Hanselmann: Megg, Mogg ja Pöllö

Australialaissyntyisen Simon Hanselmannin (1931-) megakokoinen teos Megg, Mogg ja Pöllö on aivan vitun hyvä. Karkean ilmaisun suonette anteeksi, sillä karkeaa on myös Hanselmannin huumori. Huumeita, rikollisuutta ja seksuaalista häiriintyneisyyttä vilisevä opus vetää monelle underground-sarjakuvaankin tottuneelle aamukahvit kurkkuun.

On hyvä syy sille, miksi teoksen täytyy olla niin massiivinen tiiliskivi. Bongin ja paskan hajuisen törkykomiikan ohella luodaan hiljalleen kuvaa armottomasta maailmasta, jossa umpikujassa olevat ja vakavasti masentuneet syrjäytyneet haluavat pysytellä kynsin hampain oman ojansa pohjamudissa. Alkupuolen yksioikoisempi törmäilykomiikka vaihtuu hahmovetoisempaan ja alavireeltään surullisempiin, pitempiin tarinanpätkiin.

Noita ja hänen kissansa Megg ja Mogg ovat seksivetoisessa parisuhteessa, parodiana lastenkirjan hahmoista. Hanselmannin parivaljakko viettää päivät huumeita vetäen, nussien ja DVD-bokseja tuijottaen. Letargisien päähenkilöiden kämppäkaverina asustaa kiltimpi ja työssä käyvä, mutta myös pössyttelylle perso Pöllö. Dorkana pidettyä, takakireää Pöllöä kiusataan armotta ja hänen pyrkimyksensä pitää kiinni tavallisesta elämästä tai paremman elämän tavoittelunsa torpedoidaan kerta toisensa jälkeen.

On porukan kunniakoodin kysymys tuhota väkivalloin liian korkealentoiset unelmat.

Epävarma Pöllö sietää häiyä kohtelua, sillä säälittävästi hän haikailee niin paljon muiden hyväksyntää, että on valmis uhraamaan käytännössä mitä tahansa sen eteen. Vaikka hän vaikuttaa olevan parhaiten perillä arkielämän realiteeteista, ei hän myöskään oikein näe, ettei hänen kaveriporukkansa ole millään lailla yhteiskuntakelpoinen. Pöllöllä on myös henkilökohtaisia ongelmia, sillä hän humalassa ja pilvessä ollessaan erittäin arvaamaton.

Pöllön riivaajana toimii erityisesti Ihmissusi Jone (eli alun perin Werewolf Jones), Meggin ja Moggin sekopäinen kaveri ja diileri. Jone on itsetuhoinen ja väkivaltainen hyypiö, jonka seuraa siedetään ilmeisesti vain sen takia, että muut hahmot voivat katsoa vielä jotakuta alaspäin omassa kurjuudessaan. Hän on erikoistunut ottamaan vastaan typeriä vetoja aineissa ollessaan, eli koko ajan.

Hanselmannin hahmot ovat moniulotteisia, ja jopa Jonesta paljastuu reiluja piirteitäkin.

Hanselmannin piirrostyyli on varsin naivistinen, ja esimerkiksi Jonen pää nähdään aina pelkästään sivuprofiilista. Hanselmannpaljastaa kuitenkin taitavuutensa esimerkiksi yökohtauksen tunnelmallisuudessa. Hän saattaa myös tehdä tyylikokeiluita, kuten luonnosmaisempia sivuja tai ääriviivapiirroksia. Teoksessa esiintyy myös sivun kokoista kuvataidetta sarjakuvan teemoista. Tekijä käsittelee sarjakuvalla myös omia kokemuksiaan, sillä hän syntyi Tasmaniassa huumeriippuvaiselle äidille ja on itsekin kokenut masennusta, syrjintää ja kiusatuksi tulemista.

Yleensä porukasta parhaiten kasassa pysyvä Mogg murtuu.

Hanselmannin sarjakuva antaa monet räkänaurut, mutta se ei myöskään pelkää astua rajan yli sopimattomuuden tuolle puolen. Yhtä lailla sarjakuvassa on jaksoja, jotka kauhistuttavat tai masentavat. Lukijan näkökulmaa haastetaan koko ajan. Jos dekadentti itsetuhoisuus vaikuttaa hetkenkään romanttiselta, tuodaan harhakuva rysäyttäen maahan näyttäen, kuinka karmivaa tuskaa sen päähenkilöiden elämä on.