Varmaan suurimmalle osalle vähänkään sarjakuvista tietävälle on jotain pohjatietoa suursuositusta käsikirjoittaja Alan Mooresta. Keskeisiä infojyväsiä ovat, että hän ei erityisemmin pitänyt suurten sarjakuvakustantamoiden bisneksestä ja sen takia ei halua nimeään julkaistavan esimerkiksi töihinsä perustuvien elokuvien alkuteksteihin tai joissakin tapauksissa edes uusintapainoksiin. Hänen tuoreempia töitään, kuten Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan tuntevat tietävät, miten obsessiivisen yksityiskohtaisesti hän kartoittaa pienimmätkin sarjakuvissaan esiintyvät yksityiskohdat, olivat ne ajankuvaan liittyviä historiallisia asioita tai intertekstuaalisia viitteitä. Ja monet tuntevat toki, että kyseessä on varsin eksentrinen henkilö, joka sanoo harjoittavansa käärmeenpalvontaa ja shamanismia uskontonaan.
Mooren monet puolet, hyvät ja huonot, kiteytyvät hänen 90-luvun pääteoksessaan, piirtäjä Eddie Campbellin kanssa tehdyssä teoksessa Helvetistä. Kyseessä on kirjaimellisesti 16-osainen melodraama Viiltäjä-Jackin mysteeriosta ja tekijöiden itse omistama tarina, eikä tilaustyö millekään isolle yritykselle. Moore on alan kirjallisuutta kylliksi tutkittuaan valinnut erään erikoisen ratkaisun Lontoon Whitechapelissa 1880-luvulla prostituoituja tappaneen sarjamurhaajan arvoitukseen. Tulkinnassa korostuvat siis tapauksen salaliittomaiset piirteet ja etenkin vapaamuurareiden tiukka ote Britannian kuningashuoneesta.
Kyseessä on siis hyvin epäkaupallinen tarina, vaikkakin Mooren muuhun 90-luvun tuotantoon verrattuna varsinainen blockbuster. Campbellin luonnostelmamainen viiva tarjoaa ahtaita ruutuja, joissa seurataan vaihtelevaa (todellisuuteen perustuvaa) sakkia aikalaisia. Kunkin kirjan lopussa on pikkutarkka luettelo viitteistä, lähdekirjallisuudesta ja muusta taustatutkimuksesta. Mooren sarjakuvan tulkinnan perusteella Whitechapelin viiltäjä on itse kuningatar Viktorian henkilääkäri Sir William Gull, ja tämä seikka paljastetaan jo aivan teoksen alkuvaiheissa. Jännitystä luokin se, miksei murhaaja tule ikinä jäämään kiinni ja millä tavoin luotiin Viiltäjä-Jackin legenda.
Ajoitus splash paneleiden käytössä pienten ruutujen sarjan jälkeen on esimerkillistä.
Tapahtumasarja saa alkunsa kun Viktorian huikentelevainen poika prinssi Eddy päätyy suhteeseen makeiskaupan myyjätär Annie Crookin kanssa. Tapahtumasta syntyy lehtolapsi. Vaikka äiti ja vauva kärrätään nopeasti piiloon hullujenhuoneelle, jää joukko läheisiä prostituoituja, jotka ovat tapauksesta tietoisia ja päättävät tienata sillä rahaa. 
Harras vapaamuurari Gull saa tehtäväkseen vaientaa naiset, mutta hänen oman psykoottisen vainoharhaisuutensa vuoksi hän päätyy tekemään heistä varoittavia esimerkkejä muille valtaa tavoitteleville salaseuroille. Siispä seuraa kirurgisen tarkkoja veritöitä.
Tarinan otsikon mukaan Helvetistä peräisin ei ole edes vain silkka raaka himomurhaaja, vaan oikeastaan koko tapahtumapaikkana toimiva Lontoo. Mooren näkemyksen mukaan sen keskeiset maamerkit on rakennettu vapaamuurareiden rituaalien perustalla. Lontoon pahuus juontaa juurensa pääasiassa armottomasta luokkayhteiskunnasta, jossa yhteiskunnan kermaan kuuluvat voivat tehdä lähes mitä haluavat vailla vastuuta, kun taas köyhien elämä on säälittävää pienten kolikkojen edestä itsensä myymistä, juopottelua, pikkurikoksia ja laiskaa paneskelua.
Campbellin tyyli yhdistää aikakauden kuvitusten tiheät viivavarjostukset luonnosmaisiin, epäsuoriin viivoihin. Piirros saattaa näyttää karkealta aluksi, mutta lopulta hän saa rakennettua sillä uskottavan oloisen maiseman, elävän tuntuisia hahmoja ja tiettyä arvaamattomuuden tunnetta. Mukana on mausteeksi myös muutama pieni tyylivaihtelu.
Gull näkee välähdyksen tulevasta.
Moore haluaa myös yhdistellä pisteitä historiassa, mihin liittyvät teoksen kankeimmat puolet. Viiltäjän tekojen yhdistäminen Adolf Hitlerin siittämisen hetkeen samaan aikaan Itävallassa on helppo ratkaisu, joka tarpeetta demonisoi lähihistorian hahmoa, jonka vaarallisuus tulisi juuri olla tämän perustavan banaalin inhimillisyyden havaitsemisessa. Moore on myös tarkoitushakuisesti naittanut lopussa mukaan muita Britanniassa tapahtuneita rikoksia, jotta tapahtumasarja saataisiin runnottua jotenkin hänen (ja Gullin) esittämään historian spiraaliin.
Misogyniaan haetaan myös tätä nykyä usein perusteluja historiasta ja pelotteluilla tulevasta.
Loppua saattaa hieman spoilata seuraava, mutta kuten jo ennen Swamp Thingissä ja Miraclemanissä, ja myöhemmin Black Dossierissa, odottaa päähenkilöä lopulta nouseminen jumalan asemaan ja uudelle tietoisuuden tasolle pääsy. Tässä tapauksessa tuo kohtaus on askarruttavampi, kenties houreisen hulluuden viimeinen syöveri, kenties se konkreettinen tapahtuma, joka liittää hahmon historian suureen kertomukseen.
From Hell taipui elokuvaksi 2001 Hughesin veljien käsissä. Kyseessä on ihan viihdyttävä pikku trilleri, mutta Mooren sarjakuvan kanssa sillä ei ole juuri muuta tekemistä kuin muutenkin tositapahtumiin perustuvat rikokset. Leffan käsikirjoittajien penseä suhtautuminen alkuperäissarjakuvan kirurgintarkkaan käsikirjoitukseen myös aloitti Mooren kasvavan kärttyisyyden Hollywoodin sarjakuvaelokuvia tehtailevia pamppuja kohtaan.
Ahvenaario 