Saattohoitoa: Special Exits / Can’t We Talk About Something More Pleasant

specialexits8

Terveydeltään rapistuvien vanhusten viimeiset hetket ovat rankka aihe, jota näkee käsiteltävän harvoin. Sarjakuva vaikuttaa kuitenkin olevan erityisen hyvä aihe tuon surullisen aihemaailman käsittelyyn. Paitsi jo aiemmin käsitelty Paco Rocan Ryppyjä, lukeutuu aihealueen merkkiteoksiin myös Joyce Farmerin Special Exits ja Roz Chastin Can’t We Talk About Something More Pleasant. Jälkimmäisistä molemmat tarinat ovat myös tekijöidensä omaelämäkerrallisia kertauksia suhteestaan vanhempiinsa ja rankasta elämänvaiheesta, jossa omat vanhemmat ovat heikoimmillaan.

specialpleasant

Sekä Farmer että Chast ovat pitkän linjan sarjakuvantekijöitä. Farmer (1938-) on tehnyt uransa rajoja rikkovunderground-sarjakuvantekijänä ja Chast (1954-) pilapiirtäjänä esimerkiksi New Yorkeriin ja muihin alan arvostetuimpiin lehtiin. Lähtökohdat näkyvät lähestymistavoissa. Farmer ei kaihda likaista totuutta millään lailla, vaan inhorealistinen totuus ja ihmismielen koettelemukset tulevat tarinasta läpi höyryporan voimalla. Hänellä on sentään jotain omaa etäännyttämistä siinä, että hänen selvän omakuvansa nimi on tarinassa Laura.

pleasant1

Chastin sarjakuvan käynnistävä sivu.

Chastia ei myöskään voi syyttää aiheen kaunopesusta, mutta kokeneena humoristina hän onnistuu lähes mahdottomassa tavoitteessa ja saa mitä synkemmistä aihealueista aikaan oikeasti hauskaa huumoria. Hänen itselleen ja omaisilleen antamat karrikoidut luonteenpiirteet ja etenkin äimistyneet reaktiot kepeyttävät lopulta varsin surumielistä ja traagista tarinaa reilusti.

Molempien tarinat alkavat iäkkäästä pariskunnasta, joka elää melko normaalisti omillaan. Sairastelujen takia kuitenkin normaalista elämisestä tulee yhä vaikeampaa, ja tytär joutuu auttamaan yhä enemmän talouden kunnossapidosta. Vanhukset eivät aina tajua omaa parastaan, ja väittävät vastaan hyvää tarkoittaville ehdotuksille.Rapistuva mieli herättää hämmennystä ja uusia pelkoja, joskus aiheettomastikin.

pleasant4

Vanhukset koettavat enskiksi eristäytyä koteihinsa. Molemmat tarinat esittävät vanhuksien asunnot varsinaisina arkeologisina romuvarastoina, joissa koko elämän mittaan kerääntyneet esineet kohtaavat. Mitään ei heitetä pois, eikä paikalta poistuta kuin pakon edessä.

specialexits3

Farmerin keskushahmo Lauraa kohdellaan vielä alussa näin…

Lopulta tilanne kärjistyy entistä enemmän umpikujaan, jolloin joko toinen tai molemmat pariskunnasta on siirrettävä laitokseen ja/tai sairaalaan. Tässä kohtaa tähän asti kärsimysnäytelmänä toimineet tarinat muuttuvat yhä hirvittävämmäksi, ja myös yhteiskuntakriittisemmäksi yhteiskunnan vanhuksista huolehtimaan asetettuja laitoksia kohtaan. Vanhainkodissa tasapäistetään asiakkaat kuin karjaksi, ja tätä peitelläkseen luodaan tyhjiä, pinnallisia eleitä.

specialexits6

…mutta loppua kohden hän on jo omaisilleen ainoa tuki ja turva.

Vielä pahempaa on sairaalassa, kun loppu alkaa entistä enemmän häämöttää. Ylikuormitettu sairaalajärjestelmä ei voi antaa henkilökohtaista apua edes elämänsä loppumetreillä oleville, joten potilaat lähinnä vain pumpataan täyteen lääkkeitä. Omaisienkin kohtalu on vähän mitä sattuu.

specialexits5

Farmerin musta huumori on erittäin raastavaa. Etenkin tämä kohtaus, jossa vanukset epäonnistuvat elintärkeiden aterioiden saamisessa, on musertava.

pleasant5

Chastin muistoja äidin äkkipikaisuudesta.

