Ennis & Dillon: The Punisher – Welcome Back, Frank

Marvelin verraton vigilantisti panee gangsterit kylmäksi ja siinä sivussa jauhot suuhun supersankar(e)ille.

Tässä kuussa nähdään Netflixin suositun Daredevil-sarjan toinen kausi, joka jo ennakkoon vaikuttaa vievän parrasvalot katujen supersankarista kaudella esiintyvän kahden antisankarin suuntaan – Tuomarin ja Elektran. Tämä suo mahdollisuuden tarkastella paria hahmoihin keskittyvää valtavirran toimintasarjakuvaa.

Ääriväkivaltaisista ja vinon humoristisista tarinoistaan tunnettu Garth Ennis oli alun perinkin kuin luotu kirjoittamaan seikkailuja Frank Castlelle, Punisherina eli suomessa Tuomarina tunnetulle hahmolle. Ennisin pitkän Marvel Knights-kirjoitusputken avausjakso onkin syystä muodostunut armottoman rikollisten niittaajan erääksi definitiivisimmistä tarinoista.

Ennen 2000-luvun vaihdetta Punisher oli nähty viimeksi seikkailemassa enkeleiden ja demonien maailmassa. Welcome Back, Frank oli nimeään myöten tarkoitettu palauttamaan hahmo perusjuurilleen. Sarjassa siis Frank Castle palaa New Yorkiin pitkän tauon jälkeen jahtaamaan roistoja. Tähtämessä on etenkin mafiapomo Ma Gnucci perheineen.

Frank Castlelle harvinainen tyytyväisyyden hetki.

Itseoikeutetusti piirrosvastuusta huolehtii Ennisin Preacheristä tuttu työpari, Steve Dillon. Dillonin liioiteltu jälki ei ole frankmillermäistä noir-synkistelyä, vaan hieman liioiteltua, värimaailmaltaan ja sommittelultaan huomiota herättävää. Etenkin hänen taitonsa piirtää ilmeitä tekee samaan aikaan komediasta hauskempaa ja luo samalla myös Ennisin verilöylylle kieroa empaattisuutta. Kuten aina, kivikasvoinen Punisher itse näyttää pääasiassa siltä, kuin olisi haistanut mojovan pierun.

Mikä pitää miehen tiellä.

Ennis ei sovellu (ainakaan pintapuolisille) moralisteille, silläräävitön splatter-huumori ei takuulla välitä hyvän maun rajoista. Tämä on sarja, jossa rikollinen tukahdutetaan kuoliaaksi ylettömän lihavalla miehellä.

Vinkeiden ideoiden rikkaudesta huolimatta käsikirjoittajallakin on mukana myös lievää kierrätystä, kuten jo Preacheristä tutut pääpahiksen menetetyt raajat. Ei riitä, että häijyläinen kukistetaan, vaan Ennis haluaa nöyryyttää ja mitätöidä mahtavat antagonistit tekemästä näistä lopulta täysin avuttomia.

Kuvainraastajan ideologiassa keskeisenä on myös halveksunta supersankareita kohtaan. Marvelin editoijat vaativat cameo-esiintymisiä, mutta onnekseen Ennis on saanut käyttää hahmoja kuten haluaa, kunhan superit eivät sentään ruumishuoneelle joudu. Nopeaälyinen Punisher pakottaa kierosti Daredevilin myymään omat periaatteensa viattomien suojelemiseksi. Samankaltaisen konfrontaation voi promomateriaalista olettaa toistuvan myös sarjassa. Myöhemmin Ennisin Punisher-sarjoissa myös Spider-Man ja etenkin Wolverine saivat kunnolla isän kädestä.

Varsinainen sisältö oikeastaan tekee pilkkaa kaikista postmoderneista saarjakuvista, jotka pohtivat vigilantismin ja väkivallankäytön oikeutusta. Läpi Welcome Back, Frankin nähdään joukko eri lähtökohdista tulevia, aloittelevia vigilanteja, jotka yrittävät seurata Castlen esikuvaa. Lopulta käy ilmi, ettei Punisher pidä imitointia lainkaan imartelevana, vaan pitää seuraajiaan ihan yhtä lailla rikollisina kuin mafiosojakin.

Kaivamallakaan hahmoon ei siis haluta saada muita ulottuvuuksia kuin pohjaton viha ja siitä kumpuava murhanhimo. Tästä huolimatta Ennis kulkee tarkkaa rajaa, eikä anna Castlen muodostua liian sosiopaattiseksi, vaan myös haavoittuvaksi ja tarkkaan laskelmoivaksi altavastaajaksi. Tärkeä osa tässä on seurata hänen kotielämäänsä erikoisten hahmojen ympärillä. Naapuriasunnoissa asuville yksinäisille kummajaisille, Spacker Davelle, Joanille ja Mr. Bumpolle vähäeleisestä miehestäkin muodostuu tärkeä ystävä.

Vessahuumoria.

Tarinan aineksia on lainailtu vuoden 2004 elokuvaversioon. Välähdykset Ennisin kieroutuneen mielen elokuvaksi muokkaamisesta ovat ehdottomasti tuon tekeleen parasta antia. Mutta elokuvassa ei ole samanlaista kontekstiin asettamisen ja absurdien tapahtumien vyöryttämisen taitoa kuin Ennisillä.

Tuomarin supervoima on aseiden käytön taitavuuden lisäksi hänen nokkeluutensa käyttää ympäristöään hyväkseen tilanteen mukaan. Ennisin nokkeluus tämän lajin vimmaisessa esittelyssä kutkuttaa nauruhermojani vieläkin – etenkin kohtaus eläintarhassa.