Marvel-maaliskuu: Old Man Logan

Tässä kuussa Ahvenaariossa käsitellään Marvel-sarjakuvia. Erityisesti painotus on sarjiksissa, joita lukijoiden olisi aihetta tsekata, mutta pohdimme myös Marvelin historiaa ja vaikutusta sarjakuvataiteeseen ylipäänsä.

Nyt ei lähdetä leikkiin ihan parhaimmalla mahdollisella esimerkillä, mutta tietysti nyt Logan-elokuvan saapuessa ensi-iltaan olisi aihetta tutkailla hieman Mark Millarin ja Steve McNivenin sarjakuvaa vuodelta 2008, joka on ollut tiettynä esikuvana elokuvalle. Juurikaan muuta ei ole otettu alkuperäisteoksesta kuin postapokalyptisen westernin asetelmat ja tietysti iäkäs Wolverine haavoittuvaisimmillaan ja samalla väkivaltaisimmillaan.

Sarjakuva poikkeaa sikälikin elokuvasta, että se on selkeästi koko Marvel-universumia hyödyntävä tarina, ei pelkästään X-Men -juttu. Se esittelee vaihtoehtoisen tulevaisuuden, jossa kaikki roistot ovat ammoin liittoutuneet yhteen ja ensin hoitaneet supersankarit päiviltä, jonka jälkeen valloittaneet maailman. Vain kaksi, murrettua ja epäonnistunutta sankaria on jätetty henkiin. Ikääntynyt Wolverine on vannonut jättävänsä väkivallan ja elää uuden perheensä kanssa ranchilla jossain länsirannikon tienoilla. Alueen valtasi aikoinaan Magneto, mutta sittemmin sen on ottanut haltuunsa Hulk, jossa ei enää juuri ole sankarillisiä tai edes inhimillisiä piirteitä jäljellä.

Hulkin hillbilly-perheenjäsenilläkään ei ole mitään kunnioitusta klassikkoja kohtaan!

Ongelmia alkaa koitua kun Loganin vanha kaveri, sokeutunut Haukansilmä, haluaa hänet mukaan road tripille läpi Amerikan. Sniktbub joutuu vastahakoisesti suostumaan, koska Hulkin kätyrit vaativat häneltä poskettomia suojelusrahoja. Matkalla törmätään sitten joihinkin tuttuihin hahmoihin uusissa asetelmissa, ja joihinkin uusiin hahmoihin, jotka ovat ottaneet itselleen vanhojen legacyn. Esimerkiksi Haukansilmän kadonnut tytär halajaa uudeksi Hämähäkkinaiseksi.

Mutta suuren voiman kanssa tulee… älä lyö!

Millar on leikitellyt monta kertaa uransa aikana maailmalla, jossa superpahikset voittavat. Marvel-nörtit tietysti pyörittelevät silmiään ajatukselle, että itsekkäät megalomaanit osaisivat yhtäkkiä tehdä saumatonta yhteistyötä. 80-luvulla oli Event nimeltä Acts of Vengeance, joka juuri esitti vastaavia pyrkimyksiä, superroistot vaihtoivat keskenään arkkivihollisiaan. Projekti tietysti kaatui supersankareiden aliarvointiin, siihen että superroistot eivät tunnetusti osaa jakaa, sekä esimerkiksi siihen, että oletettiin keskitysleireiltä selvinneen Magneton työskentelevän mieluusti vanhan kansallissosialistisen Punakallon kanssa.

Eipä Millarinkaan tarina mitenkään hirveän älykästä kamaa ole. Se lainailee elokuvista erityisesti Clint Eastwoodin Armottomasta, ja post-apocalypse -genren klassikoista kuten Mad Max 2:sta ja Pako New Yorkista, sekä tietysti myös lukuisista Marvelin omista post-apokalyptisista tarinoista, joista kuuluisin lienee Days of Future Past. McNivenin karu tyyli kyllä myötäilee Millarin money shoteja aika ansiokkaasti, ja romahtanut ja autioitunut maailma on eletyn tuntuinen. Aina Millar ei osaa hyödyntää kaikkia osasia, jotka hän esittelee. Esimerkiksi Tri Doom vilahtaa vailla mitään merkitystä tai panosta tarinaan.

Eipä sen puoleen, että Venomin possessoimassa dinosauruksessakaan olisi sen enempää järkeä tai tarkoitusta. Yhtä kovaa normaalia T-rexiä kannattaa ajaa pakoon kuitenkin.

Kuitenkaan jutun lukeminen ei vituta kuten useimmat uudemmat Millarin huomiohakuisen väkivaltaiset tarinat. Sykäyksittäin etenevä tarina antaa tietoja menneisyydestä tipoittain, mikä saa halajamaan lukemaan lisää. Vaikka Wolverinen tarina on hyvin ennalta-arvattava, on perverssiä iloa nähdä, esimerkiksi kenestä on tullut Yhdysvaltojen jäänteiden presidentti.

Kaipa senkin jo moni arvaa.

Ei siis mikään timanttinen klassikko, mutta meni hyvin läpi faneille. Siispä Old Man Logan tuotiin ensin takaisin Secret Warsin minisarjana. Siinä ei hirveästi ollut muuta sisältöä kuin tuoda vanhentunut Logan ihmettelemään muuttunutta perus-Marvel Universumia. Brian Michael Bendisin minisarjan jälkeen jatkaa yhä taiteilija Andrea Sorrentino, ja kirjoittamisesta vastaa nyt Jeff Lemire.

Ensimmäisissä numeroissa seurataan Logania yrittämässä estämässä oman tulevaisuutensa syntyä, mikä onkin ihan lennokasta tarinointia. Hän kirjoittaa killbillmäisen listan tapettavista ja lähtee näiden perään. Kuitenkin esimerkiksi kovin hänen tottumastaan poikkeavat Haukansilmä (Kate Bishop) ja Hulk (Amadeus Cho) auttavat häntä huomaamaan, että historia ei ole tuomittu toistamaan itseään. Noiden kepeämpien uusien versioiden naittaminen karumpaan Logan-tulkintaan ei toimi ihan täysin ongelmitta. Kuitenkin nämä alkunumerot lienevät parasta sarjakuvaa, jota wakavanhasta Logan-versiosta on saatu aikaan.

Frank Miller -vaikutteinen kuvitus on kyllä paikoin varsin upeaa.

Siinä vaiheessa kun Logan liittyy jälleen Ryhmä-X:ään hävisi myös kiinnostukseni tarinaa kohtaan. Jos alkuperäinen Wolverine onkin kuollut, niin saatetaan hänen vaihtoehtoversiotaan käyttää korvaajana. Viime vuosina etenkin X-Men -tarinat ovat olleet varsin kehnoja, koska rinnakkaisulottuvuuksista tulee ja menee hahmoja aivan satunnaisesti, ja vaikka koko ajan kaikki on aivan synkkää ja mutantit sukupuuttoon kuolemaisillaan, tuntuu silti, ettei asioilla ole mitään painoa tai tapahtumilla merkitystä tarinan kannalta. Old Man Loganista on ikävä kyllä muodostunut vain yksi hukattu mahdollisuus lisää ketjussa muiden kanssa. Sentään elokuva on hieman parempi.