Fantasiaseikkailun klassikko, jossa maalaispoika tippuu kaivosta huikean surrealistiseen seikkailuun.
Ranskalais-belgialainen Fred (1931-2013), syntymänimeltään Frédéric Othon Théodore Aristidès, tunnetaan maalaispoika Filemonista kertovista sarjakuvista. Hyvin arkisista lähtökohdista huikeiksi seikkailuiksi yltyviä, hivenen surrealistisia tarinoita pidetään manner-Euroopassa tunnustettuna klassikkona, jota julkaistiin kaikkiaan 15 albumia.
Suomessa sen sijaan on julkaistu näistä vain neljä. 70-luvulla ilmestyneet kolme ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia, joita en ole vielä onnistunut omiin käsiini saada. 1990-luvulla WSOY julkaisi Kolmen pöllön aukean arvoituksen sekä varsinaisen päätarinan aloittavan A:n haaksirikkoisen uusintapainoksena. Ilmeisesti kaupallista potentiaalia ei ollut, sillä enempää ei ole sen koommin herunut. Tämä arvio perustuu noihin kahteen albumiin.
Kolmen pöllön aukion alkuperäispainos.
Seikkailusarjakuvannälkäisenä lapsena albumit olivat suorastaan tajunnan räjäyttäviä. Nykypäivän mittapuulla niiden vinha logiikka ei ole enää yhtä ennenkuulumatonta, mutta silti niiden ideoiden tulva ja vapaat assosiaatiot ovat varsin huikeita visioita, kuten valtavan pullon sisällä seilaavia laivoja, riehuvia pellehevoslaumoja ja pöllön silmistä lähtevällä kuunsäteellä matkustamista.
Alussa maaseudulla on tylsää ja Filemon purkaa ikäväänsä pieniin jekkuihin ja koirankujeisiin. Molemmissa albumeissa ajelehtiessaan luonnossa hän ajautuu vaikeuksiin kun outo muukalainen vetää hänet mukanaan outoihin ja epäloogisiin tapahtumiin. Perhettä ja kyläläisiä puolestaan on vaikeampi vakuuttaa asioiden todellisuudesta. Tukena on lähinnä sarkastinen Anatole-aasi, joka Jolly Jumperin tapaan kommentoi tapahtumia, tosin jokseenkin herkemmin huolestuvana.
Kolmen pöllön aukean arvoituksessa ongelmana on häiriintynyt sirkusesitys, joka muuttaa katsojiaan kajahtaneiksi vetonauloikseen, kuten pellehevosiksi. A:n haaksirikkoinen puolestaan vie Filemonin yrittämään robinsoncrusoemaisen haaksirikkoisen pelastamista ATLANTIN VALTAMEREN kartassa näkyvältä A-kirjaimen saarelta. Mikään ei kuitenkaan tahdo seurata normaaleja syy-seuraussuhteita. Lopulta haaksirikkoinen jää yhä eksyksiin sarjan seuraavia osia varten.
Tapahtumien voi nähdä olevan lassijaleevimäisiä mielikuvituksen värittämää todellisuutta. Kaivo muuttuu haita kuhisevaksi valtamereksi ja joessa kelluva tukki krokotiiliksi. Moraalintynkää tulee, kun kepposteleva Filemon joutuu itse epäsovinnaisesti jekkuilevien klovnien kynsiin, mutta sitä ei hierota lukijan naamaan.
Logiikan heitto ja kartoittamattomille alueille ajautuminen tuo mieleen klassikkoteokset, kuten Liisa ihmemaassa ja Gulliverin retket. Muutamalla viivanvedolla piirrettyjen Filemonin ja kyläläisten kasvot ovat kuin Sempén piirroksista.
Myös Fredin asetelmat, liikkeen kuvaaminen ja ruutujen asetelmat ovat suorastaan esimerkillisiä.
Itse fantasiamaailmat ovat lastenkirjamaisella krumeruurilla täytettyjä ihmemaailmoja. Fred osaa käyttää ruuduissaan tilaa, jotta kaikki näyttää valtavammalta ja suuremmalta Filemonin pieneen maalaiselämään verrattuna.
Tiettävästi Fred teki viimeistä, vuonna 2013 ilmestynyttä albumiaan 25 vuotta. On suuri sääli, mikäli tätä suurtyötä ei koskaan tulla näkemään suomeksi, mutta näin nuo markkinalait vain toimivat näin pienellä kielialueella.
Ahvenaario 