Aragonés & Evanier: The Life of Groo

groo2

lifeofgrooMAD-lehden vakiopiirtäjä Sergio Aragonésin ja sarjakuvahistorioitsija Mark Evanierin barbaariparodia Groo the Wanderer (suomalaisittain tunnettu nimellä Urho Epäonnensoturi) sijaitsee tyyliltään jossakin Ahmed Ahneen ja Usagi Yojimbon välimaastossa. Tuhoa kylvävä, mutta ajatuskapasiteeteiltaan rajatun vaeltajan, Groon, alkuperään perehdytään 90-luvun alussa julkaistussa albumissa, joka käsittelee hahmon syntymää ja lapsuutta.

Kuten monet muutkin sarjan jaksot, myös tämä on kehystetty vakituisen bardihahmon kertomana laululegendana. Vaikuttaisi siltä, että Groosta kertominen kiehtoo narria ympäröiviä uhkeita naisia tarinan mittaan yhä enemmän. Evanierin riimitaju on hyvässä käytössä ja balladi antaa hyviä mahdollisuuksia siirtyä kuvakerronnassa paikasta toiseen.

groo3

Neljättä seinää hieman paukutetaan aina kun bardi ilmaantuu tarinaan.

Varsinaisesti Groon hahmossa ei ole juuri selittämistä, hän on vain hyvin, hyvin tyhmä. Vaikka hänen alkuperänsä näin paljastetaan, pysytellään kuitenkin puhkiselittämisessä hyvän maun rajoilla. Lisäksi sarjan rakenne onnistuu parodioimaan äkkiväärine käänteineen tavanomaisia sankareiden lapsuuskertomuksia.

Paha, ajatuksia lukeva velho Battu pitää valtakuntaansa rautaisen nyrkin alaisuudessa. Kaikki on raskaasti verotettua, ja niskuroinnista voidaan rankaista jo ajatuksen tasolla. Kun eräs maanviljelijä koettaa selvitä rangaistukselta toivomalla, ettei ajattelisi mitään, keksii vahngonilosta pakahtumaisillaan oleva Battu kirota tämän esikoispojan ajattelukyvyn puutteella. Tässä tietysti ryökäle kaivaa jo omaa kuoppaansa, sillä syntyvä lapsi on itse Groo.

groo1

Sarjakuvan ystävällä ja Battulla on sama kauhistuksen kohde.

Barbaarin kovaan lapsuuteen toki kuuluu vanhempien hylkäämäksi joutuminen. Mutta kovaa onnea ja kaaosta aiheuttava Groo tuntuu aina lopulta palautuvan isänsä ja äitinsä hoiviin (pelokkaan isän ja kipakan nuoremman siskon suureksi kiusaksi). Pakkotyötäkin lapsuuteen kuuluu, mutta Groon tapauksessa työnantaja vain antaa hänet ilmaiseksi apupojaksi milloin mihinkäkin, mutta pyytää maksua siitä, kun häntä vaaditaan hakemaan ipana takaisin.

Tarina on siis rakennettu vielä pääasiassa sille, miten ulkomaailma reagoi Groohon, eikä sille, mikä häntä itseään ajaa. Huoleton Groo ei juuri kykene hahmottamaan sitä, miten kovasti häntä halveksutaan. Loppupuolella hän kuitenkin lunastaa sankariutensa tekemällä jotakin oikeasti jaloa – vieläpä ilmeisesti tietoisesti. Toki pahakin saa lopulta palkkansa.

groo4

Etsi Waldo teurastamolta.

Tarinan suurin vahvuus on toki Aragonésin taitava kynänjälki. Nopeatahtinen piirtäjä osaa luoda hahmoilleen huvittavia ilmeitä ja täyteensä ahdettuja maisemia, joissa tapahtuu samanaikaisesti paljon. Väritettynä jopa hieman harmittaa, että yksityiskohtia peittyy sen alle.

Groolla on paljon seikkailuita, eikä tämä ehkä ole niistä aivan kirkkaasti paras. Se on kuitenkin hersyvän hauska seikkailu, joka laajentaa hieman päähahmonsa kontekstia, muttei kuitenkaan selitä tämän toimintaa puhki. Kuitenkin matkan Groon maailmaan voi hyvin aloittaa vaikka tästä, maailman kronologian mukaan ensimmäisestä seikkailusta.

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): American, fantasia, Huumori, Kasvutarina, Komedia, parodia, Sarjakuvat, seikkailu Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Aragonés & Evanier: The Life of Groo

  1. Paluuviite: Roskasarjat: Täh..?! Marvel-parodiaa | Ahvenaario

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s