Lucky Luke -joulukalenteri: Luukku 1

Joulukalenteri alkaa! Yritän jouluun saakka kirjoittaa päivittäin tekstin Lucky Luke -albumista. Adventteina luvassa on pitemmät tupla-arviot. En takaa, että varmuudella onnistuisin tässä projektissa, mutta yritetään.

Jouluhan on perhejuhla, joten mikäs sen parempi kuin aloittaa perheen läheisyyttä käsittelevällä sarjalla. Daltonin muori (Ma Dalton) julkaistiin alun perin ranskaksi 1971 ja saatiin suomeksi jo vuonna 1973. Daltonin veljekset ovat usein aiemmissa seikkailuissa viitanneet perheeseensä ja ruudusta pois toistaiseksi pysynyt äiti on vienyt heille esimerkiksi viiloja sisältäviä kakkuja vankilaan. Perhesuhteet ovat etenkin amerikkalaisen tarinakerronnan suola, joten oli jo aikakin, että muori pääsee itse valokeilaan.

Cactus Junctionin kaupungissa ystävälliset paikalliset elättävät yhteistuumin vanhaa leskirouvaa, joka mieluusti noutaa elintarvikkeet pyssyllä uhaten. Lucky Luke katsoo tilannetta aikansa, mutta lähtee sitten itsekin leikkiin mukaan. Muori kertoo tavanneensa Luken kirjeessään vankilaan, joka saa Daltonin veljekset jälleen kerran karkaamaan, tällä kertaa sytyttämällä tulipalon. Kun kinastelevat pojat saapuvat Cactus Junctioniin, pistääkö Daltonin muori heidät ruotuun, vai liittyykö rikosjoukkoon? Lucky Luke vaikuttaa itse ehkä turhankin luottavaiselta vanhaa naista kohtaan.

Daltonin muori on erittäin nautittavasti kierroksia lisäävä farssi, joka tuo myös uusia puolia vanhoihin hahmoihin. Daltonin veljesten sisäinen kinastelu käy yhä lapsellisemmaksi, ja Averellin sorsiminen esitetäänkin johtuvan siitä, että äiti suosii perheensä kuopusta muiden kustannuksella. Mustasukkaisilla Daltoneilla on teoissaan tavallista enemmän todisteltavaa.

Kirveellä uhkailu tekee tästä jotenkin vielä hassumpaa.

Jälleen kerran Dalton-albumissa valokeilan varastaa vankikoira Rantanplan, joka Daltonin muorin komennuksessa oppii turhankin tottelevaiseksi. Myös Jolly Jumperin ylenkatse lännen tyhmintä koiraa kohtaan vihjataan olevan samankaltaista sisarusten välistä mustasukkaisuutta Lucky Luken huomiosta kuin Daltonin veljeksilläkin on. Rantanplan itse elää normaalin eläinhierarkian mukaan: emäntää totellaan ja kissaa jahdataan, siinä ei ole mukisemista.

Morrisin tapa piirtää hahmot siirtymässä silmänräpäyksessä nollasta sataan huvittaa myös.

Daltonin muori itse on koko albumisarjan todennäköisesti paras naishahmo. Kuten Calamity Janella, hänelläkin on joukko ei-naisellisia piirteitä, mutta ei mitään häpeää niitä kohtaan tai yleisesti yhteiskunnallista painostusta, että hänen tulisi olla toisenlainen. No, tietty rikos on aina rikos, mutta muuten hänen oikkujaan katsotaan yhteiskunnassa hyvällä. Muori on samalla ankara ja lempeä kasvattaja, ja hahmo, joka on tarpeeksi ovela osatakseen ennustaa sankarin toimintaa ja manipuloida poikiaan.

Mutta mitäs käyttäytyvät kuin pellossa.

Daltonin muori on vuosien myötä säilynyt harvinaisen tuoreena. Siinä ei ole elähtäneitä stereotyyppejä, ja vaikka juonesta iso osa käsittää naisten vaatteisiin pukeutumisen, Goscinny välttää vanhanaikaisten sukupuolirooleihin liittyvien vitsien esittämisen. Lisäksi albumi on hyvin, hyvin hauska. Ehdotonta kärkeä tähän mennessä.

Viides Dalton, +1 muori tälle albumille!