Kumpi voittais tappelussa, Batman vai Teräsmies? Mielestäni kysymys on jo itsessään mieletön, koska en oikein pidä koko DC-universumista käsitteenä. Batman on supersarjakuvamaailman monipuolisimpia hahmoja, josta voi huoletta kertoa minkä sävyisiä tarinoita hyvänsä. Mutta Teräsmies on niin naiivin suoraviivainen ja yltiöpäisen voimakas hahmo, että aina kun häntä yrittää sijoittaa johonkin vähänkään totuudenmukaiseen maailmaan, jossa ongelmat ovat monimutkaisia ja hankalia ratkaista, petetään kaikki hahmon keskeiset ominaispiirteet. Kuten usko ja halu tehdä vain hyvää.
Jos hahmot kohtaavat, pitäisi siis hengen olla 50-lukulaisen huoleton lastensarjakuva, jotta lähtökohdat olisivat molemmilla samat. Tätähän tehtiin aikanaan paljonkin, mutta aina hyvässä hengessä eikä asettaen oikeuden ja hyvyyden puolesta taistelijoita väkinäisesti toisiaan vastaan.
Tietysti Batmanin suosio on nyttemmin suorastaan räjähtänyt synkempisävyisten sarja- ja elokuvien ansiosta, kun taas Teräsmiehellä on ollut (ainakin Grant Morrisonin käsikirjoitusten ulkopuolella) hankaluuksia sopeutua yhä monimutkaisempaan moderniin maailmaan. Ja tunnetusti Frank Millerin esimerkin myötä myös yleisö on janonnut nähdä, kuinka supervoimaton suosikkisankari peittoaa ylivertaisen taktiikkansa ja brutaaliudensa ansiosta voimiltaan jumaltasolla olevan vastustajan, josta ei niin välitetä.
Tällä väsyttävällä konfliktilla nyt sitten tahkoaa rahaa Time Warner -suuryritys tuottamallaan ”visionääriohjaaja” Zach Snyderin ohjaamalla uutuuselokuvalla. Mutta aihealueen tuottavuutta testattiin jo vuonna 2013 ilmestyneessä kaikille konsoleille ilmestyneessä videopelissä Injustice: Gods Among Us, jossa tappelupelisarja Mortal Kombatin tekijät usuttivat DC:n hahmokaartin toisiaan vasten Teriksen ja Batmanin konfliktia vasten. Mortal Kombat-pelit kun on tunnettu tarkkaan suunnitelluista ja ajatuksia herättävistä juonistaan. Heillä jos kellä on varmasti antaa hyvä syy sille, miksi kaksi hahmoa hakkaisivat toisensa henkihieveriin ja sen yli.
Markkinointisynergian mukaisesti kalliiseen peliin piti toki tehdä myös oheissarjakuva. Tom Taylor sai vastuulleen laajentaa pelin asetelman taustatarina DC:n lehtisarjaksi. Sarjakuvalehdistä tuli odotettuakin suositumpia. Ehkä ne puhuttelivat DC-sarjojen faneja, jotka kaipasivat vielä entistäkin nihilistisempiä ja synkempiä sarjoja, kuten kustantamon nykylinjaus vihjaa. Nyt sarjan kovakantinen aloitusosa on siis saatu suomeksikin.
Hirveän pitkä pohjustus, mutta toivon mukaan tämä auttaa selvittämään, miksi kyseessä on mielestäni ehdottomasti roskasarjakuva. Tietysti voi vilkaista itse teostakin, joka on täynnä 13-vuotiaan mielestä päheetä väkivaltaa, murjottavia, ulkopuolisia hahmoja, ja kaikki käyttäytymässä kuin loputtoman kiukuttelukohtauksen vietävänä.
Sarjan alussa Teräsmies on onnellisesti yhdessä rakkaansa Lois Lanen kanssa, ja pari odottaa jo esikoislastaan. Pahaksi onneksi kuitenkin omalla tahollaan suurrikollinen Jokeri on kyllästynyt häviämään alati arkkiviholliselleen Batmanille, joten hän on päättänyt pilata huvikseen Teräsmiehen elämän. Siispä Teriksen paras kaveri Jimmy Olsen saa luodista, koko Metropolisin kaupunki ydinpommista, ja pahimpana kaikesta, Teris itse puijataan nitistämään oma kulta heittämällä tämä avaruuteen.
Batmanin 
-ilme huvittaa minua.
Tämä johtaa tilanteeseen, jossa Teräsmies ensin myy kaikki periaattensa ja sortuu murhaan (vastaava tilanne, kuin mistä elokuva tulee alkamaan). Sitten Kryptonin viimeinen poika alkaa ottaa yhä enemmän aktiivisen otteen maailmanpoliittisten kriisien hoitoon (aiemmin hän ei ilmeisesti ole viitsinyt, vaan antoi ihmisten rauhassa teurastaa toisiaan). Avukseen hän ottaa muut häntä ihailevat supersankarit Oikeuden puolustajat -ryhmästä. Vain Batman ymmärtää oitis, että konflikteja ei voi ratkaista rauhaan pakottamalla ja että ylivertainen muukalainen käyttämässä voimakeinoja haluamansa politiikan ajamiseen on aika lailla totalitarismia.
Ensimmäinen osa ei vielä päästä supersankareita kunnolla toistensa kurkkuun, kunhan se asettaa supersankareita kummankin tiimeihin sulle-mulle -asetelmilla. Mukaan on muutenkin ahdettu paljon tuttujen hahmojen poikkeamisia. Hahmoja toki myös tapetaan pelin koventamiseksi. Lähes kaikki kuolemat sarjassa ovat tahattoman koomisia,kuvaten tutut persoonallisuudet täystaukkeina ja antaen heille erittäin veriset jäähyväiset. Pääasiassa pois päiviltä hoidellaan sellaisia kasvoja, joita Tayloria ei vain oikein huvita kirjoittaa, sekä hahmoja joiden kovan kohtalon perään Teris ja Batman voivat kumpikin tahollaan angstata.
Kaikki kuolevat hahmot tunnutaan penetroivan jollain. Terikselläkin on aika pöljä ilme.
Hyvää: Taylor ei ole sentään täysin huumorintajuton, ja paikoin sarjaan on sentään saatu ihan nasevaa sanailua. ”The police wouldn´t think to look for your body in Saturn!” -ruutu on jo noussut klassikon asemaan. Samoin Harley Quinnin ja Vihreän Nuolen välille on saatu ihan kivaa kemiaa, vaikka se tulee lähes tyhjästä ja lankeaa sekin herkästi patetiaan.
Huonoa: Kuvallisesti kyseessä on aika mälsä teos. Ilmeisesti pelisuunnittelun ansiosta kaikilla supersankareilla on susirumat, haarniskamaiset puvut, joissa on tarpeettomia saumoja ja kallokypärämäiset päät. Muuten pääasiassa Jheremy Raapackin tekemä kuvitus tuntuu olevan suosituimpien Batman-taiteilijoiden tyylien kopioimista. Yrmistykset ja silmät ammollaan olevista järkyttyneisyyden ilmeistä saa kyllä varmasti tätä lukiessaan tarpeekseen.
Alfredin suusta kuulee totuuden.
Tuomio: Injustice on kakkaa, mutta välillä niin banaalilla tavalla, että se tavallaan viihdyttää. Kuitenkaan suosikkihahmojen tutkielmaksi se on erittäin ohut ja pelkästään trendipellenä yrittää viedä tappiin muutenkin pinnalla olevia sarjakuvasuuntauksia.
Ahvenaario 