Jäi taas eiliseltä päivittämättä joulukalenteria, joten tälle päivälle jäi avattavaksi kaksi luukkua. Onnekseni jäljellä olevista albumeista kahdessa on varsin samankaltaisia teemoja, vaikka eri tavoin käsiteltynä. Albumi Tuomari on alun perin vuodelta 1959 ja albumi Keisari Smith vuodelta 1976 (suomeksi albumit ilmestyivät 1979 ja 1977).
Päivän teemana on siis valta. Vaikka René Goscinnyn käsikirjoittamia sarjakuvia voi pitää tietyistä syistä varsin keskiluokkaisina, jopa konservatiivisina, on niissä kuitenkin kaikissa aina läsnä myös tervettä epäluuloisuutta valtaa kohtaan ja valtaa pitävien kustannuksella pelleilyä.
Epäreilua lakia ja oikeutta koviten vaativat ovat usein pelkurimaisimpia.
Tuntuu, että kuten Asterixin kylänpäällikkö Aladobix ja Ahmed Ahneen kalifi Harun el Pullah, on Goscinnyn periaate usein, että paras johtaja on hieman hölmö, mutta hyväntahtoinen. Kontrastina vallan- ja kunnianhimoisemmat hahmot ovat joko varsinaisia lurjuksia (Ahmed Ahne) tai koomisuuteen asti stooalaisia sitaatti-automaatteja (Julius Caesar).
Keisari Smith esittää, mitä voi tapahtua jos tällaista hyväntahtoista hölmöä pääsevät ohjailemaan pahantahtoisemmat ja itsekkäämmät voimat. Tarinassahan kerrotaan upporikkaasta tilanomistaja Dean Smithistä, joka on saanut päähänsä olevansa Amerikan keisari ja perustanut sitä varten myös oman hovin ja armeijan. Hänellä oli aikanaan lännessä oma tosielämän vastineensa, joka sentään oli rutiköyhä entinen liikemies. Goscinnyn pääajatus oli, että raha ja valta sekopään käsissä on tulenarka yhdistelmä.
Goscinny sanoi eläessään, ettei pyrkinyt tekemään tästä albumista fasismin kritiikkiä. Niin tai näin, on se silti helposti tarinasta luettavissa.
Lucky Luke katselee Grass Townin asukkaiden hyväntahtoista suhtautumista keisariinsa, mutta huolestuu vasta kun saa vihiä siitä, että Smithin armeija on tosiaan taistelukykyinen. Varoitukset menevät pääasiassa kuuroille korville. Vain paikallinen desperado Buck Ritchie näkee tilaisuuden hyödyntää keisarin harhakuvitelmia kaupungin (ja lähialueen) pankkien ryöstämiseen, ja ujuttautuu keisarin lähipiiriin. Tilanne kulminoituu tietynlaiseen sotilasvallankaappaukseen pikkukaupungissa.
Kyypparin varjo on oiva visuaalinen muistutus, että tässä eletään synkässä tilanteessa.
Tuomari-albumi puolestaan kertoo todella eläneestä lännen legendasta, tuomari Roy Beanista. Langtryn kaupungissa entinen desperado on ainoa, joka jakaa lakia (ja myös olutta ja omatekoista viskiä). Mitään valtuuksia hänellä ei siihen ole, mutta kukaan ei ole häntä estämässäkään. Lucky Luke joutuu Beanin mielivallan uhriksi kun ukko epäilee Langtryn tienoilla ajettu karjalauman olevan varastettu.
Oikeus on sokea muulle paitsi rahalle.
Lucky Luke ei ole erehtymätön tässä albumissa; hänen suunnitelmansa panna Bean aisoihin on nostaa tälle esiin kilpailija, korttihuijari Bad Ticket.
Tuomari saa tuomita itse itsensä.
Nimensä mukaisesti hän ei varsinaisesti ole taho, jota kannattaa tukea, ja pian hän osoittautuukin itse Beania pahemmaksi vallanpitäjäksi. Avustaan kiitokseksi Lucky Lukekin yritetään hirttää.
Tuomarissa on varsin yllättävää, miten anteeksiantavasti nimihahmoon lopulta suhtaudutaan. Olihan hän alussa syyttämässä Lukea aiheetta rikoksesta, josta jaetaan hirttotuomioita, ja muun muassa rankaisi syytöntä Lukea antamalla lemmikkikarhunsa jahdata tätä. Kuitenkin Luke tuntuu tunnistavan, että Beanin ansio on tuottaa kiinnostavia tarinoita jälkipolvelle kerrottavaksi myyttisestä lännestä. Kun välit on selvitetty, ukko saa olla rauhassa, kunhan pitäytyy poissa lainvalvontatehtävistä.
Keisari Smithin huikea finaali: kuudestilaukeava vastaan kanuuna!
Keisari Smith puolestaan on selkeämmin mielisairas, ja on Lukelta hieman outo veto, että hän vain lopulta karkottaa tämän Meksikoon. Oletuksena on, että Smith paranee hulluudestaan itsestään, mikä on etenkin nykynäkökulmasta hyvin arveluttavaa heitteillejättöä. Albumin ongelma ehkä onkin, että sen esittämät vaikeudet ovat jo niin kulminoituneet, että niihin on hankala löytää lastensarjakuvalle sopivaa onnellista loppua. Muutoin albumi on jännittävä, tunnelmallinen ja yllättävä, mutta loppu pettää.
Annetaan kummallekin albumille kolme Daltonia. Tämä on oikeuden päätös! Oikeudenkäynti on päättynyt! Oluenjuonti jatkukoon!
Ahvenaario 