Ditko & Lee: The Amazing Spider-Man

Huomenna elokuvan Captain America: Civil War myötä maailma saa ensimmäisen osviitan, onko järjestyksessä kolmannesta (tai oikeastaan viidennestä, älkäämme unohtako 70-luvulla vaikuttaneita Nicholas Hammondia ja Shinji Tôdôa) elävän kuvan Hämähäkkimiehestä oman elokuvasarjansa vetäjäksi. Nyt Peter Parkerin ja Spider-Manin kaksoisroolissa nähdään pian 20 vuotta täyttävä Tom Holland.

Ensireaktiot Hollandin osuudesta elokuvassa ovat olleet positiivisia. Kieltämättä Hollandilla on se etu, että hänet voidaan näin esitellä ensisijaisesti toimintahahmona, eikä pojasta mieheksi kasvavan Parkerin sivupersoonana. Hämiksellä voidaan vielä jotain uutta tehdäkin, kun taas Parkerin peruskuviot on jo viidessä edellisessä Sonyn elokuvassa aika pitkälle käsitelty – ainakin alkuperänsä osalta.

Kaikki, mitä elokuvien olisi alun alkajaankaan tarvinnut kertoa Hämiksen alkuperästä.

Joka tapauksessa Hämähäkkimies on eräs sarjakuvamaailman parhaita hahmoja sikäli, että hän on yleisönsä kannalta kautta linjan helpoiten samaistuttava supersankari. Kelläpä teinillä nyt ei olisi joskus ollut vaikeaa tyttöjen, koulun kovisten, osa-aikatyön pomon tai omien sukulaistensa kanssa. Kun nykyään hahmo seikkailee multimiljoonien elokuvissa säännöllisesti, oheiskrääsässä kautta ostoskeskusten ja vieläpä suuryrityksen brändinä erittäin tunnetun tytäryhtiön maskottina, saattaa unohtua, miten hahmon alkuaikoina hänen taustansa olivat altavastaajan asemassa.

Hämähäkkimiehen ensiesiintyminen elokuussa 1962 tuli Amazing Fantasy -lehden numerossa 15. Dialogin ja juonikuvauksen käsikirjoittaja Stan Lee sekä taiteilija ja kuvakäsikirjoittaja Steve Ditko olivat käyttäneet Amazing Adult Fantasy -nimellä tunnettua lehdykkää tehdäkseen nopeita scifi- ja fantasia-teemaisia moraalitarinoita vanhaan EC Comics-henkeen. Lehden lopettaessa tuli tilaisuus kokeilla jotain uudenlaista. Sopi ruotuun, että myös Hämähäkkimiehen ensiesiintyminen on kehystetty kuin kauhulehden tarina katkerasti opittuine moraaleineen. Kuten varmasti tiedetään, Hämähäkkimies on voimat saatuaan liian itsekeskeinen, eikä auta vartijaa pysäyttämään ryöstäjää silloin, kun voisi. Tämä kostautuu, kun sama rosvo tappaa myöhemmin hänen Ben-setänsä.

Kuitenkin Leen ja Ditkon Amazing Spider-Man -lehdessä hahmossa ei ole tämän traagisen tapahtuman myötä tapahtunut niin isoa muutosta kuin voisi kuvitella. Parker on yhä äkkipikainen, itsekäs ja kostonhimoinen. Hän pieksää suutaan mielellään ja äksyilee niin puvussa kuin sen ulkopuolella. Oikeastaan hän on saanut vahvan syyllisyydentunnon. Aina ennen kuin hän ehtii tehdä jotain peruuttamatonta, syyllisyys vastuuntunnon kadottamisesta estää häntä toimimasta. Usein hän menettää kasvonsa sen ansiosta.

Nykynäkökulmasta yllättäen hahmo on paljon epämiellyttävämpi kuin häneen on uudemmissa tarinoissa tottunut. Puberteetti-ikäinen Parker on kipeänkin totuudenmukainen kuvaus teinistä, joka ei oikein osaa löytää paikkaansa kasvavan vastuun ja kiihkeästi nousevien mielitekojen välillä. Kömpelyys ihmissuhteissa ja arkisissakin toimissa tuottaa hänelle häpeää ja itseinhoa. Tätä pahentaa myös alter egon tekojen tuleminen väärin ymmärretyiksi.