Sarjakuvat eroavat toisistaan paitsi huumorin sävyn, myös henkilöiden hahmottelun myötä. Chast etenkin käy erityisen tarkkaan läheistensä henkilöhistorian läpi, käyttäen myös kuvakirjamaisia ja valokuvallisia osuuksia. Hänelle teos on myös selonteko kontrolloivan ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan vaikean äidin kanssa. Omat tunteet eivät ole aina ihan suoraviivaisen hyvät, ja Chast kertoo rehellisesti, ettei ole tarinassaan mikään silkka pyhimys. Virkistävän väkevä itseironia tekee tästä miellyttävämpää luettavaa kuin monista muista omaelämäkerrallisista sarjakuvista.

pleasant3

Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan, tai jotain.

Farmerilla perheen sisäiset jännitteet jäävät enemmän taka-alalle. On löydettävissä viitteitä siitä, että isän uudempi vaimo Rachel ei ole ollut Joycea kohtaan aina aivan ystävällinen tai reilu, mutta tämän syvenevä dementia ja rapistuva terveys tuo Joycesta esille silti vahvan hoivavietin. Leppoisa isä Lars on helposti pidettävä henkilö, eikä hänestä löydy juuri muita huonoja puolia kuin aloitekyvyttömyys. Hänenkin kohtalonsa pääsee siis kouraisemaan, vaikka hän itse suhtautuu elämän ehtooseen niin kovin positiivisella mielellä.

specialexits9

RIP Tricky Dick.

Farmerin mustekynän jälki kuvaa tarkkaan yksityiskohdat ja tilat. Mukaan on jätetty joitakin virheitä tarkoituksellisesti, esimerkiksi puhekuplat eivät osu oikeiaan sanojaansa tai hahmojen ilmeet ovat hieman tilanteeseen sopimattomat. Nämä ratkaisut hämmentävät, mutta tuovat mukaan tiettyä joustavuutta, muistinomaisuutta, jossa tietyt asiat eivät ole toisinnettavissa yhtä tarkkaan kuin toiset.

pleasant2

Vanhusten vainoharhaisuudesta ja oudoista uskomuksista kumpuaa paljon Chastin tarinan komediasta.

Chastin kynänjälki puolestaan näyttää yksinkertaiselta, mutta saa tuotua täydellisesti esille parilla viivalla hahmojen kasvoilla pilkahtavia monimutkaisia tuntemuksia, piirroselokuvamaisia eleitä – ja myöskin erilaisia muisti- ja unijaksoja. Chast kertoo juttuja mieluummin pienillä tuokiokuvilla ja vigneteillä, kun taas Farmerille tärkeä on kattava kokonaisuus.

specialexits4

Vanhuuden ja dementoitumisen nöyryyttävyyttä ei kaunistella lainkaan.

Molemmat tarinat kattavat useita vuosia, ja tietyt historialliset tapahtumat auttavat ajoittamaan ne. Vaikka vanhemmat eivät halua huolestuttaa lapsiaan tai aiheuttaa ylimääräistä vaivaa, itsepäisyys ja ongelmien peittely tekee pärjäämisestä puolin ja toisin vain paljon raskaampaa. Lukijalle tarjotaan paljon ajateltavaa omasta suhtautumisestaan vanhempiinsa, sekä myös liikutuksen hetkiä. Farmerin teoksesta itse Robert Crumb onkin kertonut liikuttuneensa kyyneliin asti.

specialexits2

Miksi sitten tällainen kolkko aihe inspiroi luovien ihmisiä tekemään näin hienoja sarjakuvateoksia? Kenties syynä on se, että sarjakuvan voi tehdä yksittäisen ihmisen kokemusmaailmasta, joten niiden lähtökohdat saattavat olla subjektiivisempia kuin useamman ihmisen yhteistyötä vaativien kuvallisten kertomusmuotojen. Yksittäinen sarjakuvantekijä saa vapaat kädet tehdä tarinan siitä, mikä itselleen on tärkeää, ilman että sitä tarvitsee juuri suodattaa (muuta kuin kustantajan kaupallisten vaatimusten pohjalta nyt ehkä) muiden kokemusmaailman läpi. Molemmista tarinoista tulee selväksi, että vanhempien lähenevä kuolema on suuri rasitus ja koettelemus sen kokijalle. Kun siitä on selvinnyt, haluaa siitä myös kertoa ulkomaailmalle, samalla kun muistaa myös itselleen läheisiä ihmisiä.

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): American, elämää, Hall of Fame, Ihmissuhteet, Sarjakuvat Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s