Nieminen: Vahinkoraja

Ylipainoisen miehen tunne-elämästä vilpittömästi ja lukijan omaan hoksaamiskykyyn luottaen.

Suomalaisen sarjakuvaskenen huipulle on nopeasti noussut uusi tekijä, Emmi Nieminen (1988-). Hänen kolme albumiaan ovat kukin erittäin kypsiä teoksia, ja vieläpä poikkeavat huomattavasti toisistaan visuaalisesti ja tarinankerronnallisesti.

Vagina Dentata (2010) hieman haki näkökulmaa parisuhteen odotusten satirisoinnin (johon esim. teoksen kansi viittaa) ja vilpittömyyden välillä, mutta onnistuu silti tekemään hahmoista puutteineen ja syvälle menevine ongelmineenkin moniulotteisia.

Keskiviikko (2011) oli jo Sarjakuva-Finlandia -ehdokas ja pureutui syvälle tekijänsä omiin ikäviin kokemuksiin alkoholisti-isän kanssa sopimisen mahdottomuudesta. Teos viestii väkevästi vihan ja masentuneisuuden tunteista.

Niemisen parhain teos on silti hänen viimeisimpänsä, eteerinen ja lukijan omaan hoksaamiskykyyn luottava Vahinkoraja (2014). Teos peilaa ylipainoisen miehen ihmissuhde-elämää ja epävarmuutta tämän uimahallireissujen kautta.

Uimahalli on mainio vertauskuva. Toisaalta vedessä liikkuessa paino katoaa ja kukin voi uppoutua omaan sisimpäänsä liikunnan ohessa. Vesi on kannatteleva elementti, mutta toisaalta voi tarjota myös synkempiä, hukuttautumiseen liittyviä ajatuksia. Uimahallissa käyntiin liittyy myös pukuhuonekokemus, jossa puolestaan ruumiistaan epävarma on alasti ja haavoittuvaisimmillaan.

Vakavempaa ihmissuhdetta etsivä päähenkilö yrittää lähentyä häneen kovaa seksuaalista vetoa tuntevaan naiseen. Mutta muodostuuko vetovoima vain hänen ulkomuodostaan ja miten päätä vaivaavan asian voi tuoda esille? Itsensä tunteminen epänormaaliksi ja muiden tuomitsevana tuntuva katse painostaa normaalia elämää.

Teos sukeltaa myös taiteen historiaan kääntäen sukupuoliroolit ympäri.

Kuvakerronnallisesti Nieminen onnistuu myös tekemään jotain aivan omanlaistaan. Suuret lähikuvat lihavasta vartalosta kulkevat vasta ajan kanssa kokonaiskuvan luomiseen. Ajatin tyyli soveltuu myös sukupuoliroolien ja ihmiskehon estetiikan käsittelyyn. Ylipainoisella miehellä ei ole naisen kaltaista asemaa taiteessa estetisoituna olentona, jonka olemusta olisi totuttu pitämään kauniina.

Nieminen onnistuu tekemään monen ihmissuhdesarjakuvan keskeisistä mietinnöistä tuoreita uudenlaisen näkökulmahahmon kautta. Oivallus tuoda ulkonäköpaineet ja muottiin valahtamisen ideat miehisen näkökulman kautta toivottavasti saa myös muuten asiaa huomioimattomat pohdiskelemaan asiaa.