Pekar & Crumb: American Splendor

Amerikassa omaelämäkerrallinen sarjakuva nousi näkyville underground-ilmiön myötä 60- ja 70-luvuilla. Tuolla saralla uranuurtaja oli Harvey Pekar (1939-2010), valtion arkiston perusduunari, joka kirjoitteli juttuja arkisista tempauksistaan. American Splendor -lehdessä vaihtelevat kuvittajat ovat saaneet vapaat kädet kuvittaa Pekarin satunnaisia turinointeja, ja siten värittää niiden olemuksen haluamallaan tavalla.

Pekar tutustui undergroundin johtonimeen Robert Crumbiin (1943-) yhteisen levyharrastuksen kautta Clevelandissa, ennen kuin kummastakaan oli vielä kuulunut mitään. Crumb osaltaan auttoi Pekarin omakustantamaa American Splendor-lehteä nousemaan näkyville tekemällä kansikuvia ja Pekarin juttujen kuvituksia. Suomeksi kaksikon yhteistyöstä on julkaistu albumi Bob & Harv -sarjakuvia, johon tämä arvostelu pääasiassa pohjautuu.

Ajoittain esiintyy Pekarin alter ego Tsuppari-Jack.

Erityisen usein 70- 80-luvun vaihteessa Pekar sai suostuteltua undergroundin supertähden kuvittajakseen, koska piirtäjä eli tuolloin henkilökohtaisesti vaikeita aikoja. Crumb kuitenkin on selvästi saanut valikoida jutuista itselleen kiinnostavimmat. Kun Pekarin juttuja usein vaivaa äreän valkoisen miehen valituslitania, Crumb on mieluummin valikoinut itselleen sarjoja, jotka sopivat hänen omiin kiinnostuksenkohteisiinsa. Ne käsittelevät erityisesti levyjenkeräilyä, juutalaista historiaa sekä Pekarin mustien työkaverien värikästä puheenpartta.

Walkin´ and talkin´- Kintut ja kieli.

Onpa mukana myös pari juttua, jossa käsitellään Pekarin ja Crumbin ystävyyssuhdetta. Molemmat tahollaan liioittelevat, Pekar esittääkseen itsensä todellista äreämpänä ja Crumb karnevalisoidakseen koko litanian. Kahden näkökulman kautta suodattuneena tarinasta tulee hyvin kerroksinen, josta voi lukea halutessaan vaikka mitä.

Moista tekstimerta on onneksi vain tässä yhdessä jutussa.

Crumb on välillä kokeillut realistisempaa, välillä karikatyyrimäisempää tyyliä Pekarin teksteihin. Joka tapauksessa synkkäviivainen raapustus tekee hahmoista hikisemmän ja toimeliaamman näköisiä ja tuo aivan uutta eloa tekstiin.En myös oikein usko, että Pekar on tehnyt käsikirjoituksiinsa tarkkaa ruutujakoa, joten erityisen hyvin toimivat hengähdysruudut ja siten joittenkin vitsikkäiden juttujen ajoitus tuntuu olevan ominta Crumbia.

Jutuissa on usein oleellista erikoisen puhetyylin uudelleen tuottaminen tekstimuodossa. Suomalaisessa käännöksessä itävallanjuutalainen murre tai ebonics-maisittain haastavat mustat eivät ihan pääse oikeuksiinsa, vaikka se muuten onkin taitavasti tehtyä alkuperäistä tekstausta mukailua myöten.

Oy vey!

Pekarista tehtiin oivallinen American Splendor -elokuva vuonna 2004, jossa nuorempaa Pekaria esitti elämäkertaosuuksissa Paul Giamatti ja oikea Pekar kävi ärisemässä vaimonsa kanssa väleissä nähtävissä dokumentaarisissa pätkissä. James Urbaniak esitti osuvan nörttimäisesti nuorempaa Crumbia.

Kysymys, johon elokuva ei välttämättä vastaa.