajan merkittävin ulosanti oli mielestäni se, että se raivasi alakulttuurille tilaa. Ja paras alakulttuuri oli asemoitunut melko tukevasti sitä ruokkinutta hippikulttuuria vastaan viemällä rähjän ja ryönän omiin sfääreihinsä. Punk nyt esimerkiksi. Tai John Watersin elokuvat. Ja tietysti myös underground-sarjakuvat. Kyllä kukkaiskansan rahat kepasivat kun he ostivat epämääräisiä lehdyköitä, mutta niissä saatettiin sitten panna ostajakuntaa kunnolla halvalla.

Gilbert Sheltonin Friikkilän veljekset eivät turhia teeskentele, että tekisivät jotain statementiä rauhasta ja rakkaudesta. He elävät yhteiskunnan laitamilla ihan koska eivät perusta työnteosta ja vetävät mieluummin huumeita. Helppo raha kiinnostaa. He ovat likaisia, itsekeskeisiä ja tyhmiä. Lähinnä heidät ajaa erilaisiin kommelluksiin ympärillä pyörivä maailma kuin heidän oma toimintansa tai tavoitteensa. Eivätkä he opi kommelluksistaan koskaan yhtikäs mitään.

Ovatko hahmot sitten oikeasti veljeksiä, amerikkalainen vastine Jukolan härkäpäisille pojille, vai onko veljeys tässä sitten silkkaa kuvainnollista laatua olevaa samassa tilanteessa oleville? Ainakin Shelton on sanonut esikuvina olleen Marx-veljekset ja Three Stooges. Aivan yhtä överiin sanauiluun tai väkivaltaisiin rankaisumenetelmiin eivät pilven letargisoimat veikot silti pääse, mutta heidän koomisuutensa löytynee jostain näiden esikuvien välimaastosta.

Kaikissa parhaissa sitcomeissa jahdataan kavereita lihakirves kädessä. Rik Mayall ja Ade Edmondson lienevät faneja.

Franklin on yleensä pahantuulinen, ja hänellä on käsitys siitä, että kaduilla täytyy olla ärtsy pärjätäkseen. Phineas on kolmikosta lukeinein, mutta myös omahyväisin, jokseenkin kireä ja herkästi suuttuva. Heitä tyhmempi Läski-Freddy on myös veljeksistä hyväntahtoisin, mutta myös helpoiten jujutettavin. Häntä piinaa erityisen kovasti hänen oma kissansa (jolla on usein omat seikkailunsa marginaaleissa, alkuperäisen Krazy Katin tapaan). Mutta se on tarina toiseen kertaan.

Veljekset myös muuttuivat aikojen myötä, esimerkiksi he kokeilevat 70-80-luvun vaihteessa punk / new wave -muusikon uraa.

Minusta parhaimmat veljesten seikkailut ovat melko nopeita, muutaman sivun rykäisyjä. Shelton on avustajiensa Dave Sheridanin ja etenkin 70-luvun lopussa kuvioihin ilmestyneen Paul Mavridesin kanssa toisinaan lähettänyt Friikit isommillekin seikkailuille kuten Takaisin luontoon, Idiootit ulkomailla tai Friikkilän pojat Mexicossa. Näissä usein tuppaa käymään niin, että keskushenkilöt jäävät taustalle ja laajemmat satiiriset ulottuvuudet ottavat tarinassa vallan.

Veljesten tavoitteet tiivistetysti.

Mutta onhan Sheltonin satiiri toki varsin maistuvaa. Lars von Trierin tapaan hänellä ei juuri ole uskoa minkäänlaiseen valtiolliseen instituuttiin, erityisesti väkivaltaiseen ja fasistiseen poliisiin ja turvallisuuspalveluihin. Tavallaan Franklinin näkemys oman navan ensiksi asettamisesta on ihan oikea Friikkien asuttamassa maailmassa, sillä muutoin pahantahtoiset voimat söisivät heidät elävältä. Läski-Freddykin tarvitsee tovereidensa apua pärjätäkseen.

Freddyn painajaiset

Sarjaan kuuluu myös tietty hupaisa lapsenmielisyys. Tripit ja pään sisälle sijoittuvat fantasiajaksot muistuttavat jossain määrin myöhempia Lassi ja Leevi -seikkailuja. Hieman jäyhempi suomalainen versio samanlaisista laitapuolenkulkijoiden mielikuvituksen elättävästä ympäristöstä on Pauli Heikkilän ja Markku Paretskoin Vanhat herrat. Sheltonin omiin esikuviin sen sijaan lukeutuu esimerkiksi Carl Barksin ankkaseikkailut, joista ainakin kymmensivuisissa asetettu farssikaava onkin metronomin tarkkuudella toimiva kaava huumoriseikkailuihin.

Unilopetuskaan ei tunnu niin isolta cop outilta.

Friikkilän veljesten seikkailuissa on samaa vuosikymmenestä toiseen pysyvää arvoa. Se ei enää ole riippuvainen hippiliikkeen ailahteluista ja maailman menosta, vaan sen tarjoama törmäilykomedia ja hauskasti karikoidut hahmot jaksavat huvittaa nykypäivänäkin. Mikään pieni osuus ei ole myöskään Sheltonin taiteella. Hassun näköiset ilmeet ja eleet kruunaavat huvin näin visuaalisessa taiteenmuodossa.