Eilisessä albumissa puitiin tosipohjaista öljyrynnäkköä vuonna 1859. Myös albumi Ryntäys Oklahomaan perustuu todelliseen lännen tapahtumaan, jossa uusdisasukkaat laskettiin entisille intiaanimaille kertalaukauksella vuonna 1889. Lucky Luke -albumi aiheesta tuli 1958 ja suomalainen painos 1975. Ilmeinen esikuva on myös vuonna 1943 kirjoitettu musikaali Oklahoma! ja sen suosittu 1955 tehty elokuvaversio.
Käsikirjoittaja René Goscinny vyöryttää aiheesta vitsejä sillä nopeudella, että lukija varmaankin saa anteeksi, jos olettaa että kaikki albumissa nähtävä on mielikuvituksen tuotetta. Kuten Morris, myös Goscinny asui Yhdysvalloissa jonkin aikaa, ja tutustui siellä esimerkiksi MAD-lehden perustajaan Harvey Kurtzmaniin. Tämä albumi on täynnä gagejä, jotka ovat kuin suoraan MADin alkuvuosilta, hahmokaartia myöten. Oliko Goscinnyllä mielessä homage vai esittelikö tämä kykyjään Kurtzmanin tulevia projekteja ajatellen? Tämä täytyy kuitenkin ottaa kehuna, sillä todennäköisesti Kurtzmannin käsikirjoittamia MAD-juttuja hauskempia sarjakuvia ei olekaan.
Will Elderin piirtämissä sarjoissa esiintyvät Herr Doktor ja Bumble ovat aika selviä Coyote Willin ja Dopeyn esikuvia. Hekin pitivät läpsyttelystä.
Albumi keskittyy siis jälleen uudisraivaustematiikan ympärille. Toisaalta se kommentoi myös monia modernin elämänmenon massahysterioita, niin markkinoinnin vaikutuksia kuin politiikkaa. Pilapiirtäjä Jyrki Vainio juuri taannoin twiittasti oivaltavasti siitä, miten sarja kommentoi populistin valtaannousua. Twiittisarja löytyy täältä. Upotan twiitit ao. henkilön luvalla myös alle:
1/5 Lucky Luke: Ryntäys Oklahomaan. Olen tänä vuonna ajatellut tätä usein. Goscinnyn ja Morrisin oivallinen katsaus poliittiseen populismiin
— Jyrki Vainio (@JyrkiVainio) 5. joulukuuta 2016
2/5 Karnevalistinen persoona asettuu ehdokkaaksi vaaleissa ja saa huvittunutta huomiota. pic.twitter.com/65uytOKfr2
— Jyrki Vainio (@JyrkiVainio) 5. joulukuuta 2016
3/5 ei ole huonoa julkisuutta, joten huomio johtaa siihen että ehdokas tulee valituksi. pic.twitter.com/rsQUrzbj6c
— Jyrki Vainio (@JyrkiVainio) 5. joulukuuta 2016
4/5 Kansan huomiota hankitaan erikoisilla sanavalinnoilla. pic.twitter.com/sJ3eDT7mgV
— Jyrki Vainio (@JyrkiVainio) 5. joulukuuta 2016
5/5 Kielenkäytöllä lietsotaan kansan vihaa ja sitä koitetaan ohjata poliittisiin tarkoituksiin. pic.twitter.com/iZeAT7Z3fV
— Jyrki Vainio (@JyrkiVainio) 5. joulukuuta 2016
Kuten sanoin albumeiden Keisari Smith ja Tuomari kohdalla, Goscinny kyllä uskoo, että hyväntahtoinen pölkkypää voi olla se kyvykkäin johtaja. Pormestari Dopeylle annos vastuuta tosiaan tekee hyvää ja auttaa häntä pääsemään rikollisista seuralaisistaan. Kuitenkin luonnonolot ovat ihmistä vahvempia, ja päteväkin populisti voi joutua virassa ollessaan taipumaan sen edessä. Saatikka nyt sitten liuta noita huonoja, joita on ympäri maailmaa valittu.
Sarjakuva tosiaan suoraviivaistaa historiaa, jättäen etenkin intiaanien pakkokarkoituksen ja ”Kyynelten polun” osuuden mainitsematta. Intiaanien holokausti kyllä olisikin varsin masentava aihe huumorisarjakuvalle, vaikka siitä mainitaan lopussa olevalta historiasivulta. Toisaalta Goscinny antaa ovelien intiaanipäälliköiden antaa takaisin valkoisille kolonialisteille samalla mitalla lopussa.
Kyseessä on yksi hauskimmista ja teemaltaan monipuolisimmista albumeista. Neljä Daltonia!
Ahvenaario 