Marvel-metodin myötä pidän tätä kulmaa hahmoon pääasiassa Ditkon luomuksena. Stan Lee on osannut tekstata naljailun aikakauteen nähden näppäräksi sanailuksi, mutta tarinan kuljettaminen ja etenkin päähenkilön nöyryyttäminen on piirtäjän luomusta. Muun maailman kanssa epäsuhdassa oleva, iän myötä erakoitunut Ditkon voi pyrkiä kuvaamaan myös omia kokemuksiaan.

Ulkonäkö pettää jopa Fancy Danin kanssa.

Ditkon tarinoissa etenkin alkupuolella toistuu keskeisenä teema siitä, miten asiat eivät ole sitä, miltä näyttävät. Heikkona pidetty Peter Parker on todellisuudessa väkevä ja viriili supersankari, joka peittoaisi koulun urheilusankarit, jos uskaltaisi riskeerata salaisen henkilöllisyytensä. Roistogalleriaan kuuluu paljon konnia, jotka näyttävät heikoilta tai arkisilta, mutta paljastuvat voimakkaiksi ja vaarallisiksi, kuten iäkäs Korppikotka tai ylipainoinen Tohtori Mustekala. Näköä hämäävät ihan suoraviivaisesti monikasvoinen Kameleontti ja illuusioiden luoja Mysterio. Hiekkamieskään ei ole tavallinen lihasta ja verestä muodostunut ihminen. Hämähäkkimiehen voima ei ratkaise mittelöitä konnia vastaan, vaan sankarin on osattava käyttää Parkerille synnynnäistä nopeaa älyä ja ongelmanratkaisukeinoja.

Ikoninen Vihreä menninkäinenkin oli Ditkon käsissä ulkomuotonsa mukainen petkuttaja, joka mielellään usutti Hämiksen muita konnia vastaan ja pelasi valtapeliä kulisseissa. Ditkon lähdettyä Lee teki hänestä tavanomaisemman mielipuolen.

Ditkolla on ollut aina töissään tietty symbolismi etusijalla. Roistojen (tai muidenkaan hahmojen) motiivit eivät ole kovinkaan moniulotteisia, pääasiassa he haluavat olla pahoja ihan sen itsensä vuoksi. Rahan lisäksi yleinen motiivi on maineen- ja kunnianhimo. Roistot haluavat tehdä itselleen nimeä, monesti hekin kompensoivat pohjalla olevia itsetunto-ongelmia. Tämä ahneus ja itsekkyys peilautuu Parkerin omiin ambitioihin, ennen kuin hän oppi läksyn vastuusta.

Samoin sekä Parkerin että Hämiksen yhteinen antagonisti, mediamoguli J. Jonah Jameson ei suostu kantamaan lehdistölle kuuluvaa totuudellisuuden vastuuta, vaan henkilökohtaisen agendansa myötä mustamaalaa inhoamaansa Hämähäkkimiestä kunhan ehtii, ja usein tulee erehdyksessä myös kehuneeksi ja auttaneeksi Hämistä vastaan asettuvia arkkikonnia – tuhoisin seurauksin. Jamesonia pidetään pellenä, eikä hahmolle suoda koskaan tilaisuutta kasvaa tai myöntää virheitään.

Varsinainen sanoma on varsin konservatiivinen: Kanna oma vastuusi, vaikka tuntuu siltä, että se on liikaa, pystyt siihen kyllä. Sodanjälkeisessä maisemassa kunnioitettiin nuoria, jotka tekivät töitä, eivätkä luuhanneet jazz-klubeilla ja beatnik-kommuuneissa.

Ditkon lähdettyä lehden parista alkoivat Lee ja uusi piirtäjä John Romita jo kehittelemään Parkerille palkintoa teoistaan. Romanssisarjakuvien piirtäjänä tunnettu Romita piirsikin mieheksi kasvaneen Parkerin ympärille pörräämään saapuvia kaunottaria, ja Lee teki tekstissä päähenkilöstä ystävällisemmän ja rakastettavamman.

Kuitenkin mielikuvituksellisimmillaan ja allegorisesti rikkaimmillaan sarja oli 35-vuotiaan Slovakialaisperäisen ja lapsena tuberkuloosista kärsineen nörtin piirtämänä. Värikkäiden ja täysin omanlaistensa hahmomallien luojana Ditko ei ole vieläkään saanut tarpeeksi kunniaa. Ne loivat paljon pohjaa sille, millä Marvel rahastaa vielä nykypäivänäkin. Tämähän tullaan näkemään myös lokakuussa, kun Ditkon toinen pääluomus, Dr. Strange, pääsee muiden sankareiden seuraksi valkokankaille.