Tamperelaisen Tiitu Takalon (1967-) sarjakuvatuotanto keskittyy usein anarkistis-feministisiin aiheisiin. Viime vuonna Takalo voitti Sarjakuva-Finlandian teoksellaan Minä, Mikko ja Annikki.
Suosikkini Takolon teoksista on kuitenkin nuoren tytön seksuaalista heräämistä kuvaava Kehä. Periaatteessa tarina on tuttu monista homoseksuaalisuutta käsittelevissä teoksista, kuten vaikkapa tunnetuksi elokuvaksi adaptoidussa (ja liikkuvana kuvana huomattavasti paremmin toimivasta) Blue is the Warmest Colorista. Mutta Kehästä puuttuu esimerkkiteoksellekin tyypillinen synkkä alavire, joka pelottelee kaapista tulevan elämän nurkkaan ajautumisella ja nujertavalla vaikutuksella. Takalon ydinajatus on kehittää tarinalle keskiöksi urheiluharrastus, jonka avulla päähenkilö voi käsitellä tunteitaan: Nyrkkeily.
16-vuotias Julia ei ole mikään pelkkään uraan keskittynyt nuori urheilija. Monen teinin tapaan hänkin kapinoi äitinsä määräilyä vastaan ja kokeilee rajojaan. Suhde poikaystävään kuitenkin rakoilee, vaikka Julia olisi odottanut seksin ilmaantumisen parisuhteeseen nostavan intiimiyden ja läheisyyden määrää. Samalla ystävyys harjoituksissa tavattu Alexiin syvenee.
Selkeillä metaforilla koristettu tarina kertoo yleismaailmallisesti nuoruuden tuskasta yrittää löytää ymmärtäjää ja vaikeuksista pitää kiinni. Takalon harmaasävyinen tyyli on täysin hallittua viivaa ja ilmeikkäitä hahmojen kasvoja ja asentoja. Vaikeuksista huolimatta kerronta huokuu optimismia ja toivoa tulevasta.
Lopussa päähenkilö joutuu tilanteeseen, jota on pelännyt. Mutta kaikesta epävarmuudesta, satuttamisen pelosta ja tuskasta huolimatta tilanne onkin terapeuttinen, mahdollisuus ottaa tunteensa haltuun ja kohdata toinen samasta asemasta. Lopetus jää hieman avoimeksi. Tiivis kerronta saa lyhyen albumin sisällä kerrottua kaiken tarpeellisen.
Ahvenaario 